Vuoden humanistimaisteri päätti tehdä seinään oman oven

Noin ehti vuoden 2014 humanistimaisteriksi valittu huittislainen Minna Karru vastata reilun 27 vuoden ajan, jos joku osui kysymään hänen toimittajakoulutustaan. Joskus hän säesti vastausta Mark Twainin sutkautuksella: ”Kukkakaali ei ole kuin korkeakouluopetusta saanut kaali.”

Tammikuussa vuonna 2011 Karrulle kuitenkin tapahtui jotain.

– Lähdin viikoksi vapaalle Lauttakylä-lehdestä. Kesken lumenluonnin pääni ääni kannusti: ”Hakeudu leipätyöstä kunnon tauolle, ryhdy opiskelemaan”. Ystävälle kirjoitin oivalluksestani sähköpostiviestin, jossa totesin: ”Seinään voi tehdä oman oven”. Sinä keväänä kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaan Poriin haettiin pelkillä todistuksilla, motivaatiotehtävää ei kirjoitettu.

– Tiedän kyllä mitä olisin sanaillut. Olisin kirjoittanut rohkeuskokeesta ja lainannut Heli Hulmia, jonka mukaan ”elämä on uskaltautumista ohi ilmeisen, ohi vaaditun”.

Sisällä edelleen kympin tyttö

Syksyllä 2011 Karru aloitti yliopistolla.

– Muistan vieläkin elävästi, kun minä vajaan liuskan mittaisiin lehtijuttuihin tottunut kirjoittaja sain ensimmäisen kerran tehtäväksi laatia kahdeksan sivun opintyön. Olin varma, ettei sanoja synny riittävästi.

Syntyi kuitenkin. Ja mitä hän sitten huomasikaan.

– Sisälläni eli edelleen se lukioaikojen eturivin kympin tyttö. Kun työkaverini kysyivät miten yliopistossa sujuu, en voinut muuta kuin vastata, että hyvään tähtään, mutta priimaa tulee.

Kiirettäkin Karru piti opinnoissa.

– Viisikymppisenä en enää ole niin nuori, että voisin viettää viljalti aikaa yliopistossa. En kuitenkaan ole vielä niin iäkäs kuin eläkeikäinen opiskelutoverini, joka sanoi olevansa jo niin vanha, että voi olla yliopistolla vaikka lopun ikäänsä.

Kandidaatiksi Karru valmistui syksyllä 2013 ja maisteriksi vuoden 2014 keväällä. Tänä keväänä hän, pöllämystyneenä kunniasta, otti vastaan vuoden humanistimaisterin tittelin.

Palkitsemistilaisuudessa Karru ensimmäistä kertaa saattoi sanoa ääneen Twainin kukkakaali-sutkauksen alkuosan: ”Koulunkäynti on kaikki kaikessa, persikka oli kerran karvas manteli.”

Minna Karru hankki äitinsä patistuksesta maisterinsormuksen.

– Tässäkin asiassa olin ”erilainen nuori” ja hankin virallisen sormuksen sijasta omanlaisen version.

Kulttuuriperintö on merkitysten liikettä

”Teko, ei paikka”, on Minna Karrun tiivistys kulttuuriperintökohteesta. Hän tutki asiaa ”Merkitysten liikettä” -artikkelissa, joka on Karrun pro gradun teoreettinen osuus. Gradun soveltava osuus on Ehheetä maitoo. Muisteluksia Huittisten meijeristä -julkaisu.

– Julkaisun kokoaminen teki meijeristä asian, joka olemisen sijasta tapahtui. Tapahtuminen tarkoittaa kulttuuriperintöprosessin ydintä eli merkityksistä neuvottelemista, niiden uudelleen työstämistä ja muuttamista, Karru kertoo.

– Julkaisu ja sen taustalla oleva hanke osoittivat yksittäisen ihmisen merkityksen kulttuuriperintöprosessin virittäjänä. Kulttuuriperintöprosessi ei synny ilman ihmistä, liikkeelle panevaa voimaa ja hänen valintaansa, Karru toteaa.

Hän peilasi tekemisiään suhteessa tutkija Laurajane Smithin käsityksiin kulttuuriperinnöstä.

Valtaosa julkaisun muisteluksista perustuu haastatteluihin. Graduartikkelissa Karru korostaakin muistamisen, kertomisen ja vuorovaikutuksen merkitystä osana kulttuuriperintöprosessia.

Ehheetä maitoo -julkaisu on Minna Karrun pro gradu -tutkielman soveltava osuus. Muisteluskirja on yksityishenkilöiden synnyttämän Huittisten meijerin muistot talteen -hankkeen tilaama ja kustantama. Reilun kolmen kuukauden työt Karru teki talkoilla.

Sami Lehtinen on yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka työskenteli kesän laitoskanslian harjoittelijana.