Twilight-spagettiwestern: 1970-luvun italowesternien joutsenlaulu

Italialainen ”spagettiwestern” syntyi ohjaaja Sergio Leonen ideasta Euroopassa (pääasiassa Espanjassa) kuvattavista lännenelokuvista. Leonen kuuluisan Dollari-trilogian (Kourallinen dollareita, 1964; Vain muutaman dollarin tähden, 1965 ja Hyvät, pahat ja rumat, 1966) suosion myötä tehtiin lukuisa muita italialaisia lännenelokuvia, kuten Django (1966), Day of Anger (1967) ja The Big Gundown (1966).

Italowesternien representaatio poikkesi amerikkalaisista elokuvista muun muassa kaunistelemattoman väkivallan ja karumpien hahmojen ansiosta. Lisäksi spagettiwestern loi uudenlaiset elokuvamusiikilliset konventiot, joita oli luomassa säveltäjä Ennio Morricone. Hän käytti paljon pieniä kokoonpanoja, sähkökitaroita ja konkreettisia ääniä, kuten ruoskaniskuja, laukauksia ja kojootin ulvontaa.

1970-luvulle tultaessa oli elokuvagenre tuottajien mukaan ”kuollut”. Siitä huolimatta ohjaajat, kuten Sergio Martino, Lucio Fulci ja Enzo G. Castellari tekivät synkkiä, väkivaltaisia ja goottilaisia kauhuelementtejä soveltavia lännenelokuvia, joita pidetään kuolevan genren viimeisinä mestariteoksina. Näitä myöhäiswesternejä (engl. twilight western) tehtiin vuosina 1975–1977 kaikkiaan viisi: Vainotut (1975), Keoma (1976), Mannaja: A Man Called Blade (1977), California (1977) ja Silver Saddle (1978).

Orkesterien sijasta myöhäiswesterneissä kuultiin huuliharppua, akustisia kitaroita ja analogisyntetisaattoreita. 1960-luvun länkkäreihin nähden musiikki oli vähäeleistä, ja se koostui usein folkrock-tyylisistä bändikokoonpanoista. Esimerkiksi Guido ja Maurizio De Angelisin säveltämä Keoman teemalaulu alkaa akustisella kitaranäppäilyllä, johon liittyy basso ja letkeä sutikomppi. Jousimainen syntetisaattori soittaa hämyisää mattoa taustalla. Korkean naisäänen laulamat sanat kuljettavat elokuvan tarinaa eteenpäin. Teema kuullaan ensimmäisen kerran alkuteksteissä, jossa elokuvan päähenkilö Keoma Shannon ratsastaa pitkin preeriaa.

De Angeliksen veljsten säveltämässä Mannaja-teemassa, joka kuullaan heti kauhuelokuvamaisen esipuheen jälkeen, on samankaltaisia piirteitä kuin Keoman teemassa. Kuva tarkentuu päähenkilö Bladen silmiin, kun huuliharppu soittaa jännittynyttä tremoloa. Seuraavaksi salaperäinen palkkionmetsästäjä raahaa vangitsemaansa lainsuojatonta köytettynä hevosensa perässä ja matala laulu liittyy mukaan. Lisäksi teeman kertosäkeessä kuullaan syntetisaattori-jousimattoa, bassokitaraa ja rumpuja.

Myöhäisiä italowesternejä voidaan pitää westernien omana alagenrenä, joka loi uuden representaation ja musiikillisen kielen.

Olli Lehtonen on musiikkitieteestä valmistunut filosofian maisteri, freelance-musiikintutkija ja Yhdessä-yhdistyksen radiotyön koordinaattori.

Nostokuva: Palkkionmetsästäjä Keoma (Franco Nero) elokuvassa Keoma (1976).