Tieto kaunistaa rumankin esineen

Keväällä 2015 huutokauppayritys laittoi myyntiin solakan saviruukun. Sen keltaiseen pintaan oli maalattu ruskealla ja sinisellä värillä koristeita: etupuolelle miehen rintakuva ja taustapuolelle soikeiden sekä vinojen kuvioiden keskelle ihmiskasvot. Huutokaupan mukaan vaasi oli tyypiltään ”albarello” ja tehty Italian saappaan alueella 1500-luvulla. Astia oli hutiloiden valmistettu, eikä kovin viehättävä, mutta ryhdyin kilpahuutoon – ensimmäistä kertaa elämässäni.

Turun yliopistossa 1995 aloittamissani arkeologian opinnoissa mieleeni iskostui, että huutokaupoissa liikkuvat esineet ovat tutkimuksellisesti hankalia. Vanhoissa esineissä yhtä oleellista kuin esine itse ovat sen valmistajasta, aiemmasta käytöstä sekä omistajista kertovat tiedot. Kaivauksissa tietyn löydön yhteydestä paljastuneet muut esineet ja rakennusjäänteet sekä luonnontieteellisten analyysien tulokset auttavat täydentämään kuvaa esineen käyttöhistoriasta. Antiikkiesineen ostajalle ei välttämättä anneta tietoja edes edellisestä omistajasta.

Pro gradu -tutkielmani vanhanmallisista lusikoista valmistui 2001, ja 2010 väittelin tohtoriksi keskiajan ja uuden ajan alun Suomen jalometallisista esineistä. Tämän jälkeen olen tutkinut muun muassa keskiajan eurooppalaisia pyhäinjäännöksiä, erityisesti niille tehtyjen luonnontieteellisten selvitysten tuloksia.

Menneisyydessä ylellisyydet olivat luonteeltaan kansainvälisiä. Tämän vuoksi tutkimustyö on vienyt minua ulkomaille. Olen työskennellyt Stanfordin yliopistossa ja Getty-tutkimusinstituutissa Kaliforniassa. Keväällä 2018 vietän kaksi kuukautta Bard Graduate Centerissä New Yorkissa.

Olen myös kiinnostunut Suomessa olevista ulkomaalaisista ylellisyyskokoelmista. Helmikuussa 2018 julkaistiin yhdessä Elina Räsäsen kanssa toimittamani artikkelikokoelma Kauneus, arvo ja kadonnut menneisyys. Näkökulmia Klaus Holman muistokokoelmaan. Kirja pureutuu Lahden museon keski- ja eteläeurooppalaisten antiikki- ja taide-esineiden kokoelmaan. Artikkelissani tarkastelen kokoelman italialaista keramiikkaa, muun muassa huutokaupatun kaltaisia astioita.

Holma-työn pohjalta tiesin, että vaasia ei valmistettu 1500- vaan 1600-luvulla. Valmistuspaikka on Sisilia, luultavasti Palermo. Taustapuolen kuvio on pitkälle pelkistynyt versio tuolloin suositusta kuva-aiheesta, joka esittää ilmassa leijuvia muistoesineitä: kypärää, haarniskaa, sotakilpeä, peistä, luuttua, huilua, nuottilehtiä, hedelmiä, koristenauhoja ja niin edelleen. Vaasiin kuvatut soikeat kasvot ovat alun perin olleet sotakilven koriste.

Voitin huutokaupan, ja sain vaasin itselleni. Vaikka se ei ole niin vanha kuin huutokauppa arveli eikä hienostunut, keräämäni tiedon valossa ruukku näytti jo kauniimmalta.

Visa Immonen on arkeologian professori.