Trikootehtaan varjossa

Jään bussista pois Pyynikintorilla. Voisin vallan mainiosti valita bussin, joka kulkee Onkiniemen vanhan trikootehtaan nurkallekin, mutta happihyppely koirani Kajon kanssa tekee hyvää meille molemmille. Näsijärvenkadulla on aina alkusyksy, joskus jäämme penkille ihmettelemään yhä punertuvaa lehtikattoa.

Kirjoituspesäni sijaitsee entisen tehtaan ylimmässä kerroksessa. Korkeassa tammiovessa on käsin kirjailtu lukko, jonka avain ei luonnollisesti ole mikään tasku-abloy, vaan suuri ja rautainen, myöskin kauniisti koristeltu. Oven vieressä minulla on vihreä postilaatikko, jonne ystäväni usein lähettävät minulle kortteja tai kirjeitä.

Piiloni eteisessä on antiikkinen vaatekaappi, josta vedän ylleni päivän olotilaa mukailevan kirjoituskaavun, joiksi liehuvia mekkojani tapaan kutsua. Niissä olo on mutkatonta, eikä saumat kiristä. Vaatekaapin alahyllyllä on vihreä punottu kori villasukilleni.

Varsinainen kirjoitushuoneeni on avara ja korkea, ja yksi seinä on kokonaan ikkunaa. Sieltä näkyy Näsijärvi ja Pispalanharju, mutta halutessani pystyn säätämään ikkunan näkymän sellaiseksi kuin haluan. Aamuisin saatan haluta katsella heräilevää sademetsää, mutta iltapäivisin kaipaan suurkaupungin vilinää. Useimmiten haluan kuulla ikkunastani avartuvan horisontin äänet, sillä en pidä hiljaisuudessa kirjoittamisesta.

Piilossani on 60-luvun tiikkipuisia hyllyjä, joilla on toinen toistaan kauniimpia, värikkäitä lasimaljakoita. Ne edustavat minulle eri inspiraation vivahteita, joita ammennan itseeni maljakoita koskettamalla.

Varsinainen kirjoituspöytäni jatkaa hyllyjen aloittamaa tiikkilinjaa ja sen ääressä oleva tuoli on metsänvihreä. Tuoli on huippuergonominen, eikä siinä istuminen ole huonoksi selälleni. Valkoisella lankkulattialla on mummoni kutomia räsymattoja.

Huoneen nurkassa on untuvainen päiväunikori, jossa otan joka päivä tehotirsat. Joskus saatan vetäytyä koriin lukemaan viereisestä hyllystä löytyviä lempikirjojani, kuten Pentti Saarikoskea.

Lisäksi huoneessa on keltainen keittiö, jossa on maailman paras kahvinkeitin. Se käynnistyy pelkästä ajatuksesta ja sen kahvi on aina tuoretta. Jääkaapista löytyy myös aina raakakakkua – se on salainen aseeni tyhjän paperin kammoa vastaan.

Ennen kuin lähden taas kohti Pyynikintoria, seison hetken oviaukossa ja katselen valossa kelmeileviä maljakoitani. Saatan miettiä henkilöhahmoa, runon säettä, tai hioa mutkikasta juonenkäännettä. Tammioven lukon naksahtaessa kiinni osaan jättää loput huomiseen.

Helka Oksanen on kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista opiskeleva syksyihminen, jolla on ikuinen kotiseutukaipuu.