Saturnalia – sydäntalven karnevaali

Saturnalia oli antiikin roomalaisten suosituimpia vuotuisia juhlia. Runoilija Catulluksen (84–54 eaa.) mukaan se oli ”päivistä parhain”. Talvipäivänseisauksen aikoihin vietetty saturnalia oli riehakas karnevaali mutta siinä on myös samoja piirteitä kuin meidän joulunvietossamme.

Saturnaliaa vietettiin Saturnuksen kunniaksi. Saturnus oli vanha roomalainen maanviljelyksen jumaluus. Roomalaisen monioppineen Varron (116–27 eaa.) mukaan nimi Saturnus johtuu sanasta satus, joka tarkoittaa kylvöä ja istutusta. Sanan etymologiasta ei ole täyttä varmuutta, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan se on etruskilaista alkuperää. Säilyneissä maalauksissa ja veistoksissa Saturnus kuvataan usein sirppi kädessä. Vähitellen roomalaiset samastivat Saturnuksen kreikkalaiseen Kronokseen, joka oli Zeuksen isä. Heinä–elokuussa Kronoksen kunniaksi vietetty kronia-juhla antoi vaikutteita saturnaliaan.

Tarinan mukaan Juppiterin karkotettua Saturnuksen Olympokselta Saturnus laskeutui maan päälle tullakseen latinalaisten heimojen ensimmäiseksi hallitsijaksi. Roomalaisten mukaan Saturnuksen maanpäällinen kuninkuus oli kultaista rauhan aikaa. Runoilija Vergilius (70–19 eaa.) ennusti paimenrunossaan tämän kulta-ajan paluuta:

Koittanut viimein jo on Cumaen laulujen* kausi:
syntyy vuosisatojen kehä suuri nyt uutena jälleen.
Neitsyt taas palajaa, Saturnuksen pyhä aika,
uus sukupolvi jo laskeutuu alas korkeudesta.
Poika on syntyvä nyt, siten rautainen suku väistyy,
nouseva maailmaan on kultainen sukukunta.

(Vergilius, Paimenrunoja 4,4–9; suom. Teivas Oksala)

*Cumaen Sibyllan ennustus

Vergiliuksen ennustama rauhanunelma vetosi aikansa roomalaiseen sivistyneistöön ja myöhemmin kristittyjen piirissä ennustus syntyvästä pojasta tulkittiin pakanalliseksi profetiaksi Kristuksen syntymästä. Kysymys pojan henkilöllisyydestä on kiehtonut tutkijoita jo antiikin ajoista saakka mutta on edelleen yksiselitteistä vastausta vailla.

Io Saturnalia!

Saturnalia alkoi 17. joulukuuta. Perimätiedon mukaan tuona päivänä vihittiin käyttöön Forum Romanumilla sijainnut Saturnuksen temppelin. Historioitsija Liviuksen (59 eaa. – 17 jaa.) mukaan vihkiminen tapahtui vuonna 497 eaa., jolloin perustettiin myös saturnalia-juhla. Saturnalia kesti alkujaan vain päivän, mutta myöhemmin juhlan pituus vaihteli eri aikoina kolmesta seitsemään päivään. Juhlan aluksi temppelissä ollut Saturnuksen patsas vapautettiin sitä ympäröivistä villasiteistä, jotta Saturnus ikään kuin pääsi taas hallitsemaan toviksi. Papit suorittivat uhrin kreikkalaisen tavan mukaan, toisin sanoen niin, ettei pää ollut peitettynä. Uhritoimituksen jälkeen järjestettiin temppelin edustalla julkiset pidot.

Julkisen osuuden jälkeen juhlia vetäydyttiin viettämään perheen tai muun seurueen kesken. Kaduilla raikuivat io Saturnalia -riemuhuudot (io ’hurraa, eläköön’). Jotkut haluavat uskoa, että huudahduksesta on peräisin joulupukin huuto ”ho, ho, ho”.  

Saturnalian juhlinta ei rajoittunut vain Roomaan. Esimerkiksi sotajoukkojen tiedetään viettäneen sitä sotaleireissä kaukana Roomasta. Cicero (106–43 eaa.) kertoo, että kun hän oli viettämässä saturnaliaa Puteolin huvilallaan, Caesar saapui kuokkavieraaksi kahdentuhannen sotilaan kanssa.

Irti arjesta

Saturnalian aikaan julkinen elämä pysähtyi: esimerkiksi koulut ja oikeusistuimet olivat kiinni. Kaikki eivät kuitenkaan saaneet heittäytyä vapaalle. Esimerkiksi ylimysperheissä kokit joutuivat huhkimaan, sillä saturnalia oli herkuttelun aikaa.

Vapaasyntyiset miehet vaihtoivat toogansa juhlan ajaksi väljempään ja värikkäämpään synthesis-asuun. Saturnalian keskiössä oli hauskanpito. Perheissä ja muissakin yhteisöissä valittiin arpomalla saturnalian johtaja (Saturnalicius princeps), joka saattoi olla myös nainen tai orja. Muun muassa keisari Neron tiedetään lapsena valitun tähän tehtävään. Tämä niin sanottu karnevaalikuningas teetti muilla mitä eriskummallisimpia tehtäviä. Hän saattoi esimerkiksi käskeä paljastamaan jonkin nolon asian tai tanssimaan alasti. Muutenkin kaikenlaiset pelit kuuluivat asiaan, ja myös uhkapelit olivat sallittuja.

Saturnaliassa pöydät notkuivat herkuista ja viini virtasi. Kirjallisissa lähteissä toistuu maininta saturnaliasta kosteana juhlana. Filosofi Seneca todisti närkästyneenä, kuinka ”kansa on päissään ja oksentaa” (Kirjeitä Luciliukselle 18,4). Samassa yhteydessä Seneca muistuttaa, että juhlia voi myös hillitysti. Monet tekivätkin niin ja vetäytyivät esimerkiksi keskustelemaan. Senecalta on peräisin myös tunnettu sanonta non semper Saturnalia erunt ’ei saturnalia ole ainainen’ (Apocolocyntosis 12,2).

Yhdenvertaisuutta ja hyvää tahtoa

Saturnalia oli riemun, sovun, hyväntahtoisuuden ja yhdessäolon aikaa. Tosin juhlahumussa jotkut näkivät oivan tilaisuuden rikolliseen toimintaan. Kirjallisuudesta löytyy mainintoja muun maussa murha- ja tuhopolttoaikeista.  

Saturnalian ajaksi yhteiskunta kääntyi tavallaan päälaelleen. Orjista ja isännistä tuli tasaveroisia – sama käytäntö leimasi myös kreikkalaisten kronia-juhlaa. Tasa-arvoisuus yhdistettiin Saturnuksen myyttiseen kulta-aikaan:

”Italian ensimmäisiä asukkaita olivat aboriginaalit, joiden kuninkaan Saturnuksen kerrotaan olleen niin oikeudenmukainen, ettei hänen alaisuudessaan kukaan ollut orja eikä kellään ollut yksityisomaisuutta vaan kaikki oli kaikille yhteistä ja jakamatonta, ikään kuin kaikkien yhtä perintöomaisuutta. Tämän esimerkin muistoksi päätettiin, että saturnalian aikaan kaikkien ihmisten yhtäläisten oikeuksien nojalla orjat saavat pidoissa asettua ruokapöytään isäntien kanssa.” (Justinus, Epitome Pompei Trogi 43,1,13–14; suom. V-M. R)

Joidenkin lähteiden mukaan isännät myös palvelivat orjia, ja orjat puolestaan saattoivat sättiä isäntiä. Saturnalia saattoikin toimia jonkinlaisena hierarkkisen yhteiskunnan varaventtiilinä: orjat saivat päästellä höyryjä hetken aikaa. Sukupuolten valta-asema ei kuitenkaan näyttäisi muuttuneen.

Lakki ja lahjat

Niin isännät kuin orjatkin käyttivät juhlassa huovutettua tai villaista suippolakkia (pilleus), joka oli varsinaisesti vapautetun orjan symboli. Tämä niin kutsuttu fryygialaismyssy oli nimensä mukaisesti itäistä perua, mutta Roomassa siitä tuli vapauden symboli, ja siinä tehtävässä sitä sittemmin on hyödynnetty runsaasti antiikista nykyaikaan saakka. Tämä ”tonttulakki” löytyy edelleen esimerkiksi Yhdysvaltojen senaatin sinetistä.

Saturnaliaan olennaisena osana kuului lahjojen jakaminen. Tyypillisiä lahjoja olivat muiden muassa savesta tehdyt figuurit sekä vahakynttilät, jotka mahdollisesti symboloivat pimeän ajan taittumista. Lahjojen kirjo oli laaja, hammastikusta porsaaseen, joka oli myös saturnalian uhrieläin. Ylimyspiireissä hankittiin kalliimpiakin lahjoja, kuten orjia ja kirjoja. Lahjoihin saatettiin liittää jokin ajatelma tai värssy. Runoilija Martialis (n. 40–104 jaa.) listaa ison liudan erilaisia lahjoja ja niitä kuvailevia lyhyitä, nokkelia runomuotoisia mietelauseita. Lahjalistassa on esimerkiksi Ciceron teos, jonka lahjaruno kuuluu:

Jos sinulla on tämä pergamentti seuranasi,
ajattele olevasi pitkällä matkalla Ciceron kanssa.

(Martialis, Epigrammit 14,188; suom. V-M.R)

Runoilija Statius (n. 40–96 jaa.) ylistää Saturnaliaa kuolemattomaksi. Hän on sikäli oikeassa, että saturnalia elää edelleen osana kristillistä jouluperinnettä. Pikkujoulu- ja uudenvuodenviettotapamme heijastelevat saturnalian karnevalistista puolta.

Kirjoittaja on klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin tutkija sekä antiikin kirjallisuuden suomentaja.