Uskontotieteen käsitteet maailmanuskontojen opetuksessa
Yksi uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on uskontoa koskevan tieteeseen perustuvan tiedon jakaminen. Uskontotiede vaikuttaa koulun uskonnonopetuksessa erityisesti maailmanuskontojen opetuksen taustalla tarjoten opetukselle muun muassa käsitteistön, joka mahdollistaa eri uskontojen keskinäisen vertailun. Alkuperäisestä kontekstistaan irrotetut käsitteet eivät kuitenkaan aina palvele tarkoitustaan uskonnonopetuksessa.
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen uskontotieteen käsitteiden määrittelyä ja käyttöä lukion uskonnon maailmanuskontoja käsittelevissä oppikirjoissa aikavälillä 1982–2005. Tutkielman tarkoituksena oli ennen kaikkea selvittää, mitä uskontotieteen käsitteitä eri vuosikymmenten oppikirjoissa esiintyy, miten nämä käsitteet on määritelty ja miten niitä käytetään.
Käsitteiden tärkeys on esillä opetussuunnitelmien perusteissa ja oppikirjoissa, mutta missään ei sanota suoraan, minkä käsitteiden avulla maailmanuskontoja tulee uskonnonopetuksessa tarkastella. Samat uskontotieteen käsitteet, kuten pyhä, myytti, riitti ja rituaali kuitenkin toistuvat eri vuosikymmenten uskonnon opetussuunnitelmissa ja oppikirjoissa, mikä viittaa niiden keskeisyyteen. Kyseiset käsitteet ovat myös oman tutkimukseni keskiössä.
Tutkimuksessani tuli ilmi, että uskontotieteen käsitteet määritellään eri vuosikymmenten oppikirjoissa hyvin samankaltaisesti ja oppikirjojen määritelmät vastaavat käsitteiden uskontotieteellisiä määritelmiä. Käsitteitä myös käytetään eri oppikirjoissa samanlaisesti kuvaamaan eri uskonnoissa toistuvia ilmiöitä. Esimerkiksi lähes kaikkiin oppikirjojen myytin määritelmiin sisältyvät edesmenneen Turun yliopiston uskontotieteen ja folkloristiikan professorin Lauri Hongon myytin määritelmään kuuluvat kriteerit, joiden mukaan myytti on muodoltaan kertomus, sisällöltään tietoa alkutapahtumista, funktioltaan esikuva ja malli, ja sen kontekstina on tyypillisesti riitti.
Uudempien oppikirjojen käsitteiden määritelmät ovat vanhempien oppikirjojen määritelmiä monipuolisempia, ja niissä uskontotieteen vaikutus näkyy selvemmin. Uudempien oppikirjojen määritelmiin sisältyy muun muassa ajatus uskontotieteen käsitteiden hyödyntämisestä ei-uskonnollisten ilmiöiden tarkastelussa, mikä kertoo uskontotieteen ajankohtaistumisesta ja uskontotieteen aseman vakiintumisesta osaksi koulujen uskonnonopetusta. Esimerkiksi myyttejä ei enää uudemmissa oppikirjoissa pidetä vain yhtenä uskonnon elementtinä, vaan niihin yhdistetään laajempi kulttuurinen näkökulma.
Oppikirjojen käsitteiden määrittelyssä on havaittavissa myös puutteita. Oppikirjoissa ei esimerkiksi kerrota, mistä uskontotieteen teorioista käsitteet ovat lähtöisin tai mihin käsitteitä tarvitaan. Harvassa oppikirjassa myöskään problematisoidaan tieteellisten käsitteiden suhdetta arkikäsitteisiin, mikä voi johtaa virhekäsityksiin. Esimerkiksi myytin käsite ymmärretään länsimaisessa arkikielessä usein kielteisesti, toisin kuin nykyuskontotieteessä.
Elsa Meito on filosofian maisteri ja psykologian pääaineopiskelija, jonka uskontotieteen pro gradu -tutkielma ”Uskontotieteen käsitteet maailmanuskontoja koskevassa uskonnonopetuksessa. Tutkimus uskontotieteen käsitteistä Suomen lukioiden uskonnon oppikirjoissa 1980-luvulta 2000-luvulle” valmistui keväällä 2014.