Uskontotieteilijä ottaa opiskeluajasta kaiken irti

Opintojen ohella Aatu Poutanen kirjoittaa blogia, toimii ainejärjestöaktiivina, hoitaa Kulttuurintutkimuksen kirjastovastaavan pestiä sekä vetää opintopiirejä. Ja paljon muutakin!

Aatu Poutanen. Kuva: Aura Nikkilä.
Aatu Poutanen. Kuva: Aura Nikkilä.

Vuonna 2011 uskontotieteen opinnot aloittanut Poutanen kokee saavansa enemmän irti opiskeluajasta olemalla aktiivinen monella eri saralla. Viime vuonna hän toimitti uskontotieteen ainejärjestön Nirvanan Samsara-lehteä, ja on tämän vuoden alusta asti toiminut ainejärjestön koulutuspoliittisena vastaavana. ”Kirjoitan joka kuukausi koosteen ainejärjestön sähköpostilistalle käsillä olleista asioista ja lisään siihen aina myös ajankohtaista koulutuspoliittista pohdintaa sisältävän osion”, Poutanen kertoo ja sanoo saaneensa tiedotteesta erittäin positiivista palautetta.

Opintopiireistä bloggaamiseen

Muiden opiskelijoiden auttaminen on Poutaselle tärkeää. ”Uskontotieteen henkilökunta kannustaa opintopiirien järjestämiseen, ja olenkin järjestänyt niitä viime keväänä. Vedin esimerkiksi islantilaista saagakirjallisuutta käsitellyttä opintopiiriä, jossa luettiin lähdekirjallisuutta aiheesta.”

Poutanen myös pyörittää yhdessä folkloristiikan ja kansatieteen ainejärjestön edustajan kanssa Kulttuurintutkimuksen kirjastoa. Nirvanan ja Nefan kirjojen lisäksi kirjastoon kuuluu kollektiivinen kirjahylly. ”Ideana on, että opiskelijat voivat tarjota omia kirjojaan lainattavaksi muille opiskelijoille. Jokaisellahan on muutama tenttikirja omana, ja niiden lainaaminen käy näppärästi ainejärjestön kirjaston kautta”, Poutanen selittää.

Blogissaan Poutanen julkaisee yleensä suorittamiinsa kursseihin liittyviä tekstejä. ”Siksi bloggaaminen käy melko vaivattomasti.” Poutanen on järjestänyt myös kaksi kertaa wikiartikkeleita tuottavan opintopiirin. ”Useimmat yliopiston tietolähteet ovat avoinna vain yliopistolaisille. Wikipedia on niin koululaisten kuin aikuistenkin tärkein tietolähde monessa asiassa”, Poutanen sanoo ja jatkaa: ”Haluan edistää yliopiston näkyvyyttä ja paras tapa siihen on oman erikoisalan popularisoiminen.”

Oman alan popularisoimisesta käy myös Facebookissa toimiva Kysy uskontotieteilijältä -palvelu, jossa Poutanen on mukana ylläpidollisissa tehtävissä. Palvelussa asiantuntijat eri yliopistoista vastaavat uskontoon liittyviin kysymyksiin.

Sukelluksia yliopistomaailmaan

Vaikka Poutanen on monessa mukana, ei hän koe sitä taakkana. Hän nostaa esikuvakseen V. A. Koskenniemen, ”joka oli opiskeluaikoinaan mukana suunnilleen jokaisessa omana aikanaan ilmestyneen suomenkielisen sanomalehden toimituksessa, käänsi kirjallisuutta, matkusteli laajalti ja julkaisi esikoisteoksensakin opiskeluvuosinaan.”

Poutasen mukaan opiskeluillekin jää aikaa. ”Koen olevani oikealla alalla ja opiskelu on todella mukavaa puuhaa. Haluan myös työllistyä yliopistoon mahdollisimman pian, joten pyrin tutustumaan tulevaan työympäristööni monipuolisesti”, Poutanen sanoo. Yliopistomaailmaan Poutanen on sukeltanut myös toimimalla opiskelijaedustajana humanistisen tiedekunnan hallituksen johtoryhmässä.

Poutanen vakuuttaa, että kaiken akateemisen toiminnan jälkeen aikaa jää vielä yliopiston ulkopuoliseenkin puuhasteluun. Poutanen piirtää ja maalaa paljon ja lukee tenttikirjojen ohessa myös kaunokirjallisuutta. ”Kirjoitan myös itse ja olen julkaissutkin joitain tekstejäni omakustanteena”, humanistinen moniottelija lisää lopuksi.

Aura Nikkilä on taidehistorian opiskelija, joka toimi historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen harjoittelijana kesällä 2014.