Lukiolaisten parissa tehty tutkimus todistaa kirjallisuuden arvosta

Nuorison lukutaidosta ja -halusta ollaan usein huolissaan. Lukioissa tehty tutkimus kuitenkin todistaa, että kirjallisuus voi auttaa lukijoita ymmärtämään maailmassa tapahtuvia dramaattisia kehityskulkuja.

”Mun mielestä ne oli osaltaan vähän silleen pinnallisia. Ne niinkun toistaa vähän niinku semmosta kaavaa. Esimerkiksi Norian ja Sanjan ystävyysdynamiikka ja niitten luonteenpiirteet, että toinen on hiljainen, toinen on menevämpi, et se toistuu tosi monessa kirjassa ja näin. Mutta se että ne on pinnallisia on mun mielestä tosi hyvä, koska se sitten antaa enemmän huomiota kirjan tapahtumille ja sille sanomalle sen sijaan, että se keskittyis vaan niihin hahmoihin ja hahmokehitykseen.”

Lainaus tutkimuksen haastatteluaineistosta todistaa puhujan lukutaidosta. Haastateltu lukiolainen tulee sanoneeksi lyhyessä tilassa paljon. Hän kuvaa kahden päähenkilön välistä jännitettä ja huomauttaa aivan oikein vastaavanlaisen kuvion olevan tuttu muistakin kirjoista. Kaavamaisella ratkaisulla on hänen mukaansa kuitenkin teoksen kokonaisuudessa olennainen tehtävä. Kun henkilöhahmot ja heidän väliset suhteensa eivät varasta huomiota, lukijan huomio kiinnittyy teoksen teemaan, ”sanomaan”.

Yllä oleva lainaus koskee Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa, jonka luetutimme muutama vuosi sitten sadalla suomalaisella lukiolaisella. Hankkeessa ”Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella” (Koneen Säätiö) tutkittiin lukemisen ekologisia vaikutuksia. Halusimme tietää, onko kaunokirjallisuuden lukemisen hyvässä maineessa mitään perää. Luettuaan kirjan, jossa kuvataan ympäristötuhon jälkeistä Suomea, havahtuuko lukija ekologiseen vastuullisuuteen?

Hankkeemme toi Suomeen suhteellisen uutta tutkimussuuntausta, empiiristä ekokritiikkiä. Siinä tutkitaan esimerkiksi kirjallisuudessa rakentuvia käsityksiä luonnosta ja ihmisten luontosuhteista mutta yhteiskuntatieteissä käytetyin menetelmin, kuten kyselyin ja haastatteluin.

Yksiselitteisiä vastauksia kirjallisuuden mahdollisesta hyödyllisyydestä lukijoilleen emme saaneet mutta havaitsimme vahvoja viitteitä siitä, että Teemestarin kirjan kaltainen teos voi auttaa lukijaa kuvittelemaan ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Toinen havaintomme oli, että lukija ei välttämättä samaistu henkilöhahmoihin – kuten oletimme – vaan kirjan kuvaamaan maailmaan. Erityisen hyvin tämä miljööseen samastuminen näkyi pohjoissuomalaisessa lukiossa, jonka oppilaita ahdisti ajatus lumettomasta tulevaisuudesta. Samastuminen osoittautui kaiken kaikkiaan liukkaaksi käsitteeksi, vaikka onkin kirjallisuudentutkimuksen perusasioita. Kolmas löydöksemme oli lukiolaisten luja usko siihen, että ilmastonmuutos ei ulotu Suomeen saakka. Nimesimme ilmiön kansalliseksi ekseptionalismiksi. Sellaisella ajattelulla on pitkät juuret Suomessa. (Ks. tutkimustuloksista laajemmin.)

Eräänlaisena sivuhuomiona pohdimme myös lukiolaisten suhtautumista lukemiseen yleensä. Lienee sanomattakin selvää, että kirjallisuudentutkijoina kuulumme niihin, jotka pitävät kaunokirjallisuuden lukemista merkityksellisenä toimintana. Siksi meitä masensi joidenkin haastattelemiemme lukiolaisten vastahakoinen suhtautuminen kokonaisen romaanin lukemiseen ja vastaavasti ilahduttivat toisten innokkuus ja oivaltavat huomiot. Asenteemme saattoi näkyä ja kuulua haastattelutilanteissa.

Jälkeenpäin mieltämme jäi kutkuttamaan, olimmeko lukeneet aineistoa tarpeeksi tarkasti sillä silmällä, mitä lukiolaiset tosiasiassa ajattelevat kirjallisuudesta. Monet lukiolaisista moittivat Itärannan teosta tylsäksi, kun taas toiset osasivat nauttia sen runollisesta ilmaisusta. Saatoimme kuitenkin tulkita monet kirjaa koskevat mielipiteenilmaukset tunneperäisiksi, vaikka ne saattoivat nojata tarkkoihin tekstihavaintoihin.

Tutkittuamme ensin aineistossa ilmeneviä tuntemuksia nimenomaan ilmastonmuutokseen liittyen olemme sittemmin paneutuneet aineistoon toisenlainen kysymyslista kädessä. Nyt haluamme katsoa tarkemmin lukiolaisten kirjallisuuskäsityksiä. Alustavasti rohkenemme väittää, että kirjallisuuden lukeminen on monelle nuorelle yhä tärkeä tapa tutkia maailmaa ja omaa paikkaansa siellä.

Kirjoittaja on kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen apulaisprofessori.