Roomalaiset syntymäpäivät

Syntymäpäivät ovat henkilökohtainen juhla, jolla on pitkä traditio: antiikin roomalaisten syntymäpäivien viettotavoissa on meille sekä tuttua että vierasta. Ajanlaskun alun tienoilla vaikuttaneet roomalaisrunoilijat suovat nykylukijallekin kurkistuksen juhlallisuuksiin.

Mistä tiedämme syntymäpäivien vietosta?

Syntymäpäivien juhliminen oli roomalaisessa antiikissa mitä ilmeisimmin aivan tavallinen ilmiö. Yhteiskunta tosin oli räikeän eriarvoinen, joten kaikki tuskin pääsivät syntymäpäiviään juhlimaan – jos edes syntymäpäiväänsä tiesivät. Kuva syntymäpäiväjuhlallisuuksista piirtyy meille kaunokirjallisuuden kautta: erityisesti Augustuksen ajan runoilijat viittaavat toistuvasti syntymäpäiviin. Keisariajalta mainintoja syntymäpäivistä löytyy myös kirjeistä. Myös eräs meille myöhäisantiikista säilynyt pieni proosateos vaikuttaa nimensä perusteella lupaavalta lähteeltä: teos on nimeltään De die natali, ’Syntymäpäivästä’. Sen laati muuan Censorinus ystävälleen syntymäpäivälahjaksi vuonna 238 jaa. Teos käsittelee kaikenlaista syntymisen teemaan liittyvää, kuten hedelmöittymistä, raskautta ja sikiötä sekä astrologiaa. Se kuitenkin harmillisesti vaikenee itse syntymäpäivien viettotavoista.

Syntymäpäivän suojelusjumaluudet

Syntymäpäiväjuhlaa vietettiin roomalaisten parissa jumaluuden kunniaksi. Miehillä tämä jumaluus oli genius natalis (’syntymän suojelushenki’), naisilla Juno. Geniustai Juno ymmärrettiin varhaisina aikoina jonkinlaisiksi elämän antajiksi, myöhemmin alati läsnä oleviksi suojeleviksi olennoiksi. Kristinuskon myötä tästä muotoutui ajatus suojelusenkelistä. Myös esimerkiksi senaatilla ja Rooman kansalla oli oma geniuksensa. Juno puolestaan oli roomalaisten jumaljärjestelmässä merkittävässä asemassa oleva jumalatar. Hän suojeli naimisissa olevia naisia ja syntymää ja liittyi siten luontevasti syntymäpäiväänkin.  

Vieraita, lahjoja ja kakkua

Syntymäpäiväjuhlat aloitettiin uhraamalla kotialttarilla esimerkiksi herkkuja tai kukkasia. Laimentamaton viini, merum, oli tavanomainen uhri. Yleensä viini juotiin vedellä laimennettuna.  Teurasuhria ei pidetty sopivana: surmata nyt elävä olento sen asian kunnioittamiseksi, että on itse saanut elämän.

Juhliin saapui odotuksenmukainen joukko: sukulaisia, ystäviä, suojatteja ja alustalaisia. Juhlissa esitettiin onnentoivotuksia ja annettiin lahjoja, kuten edellä mainittu pikku kirjanen De die natali. Muitakin syntymäpäivälahjoja on luultavasti säilynyt meidän aikoihimme, mutta yksittäisistä esineistä ei välttämättä mitenkään pysty päättelemään, että ne olisivat sellaisia olleet. Lahjojen lisäksi syntymäpäiväkakut (libum) kuuluivat asiaan; nehän olivat myös oiva uhri syntymäpäivän jumaluuksille.

Ystävän syntymäpäivillä

Syntymäpäivän jännittyneen hartaaseen tunnelmaan virittää Tibulluksen (n. 55–n. 19 eaa.) elegia (2.2). Runossa vietetään runoilijan ystävän Cornutuksen syntymäpäivää, ja tilaisuuden uskonnollinen luonne tulee hyvin esille. Syntymäpäivärituaalissa tulee varoa sanojaan ja noudattaa hiljaista, säädyllistä puhetapaa, sillä genius on saapumassa alttarille. Alttarilla poltetaan suitsukkeita. Geniukselle tarjotaan uhriksi tuoreita seppeleitä, tuoksuöljyä, syntymäpäiväkakkua ja vahvaa viiniä. Vastineeksi syntymäpäiväsankari saa osoittaa geniukselle toiveen, jonka runoilija arvaa liittyvän perheen perustamiseen. Ja kas:

Pyyntösi täyttyvät! Katsohan, kuinka Amor lentää paikalle kahisevin siivin ja tuo mukanaan kullankeltaiset aviokahleet! Pysykööt nuo kahleet aina siihen saakka, kunnes kangistava vanhuus tuo tullessaan rypyt ja harmaannuttaa hiukset. Tapahtukoon tämä, oi syntymäpäivän suojelushenki: järjestyköön jälkikasvua, leikkiköön sinunkin jaloissasi, Cornutus, pikkuisten joukko. (Suom. MS)

Vastentahtoinen syntymäpäiväsankari

Runoilija Ovidius (43 eaa. – 17/18 jaa.) kirjoitti viimeiset teoksensa yksinvaltias Augustuksen maanpakoon lähettämänä. Syynä olivat Ovidiuksen henkilökohtaiset edesottamukset ja moraalisesti arveluttava runous. Karkotuspaikkana oli Roomasta katsoen syrjäinen Mustanmeren ranta nykyisen Romanian alueella. Runokokoelman Tristia (’Kurjuuksia’) runoja sävyttää tuskastuneisuus. Toisinaan se on kuitenkin tulkittavissa mustaksi huumoriksi, kuten Tristian runossa 3.3: syntymäpäivän tullen geniusilmestyy aina vain paikalle, vaikka syntymäpäiväsankarilta olisi juhlamieli kaukana. Runoilija tulee perinpohjaisessa tympääntyneisyydessään esittäneeksi toiveen, että genius ei enää ikinä tulisi käymään, ainakaan niin pitkään kuin runoilija joutuu asumaan tuossa mielestään vihoviimeisessä loukossa, jossa säätkin ovat aina huonot. Sama seutu kelpaa muuten nykyisin aivan hyvin suomalaisturisteille: Ovidiuksen karkoituspaikka Tomis sijaitsee vain hieman pohjoiseen matkailijoiden suosimasta alueesta Mustanmeren länsirannikolla.

Penseä syntymäpäiväsankari Ovidius kuitenkin kuvaa runossaan, miten suojelushenki tulisi ottaa vastaan:

Varmaan odotat, että sinulle osoitetaan kunnioitusta tavanomaisin menoin: että olisin pukeutunut valkoisiin… alttari, jolta savu kohoaa, olisi ympäröity kukkaseppelein… juhlallisesta tulesta kuuluisi suitsukehippusten rätinä. Ja että tarjoaisin uhrikakkuja, kuten on asiaankuuluvaa syntymäpäivänä, että lausuisin rukouksia hurskaalla suulla. (Suom. MS)

Syntymäpäivätunnelmaa

Runouden kuvaukset syntymäpäivien vietosta rituaaleineen ja juhlineen vaikuttavat luotettavilta. Tietyt yksityiskohdat toistuvat kuvauksesta toiseen ja luovat vahvan mielikuvan siitä, miltä syntymäpäivän vietto näyttää, tuoksuu ja kuulostaa: alttari, valkoiset vaatteet, seppeleet; suitsukkeen (arvokkaimmillaan arabialaisen olibaanihartsin) tuoksu, tuoksuöljy, tuoreet syntymäpäiväkakut, rauhallinen tunnelma ja arvokas käytös. Jokaisen syntymäpäiviä tässä kulttuurisessa kontekstissa viettäneen voi luottaa mielikuvituksellaan täydentävän tällaisen nopein vedoin piirretyn kuvan. Syntymäpäivien yksityiset uskonnolliset rituaalit kaikessa tavanomaisuudessaan vain välähtävät kirjallisissa ympäristöissä, mutta tunnelma välittyy.  

Tekstissä siteeratut runot

• I Tibullus, Elegiae 2.2: Ystävän syntymäpäivä
• Ovidius ja Tristia 3.3: Vastentahtoinen syntymäpäiväsankari ja lisäksi
• Sulpicia, Carmina Tibulliana 3.12: Pyyntö jumalattarelle syntymäpäivänä

löytyvät kokonaisuudessaan Soihdun julkaisusta Syntymäpäivärunoutta kahdentuhannen vuoden takaa.

Pääkuva Lawrence Alma-Tadema: Tibullus Delian luona (1866). Kaikki kuvat Wikimedia Commons.

Kirjoittaja on klassillisten kielten yliopistonlehtori.