Tonni

Musta e-sarjan Mercedes Benz lipuu pitkin Kaivokatua kohti rautatieasemaa. Taivas on epätodellisen sininen, aurinko on vasta nousemassa. Aseman edessä yksinäinen kulkija vaeltelee pulujen keskellä. Hahmo tuskin on kyytiä vailla. Taksitolpalla nukkuu silti melkein kymmenkunta autoa odottamassa, josko tämä sittenkin muuttaisi mieltään.

Vilho hivuttaa taksinsa entistä hitaampaan liikkeeseen kaartaessaan Asema-aukiolle. Tolpalle kääntyminen näyttää tarkoittavan lähes varmaa kyyditöntä loppuaamua. Haukotus ravistaa ruumista, vuoro on kestänyt jo yli puoli vuorokautta. Minä tahansa muuna päivänä Vilho kääntäisi autonsa kohti tallia ja lopettaisi ajoissa. Tänään hän kuitenkin kaipaa kipeästi vielä muutamaa kyytiä. Ajatukset harhailevat unisina takaisin iltapäivän keskusteluun, ja levottomuus painaa vatsanpohjassa. Vuoron päätteeksi kassassa pitää olla tonni. Muussa tapauksessa Vilho ei ole varma, miten hän tulee selviytymään.

Taksin ula katkaisee miehen mietteet.

– Millä aikaa saadaan taksi Kiasman eteen?

– 157 PAIKALLA! Vilho karjuu taksinsa numeron tarpeettoman kovaa koukatessaan autonsa takaisin Asema-aukiolle. Joku tolpan kuskeista kuittailee Vilholle kyydin viemisestä, mutta Vilho ei välitä vastata.

Kiasman edestä hän poimii kyytiinsä sekavan oloisen tytön, tuskin täysi-ikäisen, joka tahtoo Westendiin. Länsiväylällä nainen nojaa eteenpäin ja alkaa kuikuilla levottomasti Vilhon olan yli.

– Jos sulla on paha olo niin sano, Vilho huomauttaa huolestuneena. Auton sisäpesu ei huvita.

– Ei mä vaan… Pysäytä, nainen älähtää. Vilho kaartaa Länsiväylältä Hanasaaren bussipysäkille.

– Mul ei oo rahaa enempään, tyttö sanoo, eikä katso kohti. – Mä voin kävellä tästä.

– Saatana, huijasitko sä mut pois keskustasta, vaikka sulla ei oo rahaa maksaa matkaa!

– Mä voin kävellä tästä, mä sanoin jo, nainen mutisee, ja yrittää ulos autosta. Hän kuitenkin kompastuu heti alkuunsa ja vajoaa takaisin autonpenkille. Tuossa kunnossa tyttö tuskin selviäisi parin kilometrin matkasta, Vilho näkee sen heti. Mielessään kiroillen Vilho nojaa penkkiä vasten.

– Mä ajan sut perille joka tapauksessa.

Vehkasaarentiellä Vilho ottaa vastaan naisen ojentaman setelin ja kiroaa taas. Summa ei riitä mihinkään, ja juuri ennen vuoron alkua käyty keskustelu soi taukoamatta mielessä.

– Jos mä maksan ensi kuussa?

– Vittu sä maksat ne rahat huomenna!

– Mulla on lapsi kotona.

– Mua ei saatana kiinnosta sun lapsi, perkele.

– Sä et tajua, kuin paljon siihenkin uppoaa rahaa.

– Saatanan peluri, olisit miettinyt tota silloin kun lainasit ne rahat! Mä tahon mun fyrkat huomenna, tai sun ei käy hyvin.

Maken silmissä on uhoa. Tuskin mies sentään toteuttaisi uhkaustaan, mutta ikinä ei voi olla varma.

– Mul ei saatana ole kuin kaks ja puol tuhatta.

– Huomenna sulla vissiin on kolme.

– Helvetti, mulla ei olisi kolmea, vaikka ajaisin tänään tonnin kassaan!

– Vai että tonnin rikki, perkele. Sen kun teet, niin se sun kaks ja puol kiloa riittää kyllä.

Make räjähtää nauruun, ja Vilho tarttuu ainoaan pelastusrenkaaseen.

Kaikesta huolimatta mittarin lukema on armoton: 947,80 euroa. Ainoa mahdollisuus on toivoa, että keskustasta irtoaisi vielä muutama kyyti. Ajatuksissaan Vilho on ajaa Vehkasaarentien päässä pihasta astelevan vanhemman herran yli. Mies väistää viime hetkessä, ja Vilho nousee äkeänä autosta. Aamusta ei näytä tulevan mitään.

– Katsoisit vähän, minne ajat, poika, mies huomauttaa työntäessään matkalaukkunsa Vilholle.

– Lentokentälle, kiitos, mies jatkaa, kun Vilho seisoo hämmentyneenä jalkakäytävällä. – Vai pääseekö tällä taksilla minnekään?

– Pääsee, pääsee, Vilho sanoo, ja hymyilee ensimmäisen kerran koko yön aikana.

Perillä Vilho vilkaisee mittaria. Ääni pysyy vain vaivoin asiallisena.

– Se tekee 50,40 euroa, kiitos.

– Sulla on tainnut olla hyvä vuoro, melkein tonni poikki.

– Mmm, Vilho mutisee. Kassasta puuttuu enää vajaa kaksi euroa. Suunnilleen se, mitä westendiläistyttö jätti maksamatta.

– Silloin kun minä ajoin taksia, tonnia pidettiin maagisena summana.

– Niin sitä taidetaan vieläkin. Ilmeisesti se on mulle liiankin maaginen, ei taida millään mennä poikki. Pitää seuraavaksi palata tallille.

– Kaikki on mahdollista. Sisulla vaan eteenpäin! Ja pidähän ne silmät auki.

Mies iskee Vilholle silmää, ja ojentaa pastillirasian. Vilho nousee antamaan miehen matkatavarat takakontista, ja asettuu sitten takaisin kuskin paikalle. Uupumus painaa koko ruumista, kun Vilho kääntää nokan kohti keskustaa. Ajaessaan hän sormeilee pastillirasian auki. Kaikki mahdollinen sisu Maken kohtaamiseen on tarpeen.

Sormien liike pysähtyy kesken. Karkkien seassa on kolikko. Kahden euron kolikko.

Vuoron tulos on 1 000,20 euroa. Ainakin periaatteessa.

Laura Setälä