Liike-blogi Tutkimushankkeiden kuulumisia Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä
Tutkimushankkeiden kuulumisia Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä

Vastuullisia valintoja

Vastuullisuus on sana, joka tänä päivän nouse yhä enemmän esiin keskusteluissa ja tuntuu, että vastuullisuutta yhä enemmän edellytetään meiltä kaikkialta, niin yrityksiltä kuin kansalaisilta. HYBRIDI-hankkeen ensimmäisessä aamukahvitilaisuudessa kuulimme toimitusjohtaja Johanna Alakerttulan puheenvuoron vastuullisuudesta. Mitä kaikkea vastuullisuus sitten on? Vastuullisuus tarkoittaa yrityksen tai organisaation vastuuta sen sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristövaikutuksista. Yritystoiminnan ollessa vastuullista huomioidaan yrityksen suorat ja epäsuorat vaikutukset yhteiskuntaan. Vastuullisuus merkitsee hyvää riskienhallintaa, ja yksinkertaisimmillaan se on sidosryhmien – kuten asiakkaat, henkilöstö, kumppanit, rahoittajat – kuuntelua ja parhaimmillaan niiden odotusten ylittämistä.

Suomalaiset pk-yritykset pitävät vastuullisuutta tärkeänä. Aula Reasearchin toteuttaman EK:n 2021 Pk-Vastuullisuusbarometrin mukaan vastuullisuustyössä nähdään tärkeimpinä osa-alueina: henkilöstön hyvinvointi, työturvallisuus ja siihen liittyvän osaamisen kehittäminen, ilmastonmuutokseen vastaaminen ja luonnon monituolisuus sekä muu ympäristönsuojelu. Tärkeitä kehittämisalueita ovat lisäksi toimitusketjun läpinäkyvyys, tuotevastuu ja kuluttajansuoja, korruption sekä harmaan talouden vastustaminen ja ihmisoikeuksien turvaaminen. Vastuullisuuteen panostamisen nähdään tulevaisuudessa muun muassa lisäävän yrityksen hyvää mainetta, parantavan asiakastyytyväisyyttä, lisäävän yrityksen houkuttelevuutta työantajana, turvaavan osaltaan liiketoiminnan jatkuvuutta ja auttavan menestymään kilpailutuksissa.

Miten sitten kehittää vastuullisuutta? Tärkeää on muistaa, että vastuullisuus ei ole erillinen asian, vaan läpileikkaa yritystoiminnan. Vastuullisuuden kehittämistä kannattaakin toteuttaa asteittain, se voi alkaa yksitäisistä projekteista. Vastuullisuuden teemoista kannattaa valita ne, joihin lähdetään satsaamaan ensin. Tässä hyvänä työkaluna voivat toimia YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDG). Ne voivat tukea olennaisuusanalyysin toteuttamisessa eli selvitettäessä juuri omalle yritykselle tärkeitä ja olennaisia vastuullisuuden osa-alueita. Vastuullisuustyön tavoitteista, aikataulusta ja toimenpiteistä päättämisessä tukena toimii vastuullisuusohjelma tai vastuullisuussuunnitelma. Vastuullisuus ei ole pelkästään suuria tekoja, vaan se koostuu pienistä, arkisistakin teoista, joita jokaisen on mahdollista toteuttaa päivittäisessä toiminnassa. Olemassa olevat vastuullisuusteot luovakin hyvän lähtökohdan yritysvastuutyölle. Suomaiset yritykset toimivat lähtökohtaisesti jo hyvin vastuullisesti. Tärkeään rooliin nouseekin yhä enemmän vastuullisuuden ja vastuullisen toiminnan sanoittaminen, näkyväksi tekeminen ja viestiminen asiakkaille ja muille sidosryhmille.

Kirjoittaja: Tanja Lepistö. Kirjoittaja toimii projektitutkijana HYBRIDI-hankkeessa.

Vastuullisia valintoja -aamukahvitilaisuus oli osa Hybridi-hankkeen mikroyrityksille tarjoamaa vastuullisuusvalmennusta. Valmennukseen ehtii vielä mukaan: seuraava tapaaminen järjestetään 31.3. Lisätietoja: www.utu.fi/hybridi .

HYBRIDI-hanketta toteuttaa Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikkö ja Oulun yliopiston Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, ja rahoituksen on myöntänyt Keski-Suomen ELY-keskus.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *