Syntymäpäivärunoutta kahdentuhannen vuoden takaa

Kolme runoa antiikin Roomasta, Augustuksen ajoilta, kertoo meille syntymäpäivän viettoon liittyvistä perinteistä ja tunnelmista. Runot ovat saaneet tässä mitattoman suomennoksen; alkuperäinen runomitta on ns. eleginen distikhon, jossa tietyn rytmisen kaavan mukaan laaditut säkeet seuraavat toisiaan.

Albius Tibullus (n. 55 eaa. – n. 19 eaa.) kirjoitti runon ystävälleen Cornutukselle tämän syntymäpäivänä. Cornutus on poikamies, ja sydämellisessä runossa paljastetaan hänen toiveensa syntymäpäivän suojelushengelle (lat. genius natalis): perheen perustaminen.

Nimi Sulpicia on liitetty Tibulluksen runokokoelman mukana periytyneihin runoihin, jotka on kirjoitettu nuoren naisen näkökulmasta. Tässä runossa kyse on rakkaudesta: runon minä viettää syntymäpäivää rakastuneena, ja syntymäpäivän suojelusjumalatar Junoon kohdistuu toiveita rakkauden täyttymisestä. Kunpa he saisivat toisensa!

Publius Ovidius Naso (43 eaa. – 17/18 jaa.) runoili kokoelmassaan Tristia ankeista tunnelmistaan maanpakolaisena Mustanmeren rannalla eli antiikin Pontoksella. Syntymäpäivän vietto ei laisinkaan kiinnostaisi runoilijaa, vaan syntymäpäivän suojelushengen vuosittaista visiittiä pakollisine uhrimenoineen ei oikeastaan voi välttääkään.

I Tibullus, Elegiae 2.2: Ystävän syntymäpäivä

Lausukaamme otollisia sanoja: syntymäpäivän genius saapuu alttareille. Paikallaolijat, malttakaa kielenne, naiset ja miehet. Poltettakoon pyhiä suitsukkeita, tuoksuja, joita sievä arabi lähettää meille vauraasta maastaan. Itse genius tulkoon paikalle todistamaan kunnianosoituksia. Tuoreet seppeleet koristakoot hänen pyhiä suortuviaan! Pisaroikoon hänen ohimoillaan puhdas tuoksuöljy! Olkoon hän kylläinen kakusta ja juopukoon vahvasta viinistä! Nyökätköön hän sinulle myöntymyksen merkiksi, Cornutus, mitä ikinä pyydätkin!

Pyydä, pyydä – mitä emmit? Kyllä genius myöntyy. Ennustan: sinä toivot vaimon uskollista rakkautta. Arvelenpa jo jumaltenkin tämän huomanneen. Et sinä suinkaan mieluummin tahtoisi itsellesi kaikkia noita peltoja, joita kautta maan piirin vanttera maajussi kyntää kelpo juhdallaan, et jalokiviä, joita onnekkaassa Intiassa kasvaa, siellä missä itäisen meren aalto punertaa.

Pyyntösi täyttyvät: katsohan vain, kuinka Amor lentää paikalle kahisevin siivin ja tuo mukanaan kullankeltaiset aviokahleet! Pysykööt nuo kahleet aina, kunnes kangistava vanhuus tuo tullessaan rypyt ja harmaannuttaa hiukset. Tapahtukoon tämä, oi syntymäpäivän suojelushenki: järjestyköön jälkikasvua, leikkiköön sinunkin jaloissasi, Cornutus, pikkuisten joukko.

Sulpicia, Carmina Tibulliana 3.12: Pyyntö jumalattarelle syntymäpäivänä

Syntymäpäivän Juno, ota vastaan pyhät suitsukekeot, jotka sinulle tarjoaa oppinut tyttö pikku kädestään. Sinun vuoksesi hän on tänään on tänään käynyt kylvyssä, sinun vuoksesi hän on iloisin mielin laittautunut kauniiksi seistäkseen alttaritulesi ääressä kaikkien katsottavana. Niin, hänhän tosiaan esittää, että koristautuu sinun takiasi, jumalatar – kuitenkin on eräs, jota hän salaa mieluusti miellyttäisi.

Tästä huolimatta, pyhä jumalatar, suo ettei kukaan repisi rakastavaisia eroon toisistaan. Pyydän: tao nuorille yhteiset kahleet! Niin kiinnität heidät yhteen. Tuo mies on tuolle tytölle täydellinen palvottava, samoin tuo tyttö tuolle miehelle!

Rakastuneita ei pysty yllättämään tarkkaavainenkaan vartija. Amor kyllä neuvoo tuhat keinoa, joilla tätä petetään. Osoita suopeuttasi ja saavu loistavana purppurapuvussa: kolmesti sinulle, tahraton jumalatar, annetaan uhrikakkuja ja vahvaa viiniä. Äitikin tulee touhukkaana antamaan ohjeitaan siitä, mitä tyttären tulisi toivoa. Tytärpä hiljaa mielessään jo pyytääkin ihan muuta.   

Niin kuin leimuavat liekit alttarilla, palaa hänenkin sisällään. Ei hän muuta tahtoisikaan, vaikka voisi.

Juno, teethän hänen mielikseen, jotta kun seuraava vuosi saapuu, tämä samainen rakkaus olisi myös paikalla rukoilemassa, eikä enää tuoreena.

Ovidius, Tristia 3.3: Vastentahtoinen syntymäpäiväsankari 

No niin, tarkoitukseton syntymäpäiväni suojelushenki on ajallaan paikalla – tarkoitukseton, sillä mitäpä hyödytti syntyä? Sinä ankea toveri, minkä takia taas tulit näihin kurjiin maanpaon vuosiin? Olisit jo pannut pisteen tälle kaikelle. Jos välittäisit minusta, tai jos sinulla olisi yhtään häpyä, et seuraisi minua kotimaani rajojen ulkopuolelle, kotimaani, jossa opin sinut aikoinaan tuntemaan aivan pahaisena pienenä. Olisi ollut hyvä, jos viimeinen syntymäpäiväni olisi vietetty siellä, ja olisit lähdön hetkellä sinäkin vain tehnyt kuten kaverini – eli todennut murheellisena: ”Hyvästi”. 

Mitä sinä Pontoksella? Ei kai vain sinuakin lähettänyt Augustuksen viha kylmän maan perimmäiseen loukkoon? Varmaan odotat, että sinulle osoitetaan kunnioitusta tavanomaisin menoin: että olisin pukeutunut valkoisiin… alttari, jolta savu kohoaa, olisi ympäröity kukkaseppelein… juhlallisesta tulesta kuuluisi suitsukehippusten rätinä. Ja että tarjoaisin uhrikakkuja, kuten on asiaankuuluvaa syntymäpäivänä, että lausuisin rukouksia hurskaalla suulla.

En ole sellaisessa mielentilassa, että voisin iloita saapumisestasi. Minulle sopisi hautajaisalttari, sypressillä suruun koristettu, ja valmiiksi kasattu hautarovio. Ei kiinnosta polttaa suitsuketta. Ei se merkitse mitään jumalille. Ei tällaisissa koettelemuksissa tule mieleeni mitään otollisia sanoja. Jos kuitenkin on jotain, mitä minun on pyydettävä tänä päivänä, niin rukoilen: älä enää tule käymään täällä, niin kauan kun minua pitää hallussaan tämä vihoviimeinen maanosa, Pontos (tunnettu harhaanjohtavalla lisänimellä ’vieraanvarainen’!).

Pääkuva: Kotialttari (lararium) Pompejista. Kaikki kuvat: Wikimedia Commons.

Kirjoittaja on klassillisten kielten yliopistonlehtori.