Tiedettä ja muistelua – emeritaprofessori Helena Ruotsalan juhlaseminaari 

Emeritaprofessori Helena Ruotsalan juhlaseminaari marraskuun lopulla keräsi salin täyteen juhlijoita. Tapahtumassa kuultiin luentoja Ruotsalalle läheisistä aiheista ja muisteltiin lämpimästi kuluneita vuosia. 

Perjantaina 17.11.2023 joukko tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita kokoontui Arcanumin Aava-saliin etnologian emeritaprofessori Helena Ruotsalan juhlaseminaariin. Lämminhenkisen ja kantaaottavan tilaisuuden ohjelmassa oli historiaa, ajankohtaisia aiheita, juhlapuheita ja lopuksi kakkukahvit. Luentojen aiheet oli valittu Ruotsalan tutkimusintressien pohjalta: ylirajaisuus, suomalais-ugrilaiset kansat, arjen ilmiöt kaupungissa ja maaseudulla sekä lappilainen kulttuuri, jota hän itsekin edustaa. Tilaisuuden ohjelmistoa taustoitti kaunis revontulimaisema, joka ikään kuin leiskuikin hetken ikkunasta tulevan auringon valon vuoksi.  

Rajoilla ja rajojen yli 

Ensimmäinen puhuja oli professori Maria Lähteenmäki. Hänen puheensa käsitteli ylirajaista liikkumista. Aihe oli ajankohtainen, sillä samaan aikaan Venäjältä pyrki maahan lisääntyvä määrä turvapaikanhakijoita. Hän vertaili historian ja nykyhetken samankaltaisuuksia: toisen maailmansodan tavoin nytkin suunnitellaan Lapin militarisointia. Lappi näyttäytyy viranomaispuheessa hänen mukaansa usein etäisenä periferiana, joka voidaan tarvittaessa muuttaa vaikkapa valtavaksi kasarmiksi.

Helena Ruotsalan tutkimusasennetta kuvaa hänen väitöstutkimuksensa aikaan Kuolan kenttätöissä tapahtunut tilanne, kun hän sairastaessaan kohtasi lääkärin. Tähän liittyen Lähteenmäki esitti kysymyksen: Mitä tekee etnologi, kun joutuu lääkäriin? Haastattelee tätä, tietysti. 

Lähteenmäen jälkeen puhui dosentti Ildikó Lehtinen, joka kertoi suomalais-ugrilaisen kansatieteen tutkimuksen varhaisvaiheista painottuen M.A. Castréniin ja Ilmari Manniseen. Hän kertoi Castrénin tutkimusmatkoista suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa ympäri Venäjän laajojen erämaiden. Mannisen elämäntyön Lehtinen sanoi olleen tavallaan hyvin modernia ja irrallaan oman aikakautensa vallitsevasta heimoaatteesta. Lehtinen muisti myös Stalinin vainoissa henkensä menettäneitä suomalaisten tutkijoiden yhteistyökumppaneita. Ruotsala ja Lehtinen vetivät 2000-luvulla yhdessä Mari-projektia, joka poiki muun muassa useita opinnäytetöitä. 

Arjen tutkimusta eri näkökulmista 

Kolmas puhuja, yliopistonlehtori Sanna Lillbroända-Annala, esitteli kaupunki- ja eläintutkimusta. Saimme kuulla mm. Turun Linnakaupunkia koskevasta tutkimushankkeesta sekä Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkien elämästä Suomen ja Ruotsin rajan molemmin puolin, mukaan lukien koronapandemian aiheuttamat häiriöt alueen asukkaiden ylirajaiseen elämään. Näimme paljon hienoja valokuvia erilaisten kaupunkikohteiden yksityiskohdista niin Suomessa kuin Kreikassakin. Esimerkkeinä kuvista voisi mainita turkulaiset graffitit ja kreikkalaiset katukissat, joiden arkea tutkimalla hän on tarkastellut kaupunkia monilajisen etnografian kautta. Hän kertoi lisäksi, miten etnologit voivat auttaa sovittamaan yhteen kaupunkisuunnittelijoiden visiot ja asukkaiden toiveet.  

Tauon jälkeen puheet jatkuivat saamelaiskulttuurien – erityisesti käsitöiden – tutkija Sigga-Marja Maggan puheenvuorolla. Hän huomioi Ruotsalan merkitystä saamelaisuuden ymmärtäjänä, sillä tämä on tuonut aiemmin miesten tekemään tutkimukseen mukaan perheiden ja naisten näkökulman. Tällöin on tärkeää muistaa, että yhteisön edustaja voi parhaiten tuoda esiin sitä tietoa, mikä on arvokasta. Magga painotti, että Ruotsalan tutkimusotteessa korostuu tavallisten ihmisten elämä, kokemustieto, mikä on tärkeämpää kuin se, mitä luodaan vallan linnakkeista. Monet aiemmat tutkijat ovat puhuneet alkuperäiskansasta ja Lapista omalla suullaan kuulematta tutkimiensa ihmisten näkökulmia, Magga huomautti. 

Kuulimme kertomuksen Ruotsalan pitämästä luennosta, jolloin Magga oli ensimmäistä kertaa kuulemassa häntä. Tuolloin yleisön halki kulki kohahdus. Ruotsalan piirtoheitinkalvolla oli kartta, jossa etelä oli ylhäällä. Yksi kuulijoista hiipi kääntämään karttaa, mutta Ruotsala komensi laittamaan sen takaisin, sillä asento oli tarkoituksellinen. Ruotsala oli halunnut havainnollistaa, että se, miten päin karttaa katsotaan, vaikuttaa siihen, miten hahmotamme maailmaa. Näkökulmasta riippuen myös Etelä-Suomi voi olla kaukana ja Lappi lähellä.  

Viidentenä puhui filosofian tohtori Jussi Lehtonen. Hän kertoi maaseudun muutoksesta, erityisesti liikkuvien palveluiden kuten kauppa-, posti- ja pankkiautojen näkökulmasta. Kuulimme, miten nämä aikoinaan maaseudun elämään olennaisesti kuuluneet kiertävät palvelut ovat maaseudun muutosten myötä lähes kadonneet suomalaisilta kyläteiltä. Kirjastoautot, jotka ovat aikoinaan tehneet sivitystyön maaseudulla mahdolliseksi, sentään ovat yhä elinvoimaisia.  

Kansatieteen menneisyys, etnologian tulevaisuus 

Puheenvuoronsa lopuksi Lehtonen muisteli menneitä. Monet hilpeän humoristiset valokuvat ja anekdootit paljastivat, että laitoksella on vuosien mittaan ollut vakavan tieteen lisäksi myös hauskaa. Puheesta mieleen jäivät ainakin trampoliinilla leikkivät ennakkoluulottomat koirat, keskiaikaiset kypärät ja se, että kerran työmatkalla Jussi missasi revontulet nukkuessaan liian sikeästi, kun taas Helena vietti yön tätä upeaa luonnon valoshowta kuvaamassa.  

Luonnon merkitys painottui myös Ruotsalan lahjatoiveen myötä, sillä hän pyysi juhlavieraita osoittamaan muistamiset Pelastetaan Ylä-Lapin ikimetsät -kampanjalle. Ilman luontoa ei olisi mitään muutakaan, mikä helposti unohtuu valtaa pitäviltä. 

Päätöspuheenvuoro kuului tietysti tilaisuuden päähenkilölle. Aluksi Helena Ruotsala kiitti seminaarin osallistujia ja järjestäjiä mukavasta tilaisuudesta ja totesi jäävänsä kaipaamaan oppiaineen yhteisöllisyyttä. Oman säväyksensä puheeseen toi myös kohtaaminen professori Ilmar Talven kanssa elämän ja kuoleman rajan ylitse. Ruotsalan ollessa viimeistä iltaa työhuoneessaan Fennicumissa hän kuuli askeleita, jotka johtivat Talven vanhaan työhuoneeseen. 

Menneisyyden jatkumo oli muutenkin läsnä puheessa, sillä Ruotsala muisteli edeltäviä professoreja, joista jokainen on jättänyt oman yhä näkyvän jälkensä oppianeeseen. Hän halusi korostaa, että heidän jalanjäljissään etnologian tehtävänä on tänäänkin tutkia arjen ilmiöitä ja yhteiskunnan muutoksia. Hän korosti myös kenttätöiden ja arkistojen tärkeyttä: “Arkisto on humanisteille yhtä tärkeä kuin laboratorio on kemisteille”.   

Yliopiston hallinnolle Ruotsalalla puolestaan oli tiukka läksiäisviesti. Hän kritisoi nykyisen yliopistolain mahdollistamaa päätösvallan keskittämistä todeten, että näin toimiminen ei ole lain vaatima pakko vaan tietoinen valinta. Hän muistutti, että viime vuonna etnologian asema nousi esiin, kun säästötoimia kohdistettiin oppiaineeseen. Typistetyistä resursseista huolimatta etnologiassa tehdään paljon ajankohtaista tutkimusta, esimerkiksi koronan ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksia on tutkittu. Hän toivoikin, että tulevaisuudessa käytössä olisi myös lisää resursseja eikä pelkästään tyhjiä korulauseita yhteisistä säästötalkoista.  

“Pienten humanististen alojen merkitys vain kasvaa näiden jatkuvien yhteiskunnallisten muutoksien keskellä ja nyt on syytä kaikkien nähdä, mikä merkitys on pienillä humanistisilla aloilla.”, muistutti Ruotsala lopuksi. 

Kuvassa vasemmalta Jussi Lehtonen, Maria Lähteenmäki, Helena Ruotsala, Sigga-Marja Magga ja Ildikó Lehtinen.

Kirjoittajat ovat opiskelleet etnologiaa sivuaineena.