Yhtä juhlaa: katsaus antiikin juhliin
Juhlat ovat aina olleet tärkeä osa ihmisten elämää kaikissa kulttuureissa. Ne tuovat ihmiset yhteen iloitsemaan esimerkiksi erilaisista saavutuksista ja uusista elämänvaiheista. Juhlat rytmittävät arkea ja antavat mahdollisuuden irrottautua jokapäiväisestä työnteosta ja arjen pyörittämisestä lukuisine aikatauluineen ja velvollisuuksineen. Ne antavat ihmisille mahdollisuuden pysähtyä ja iloita. Jotkin juhlat toimivat myös tärkeinä siirtymäriitteinä elämänvaiheesta toiseen.
Juhlat ovat ilonpitoa, mutta niiden merkitys on myös paljon laajempi. Niillä on oma sosiaalinen, kulttuurinen ja psykologinen ulottuvuutensa. Juhlat vahvistavat yhteisöllisyyttä. Erilaiset perhejuhlat, kuten syntymäpäivät ja häät, kokoavat ystävät ja sukulaiset juhlimaan yhdessä elämän tärkeitä hetkiä. Yleiset juhlapäivät luovat samankaltaista yhteenkuuluvuuden tunnetta laajemmassa mittakaavassa. Juhlat myös ylläpitävät kulttuuriperintöä ja perinteitä. Ne sisältävät erilaisia tapoja, ruokia, musiikkia ja rituaaleja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Juhlat toimivatkin eräänlaisena siltana menneisyyden ja nykyisyyden välillä.
Soihdun juhla-teemaisessa numerossa pääsemme tutustumaan antiikin juhliin. Klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin tutkija sekä antiikin kirjallisuuden suomentaja Veli-Matti Rissanen vie Soihdun lukijat yhteen roomalaisten suosituimmista juhlista. Saturnalia oli talvipäivänseisauksen aikoihin vietetty riehakas karnevaali mutta toisaalta siinä on nähtävissä myös samoja piirteitä kuin nykyisessä joulunvietossamme. Saturnaliaa vietettiin Saturnuksen, vanhan roomalaisen maanviljelyksen jumaluuden, kunniaksi. Rissasen mukaan se oli ”riemun, sovun, hyväntahtoisuuden ja yhdessäolon aikaa”. Saturnaliassa koettiin myös hetki yhdenvertaisuutta, kun yhteiskunta kääntyi tavallaan päälaelleen: orjista ja isännistä tuli tasaveroisia. Sukupuolten valta-asemaa juhla ei kuitenkaan näyttänyt vastaavalla tavalla muuttuneen.
Naisilla oli sen sijaan antiikin aikaan omatkin juhlansa,joihin osallistuivat vain naiset tai joissa naiset olivat pääasiallisina juhlamenojen toimijoina. Näistä juhlista pääsemme lukemaan klassillisten kielten yliopistonlehtori Jaana Vaahteran ja antiikin kielten ja kulttuurin professori Jyri Vaahteran kirjoituksessa. Naisten rituaaliset juhlat herättivät mielenkiintoa miehissä useiden vuosisatojen ajan, ja siksi niistä on säilynyt tietoa nykypäiviin asti. Kuvaukset juhlista ovat nimittäin miesten kirjoittamia. Ja tästä syystä niitä leimaa myös tietynlainen epäluotettavuus: miesten mielenkiinto saattoi kohdistua vain joihinkin juhlien piirteisiin ja usein miehet pääsivät seuraamaan juhlaa vain sivustakatsojina tai heidät oli suljettu kokonaan juhlien ulkopuolelle.
Klassillisten kielten yliopistonlehtori Minna Seppänen puolestaan johdattaa meidät ajanlaskun alun roomalaisten syntymäpäiväjuhliin tarkastelemalla tuon ajan roomalaisrunoilijoiden tekstejä. Tietyt syntymäpäiviin liittyvät yksityiskohdat toistuvat runosta toiseen ja piirtävät meille elävän kuvan siitä, miltä syntymäpäivän vietto on näyttänyt, tuoksunut ja kuulostanut. Vaikka syntymäpäiväjuhlilla onkin hyvin pitkä traditio, roomalaisten juhlissa on paljon nykyihmisellekin tuttua: on juhlaväkeä lahjoineen ja onnentoivotuksineen ja esimerkiksi syntymäpäiväkakku. Paljon on myös vierasta, historiaan jäänyttä, kuten juhlien alkuun kuulunut rituaali – jumaluuksille uhraaminen.
Seppänen kuvaa roomalaisten juhlia vivahteikkaasti elävöittäen tekstiään suomentamiensa runojen sitaateilla. Nämä syntymäpäivien viettoon liittyvät Tibulluksen ja Ovidiuksen runot sekä Sulpician runo on julkaistu Soihdussa Seppäsen suomennoksina. Seppäsen käsissä runot ovat saaneet mitattoman suomennoksen. Niiden alkuperäinen runomitta on ns. eleginen distikhon, jossa säkeet seuraavat toisiaan tietyn rytmisen kaavan mukaan.
