Tilaisuus tekee varkaan, mutta hätä ei lue lakia

Jos eläisit 1940-luvun Suomessa ja lähtisit maaseudulle serkkupoikasi luo vieden tuliaisiksi vaatteita ja tuoden tullessasi kaupunkiin niistä kiitokseksi saatuja kananmunia ja jauhoja, olisit lain silmissä rikollinen. Mikäli kansanhuoltoministeriön tarkastajat tutkisivat linja-autossa laukkusi ja löytäisivät maaseudun tuomiset, saisit säännöstelyn alaisen tavaran luvattomasta hallussapidosta vähintäänkin sakkorangaistuksen.

Toisen maailmansodan aikana Suomessa vallitsivat erilaiset lait kuin rauhan aikana. Esimerkiksi ruoka- ja tarvikehuollon hallintaa varten jouduttiin laatimaan uusia säädöksiä ja asetuksia, sillä sodan seurauksena elintarvikkeista ja välttämättömistä tarvikkeista oli pulaa. Vähäisten tarvikkeiden tasapuolisen jakautumisen varmistamiseksi luotiin säännöstelyjärjestelmä, jonka toiminnasta vastasi kansanhuoltoministeriö. Järjestelmä toimi siten, että tuottajien tuli korvausta vastaan luovuttaa osa sadostaan yleiseen kulutukseen, ja kaupat myivät säännöstelyn alaisia tuotteita ainoastaan henkilökohtaisia ostokortteja vastaan.

Kansa yritti torjua puutetta laillisin keinoin, mutta usein turvauduttiin myös säännöstelyjärjestelmän kiertämiseen. Maaseudulla tuottajat salasivat eläimiä ja piilottivat osan sadostaan, kaupungeissa taas myytiin, ostettiin, lahjoitettiin ja väärennettiin ostokortteja. Myös mustan pörssin kauppa, eli säännöstelyn alaisen tavaran ostaminen ja myyminen säännöstelymääräysten vastaisesti, oli hyvin yleistä. Poikkeusolojen säädökset tekivät rikollisiksi sellaisia tekoja, jotka aiemmin olivat olleet sallittuja, ja ajoivat ihmiset tekemään sellaisia rikoksia, joihin ei normaalioloissa olisi ollut tarvettakaan. Tavallisestakin kansalaisesta tuli puutteen vallitessa ja tilaisuuden tarjoutuessa varas, ja näin ollen myös harvoin rikoksia tekevä väestöryhmä päätyi poliisin kirjoihin.

Poikkeusoloissa kehittynyt uusi tilannekohtainen moraali mahdollisti säännöstelymääräysten kiertämisen ilman omantunnontuskia, sillä kansa ei pitänyt säännöstelymääräysten kiertämistä rikollisena, vaikka se lain mukaan sitä olikin. Myös virkavalta suhtautui asiaan melko maltillisesti; tavallisten kansalaisten saamat

rangaistukset olivat lieviä, useimmiten sakkorangaistuksia. Säännöstelyrikkomukset olivat siis pääosin eräänlaista kansalaisten massarikollisuutta, jota voisi verrata vaikkapa ylinopeuden ajamiseen.

Minna Öörni on Suomen historiaa pääaineenaan opiskellut filosofian maisteri, jonka pro gradu -tutkielma Pula-ajan korttipeliä. Säännöstelyrikkomukset Turussa ja lähikunnissa 1939–1949 valmistui keväällä 2013.