Varmasti epävarma: ilmaiseeko toisen kielen oppija epävarmuutta eri tavoin kuin äidinkielinen puhuja?

Sekä puheessa että kirjoituksessa saattaa usein tulla viljelleeksi sellaisia varmuutta tai epävarmuutta ilmaisevia ilmauksia, joiden käyttöä tai tehtävää ei ehkä tule aina sen kummemmin ajatelleeksi tai edes tietoisesti huomanneeksi – tässäkin virkkeessä niitä oli jo useampi. Äidinkieliselle puhujalle tällaisten ilmausten käyttö on usein helppoa, sillä oman kielen normit ovat heille jo tuttuja, mutta miten on kielenoppijoiden laita?

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani varmuuden ja epävarmuuden ilmaisua englannin oppimisen näkökulmasta, eli olin siis kiinnostunut esimerkiksi ilmausten might, think ja probably käytöstä. Tällaisilla ilmauksilla on kielessä tärkeä tehtävä, sillä niiden avulla puhuja voi esimerkiksi erottaa mielipiteen faktasta tai vaikkapa kohteliaisuussyistä pehmentää muutoin jyrkältä kuulostavaa toteamustaan. Näiden ilmausten ”sovelias” käyttö on kuitenkin usein kulttuuri- tai kontekstisidonnaista, mikä voi osoittautua haasteeksi jopa varsin edistyneillekin kielenoppijoille.

Aineistonani käytin englantia, suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien lukio- ja yliopisto-opiskelijoiden kirjoittamia englanninkielisiä mielipidekirjoituksia, joista poimin (epä)varmuuden ilmauksia vertaillakseni niiden käyttöä eri ryhmissä sekä määrän että laadun suhteen. Tavoitteenani oli siten selvittää, onko eri kieli- tai koulutustaustoista tulevien kirjoittajien välillä eroa siinä, miten näitä ilmauksia käytetään.

Käyttämässäni aineistossa englantia toisena kielenä puhuvat käyttivät sekä varmuuden että epävarmuuden ilmauksia keskimäärin useammin kuin englannin äidinkieliset puhujat. Toisaalta näiden ilmausten käyttö väheni myös koulutusasteelta toiselle siirryttäessä, sillä lukiolaiset käyttivät niitä yliopisto-opiskelijoita useammin. Myös (epä)varmuuden ilmausten kirjo vaikutti olevan yhteydessä kirjoittajan koulutusasteeseen, sillä lukiolaisten teksteissään suosima ilmausten joukko oli huomattavasti suppeampi kuin yliopisto-opiskelijoilla.

Kielitaustakohtaisia eroja taas oli havaittavissa lähinnä lukiolaisryhmissä: suomea äidinkielenään puhuvien teksteissä korostui erityisesti leksikaalisia verbejä sisältävien rakenteiden runsas käyttö (esim. I think), kun taas ruotsia äidinkielenään puhuvat lukiolaiset turvautuivat muita useammin adverbeihin (esim. usually). Yliopisto-opiskelijoiden välillä vastaavia eroja ei kuitenkaan enää havaittu, mikä osaltaan viittaa siihen, että esimerkiksi kielitaustasta johtuvat ryhmien väliset erot voivat opiskeluun käytetyn ajan lisääntyessä tasaantua.

Huomionarvoista on kuitenkin myös se, että siinä missä tutkielmassani tarkastelun kohteena olivat ryhmien väliset erot, esiintyi aineistossa myös paljon ryhmien sisäistä vaihtelua: esimerkiksi suomenkielisten yliopisto-opiskelijoiden teksteissä (epä)varmuuden ilmausten esiintymistiheys vaihteli nollasta 80:een tuhatta sanaa kohden. Voi siis olla, että jokin tämän tutkielman ulkopuolelle jäävä taustamuuttuja (esim. persoonallisuus) on myös yhteydessä siihen, miten tällaisia ilmauksia käytetään. Kyseessä on siis varsin monitahoinen kielenkäytön ilmiö.

Maria Pyykönen: ”Epistemic modality in written learner language in relation to educational and L1 background: a corpus-based study. Englannin kielen pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2018.

Maria Pyykönen toimii tohtorikoulutettavana Turun yliopiston englannin kielen oppiaineessa ja jatkaa englanninoppijoiden käyttämien (epä)varmuuden ilmausten tarkastelua myös väitöskirjatutkimuksessaan.

Maria Pyykönen palkittiin kieli- ja käännöstieteiden laitoksen vuoden 2018 humanistimaisteri -kunniamaininnalla Humanistipäivässä huhtikuussa 2019.

Kuva: Englannin kielessä väittämän jyrkkyyttä lieventäviä ilmauksia kutsutaan usein nimellä hedge (suom. [pensas]aita). Kuva: Henry & Co., Unsplash.