Tutkimuskeskuksen kuvaus

Suomen turvallisuustutkimuskeskus on monialainen tutkimus- ja kehitysverkosto, joka vastaa nopeasti muuttuvan maailman turvallisuushaasteisiin. Keskus on perusteilla kaikkien Turun neljän korkeakoulun toimesta.

Keskus tulee kokoamaan yhteen eri alojen asiantuntijat ja tutkimusryhmät kehittämään ratkaisuja, jotka ulottuvat perinteisestä puolustuksesta ja rikosten torjunnasta inhimillisen arjen turvaamiseen – eli yhteisöjen varautumisen vahvistamiseen erilaisiin kriiseihin tai riskeihin. Keskuksen ydintehtävänä on myös parantaa tilannetietoisuutta ja tukea päätöksentekoa muuttuvissa ja monimutkaisissa ympäristöissä.

Turvallisuustutkimusalan edelläkävijänä turvallisuustutkimuskeskus keskittyy erityisesti autonomisiin järjestelmiin, robotiikkaan, tekoälyyn ja edistyneeseen tietojenkäsittelyyn. Tutkimuskeskus edistää kaikessa toiminnassaan kehitettyjen ratkaisuiden vastuullisuutta, eettisyyttä ja ihmisläheistä käyttäjäkeskeisyyttä. Lisäksi keskus investoi virtuaaliympäristöihin ja simulaatioihin, jotka mahdollistavat turvallisten ja tehokkaiden turvallisuusratkaisujen testaamisen ja kehittämisen ennen niiden käyttöönottoa todellisessa ympäristössä.

Miksi tämä keskus on merkittävä

Turvallisuustutkimuskeskus käsittelee nykyisiä ja tulevia turvallisuushaasteita kattavasti ja ennakoivasti.

Se yhdistää teknologisen syvällisyyden (kuten anturit, esineiden internet ja autonomiset järjestelmät) ja kriittisen ymmärryksen ihmisen ja yhteiskunnan roolista turvallisuudessa. Keskus rakentaa aktiivisesti myös yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyötä.

Keskuksen työ edistää Suomen ja laajemmin Euroopan kykyä varautua uusiin uhkiin ja hyödyntää teknologian kehitystä turvallisuuden parantamiseksi. Mottona: ”ilmiöistä teknologiaksi”

Motto:

Ilmiöistä teknologiaksi”

Tavoitteemme

01

Edistää huipputason turvallisuustutkimusta tutkimalla mm. autonomisten järjestelmien, generatiivisen tekoälyn ja kehittyneen datan yhdistelyn vaikutuksia ja mahdollisuuksia monimutkaisissa yhteiskunnallisissa ympäristöissä. 

02

Parantaa tilannekuvaa ja päätöksentekokykyä eri sektoreiden ja valtioiden välillä moninaisissa turvallisuuskonteksteissa hyödyntämällä innovatiivisia teknologiaratkaisuja ja syvällistä ymmärrystä tiedon käsittelystä. 

03

Edistää ihmiskeskeistä lähestymistapaa kaikessa turvallisuusinnovaatiossa, varmistaen, että eettiset näkökohdat ovat keskeisiä uusien teknologioiden ja järjestelmien kehittämisessä ja käyttöönotossa. 

04

Edistää tiedonvaihtoa ja yhteistyötä päättäjien, asiantuntijoiden ja muiden sidosryhmien kanssa, muuntaen tutkimustulokset käytännön sovelluksiksi ja politiikkasuosituksiksi 

Partnerien välinen yhteistyö

Turvallisuustutkimuskeskuksen yhteistyökumppanit etsivät yhteistyömahdollisuuksia muun muassa seuraavilla aloilla:

  • Automaatio ja autonomiset järjestelmät
  • Generatiivinen tekoäly ja tekoälyagentit
  • Tehtäväkohtainen datan yhdistely
  • Ihmiskeskeiset lähestymistavat (ihmisen ja teknologian vuorovaikutus)
  • Kognitiivisesti optimoidut operatiiviset järjestelmät
  • Tilannetietoisuus
  • Päätöksenteko
  • Anturit ja esineiden internet
  • Hybridiuhat
  • Kyberturvallisuus
  • Viestintäalustat
  • Tilannetietoisuus
  • Meriliikenteen turvallisuus ja varmuus
  • Virtuaaliympäristö ja anturit
  • Simulaatiot ja ennusteet
  • Tietograafit
  • GNSS-vapaat toiminnot
  • Eettiset arvioinnit