Viestejä siirtolaisilta

Omana aikanamme kirjeet ja postikortit ovat kokeneet inflaation kun uusi teknologia sähköisine välineineen on syrjäyttämässä tavanomaiset kirjoitetut viestit. Amerikkaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella menneet runsaat 350 000 suomalaista pitivät yhteyttä sukulaisiin ja tuttaviin kirjeillä ja postikorteilla. Niiden matka Atlantin yli tosin kesti viikkoja tai jopa kauemminkin. Tavallaan se viesti, joka vastaanottajalle tuli, oli jo tiedoiltaan vanhentunut, se kertoi kirjoittamishetkestä ja kirjoittajan sen hetken tilanteesta ja tuntemuksista.

Siirtolaisten kirjeitä, postikortteja tai muita viestejä on säilynyt melko paljon, vaikka ne tietysti ovat vain osa siitä, mitä aikanaan on lähetetty. Niitä on säilynyt yksityiskokoelmissa ja viranomaisarkistoissa, mutta on myös järjestetty kampanjoita, joilla säilyneitä kirjeitä ja kortteja kerättiin. Suurimmat keräyskampanjat tehtiin 1960- ja 1970-luvulla, jolloin varsinkin Turun yliopiston yleisen historian oppiaineessa kehiteltiin suomalaisen kaukosiirtolaisuuden tutkimushanketta. Se osoittautui hyvin menestykselliseksi ja tuloksekkaaksi, sillä sen piiristä syntyi kuutisenkymmentä gradua ja kymmenen väitöskirjaa, sekä monia muita tutkimuksia, ja tuo tutkimusperinne tuntuu oppiaineen toiminnassa tänäänkin.

Siirtolaiskirjeet eivät ole aivan helppokäyttöisiä. Kirjoittajien ilmaisutaidot ja kirjoittamiskyky ovat vaihdelleet erittäin paljon, koska tavallisen amerikansiirtolaisen pohjakoulutus yleensä ei ollut perustaitoja kummempi. Jotkut kyllä kehittivät ilmaisutaitojaan ja joukossa oli myös kokeneita kirjoittajia kuten toimittajia. Korkeasti koulutetut siirtolaiset olivat harvinaisia. Niinpä kirjeet ja muut viestit olivat yleensä aika lyhytsanaisia, joiden viesti oli tyyppiä: ”kuinka teillä siellä kotona menee, minä olen tehnyt kovasti työtä”.

Tunteista ei paljon puhuttu, eikä niitä paljon osattu tilittää. Yleensä kerrottiin lyhyesti olosuhteista tai jotain tärkeää itselle tapahtunutta. Kerrottiin esimerkiksi jollekin oman kylän tutulle tapahtuneesta onnettomuudesta, kuolemasta tai sitten jostain positiivisesta asiasta. Tyypillistä oli myös, ettei heikosta omasta tilanteesta mielellään puhuttu, koska Amerikkaan oli lähdetty ”vuolemaan kultaa”.

Yleisen historian kokoelmissa on esimerkiksi Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta kerättyjä amerikankirjeitä, jotka ovat myös mikrofilmeinä. Lisäksi on Helsingin yliopiston toteuttama Etelä-Pohjanmaan amerikankirjeiden kokoelma mikrofilmillä. Yhteenlaskien on saatavilla yli 30 000 siirtolaisten Suomeen lähettämää kirjettä. Tämä on ehkä yksi laajimmista amerikansiirtolaisuuden kirjekokoelmista maailmassa. Nämä ovat tutkijoiden ja muiden asiasta kiinnostuneiden käytettävissä oppiaineen kokoelmahuoneessa.

Auvo Kostiainen on yleisen historian professori sekä Monikulttuurisuuden ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tutkimusverkoston (MCnet) puheenjohtaja.