{"id":7245,"date":"2021-01-01T07:00:52","date_gmt":"2021-01-01T05:00:52","guid":{"rendered":"https:\/\/sites.utu.fi\/hiiskuttua\/?p=7245"},"modified":"2020-12-18T19:09:16","modified_gmt":"2020-12-18T17:09:16","slug":"humanistinen-tiedekunta-menneesta-tulevaan","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/humanistinen-tiedekunta-menneesta-tulevaan\/","title":{"rendered":"Humanistinen tiedekunta \u2013 menneest\u00e4 tulevaan"},"content":{"rendered":"

Turun yliopisto perustettiin itsen\u00e4isen Suomen alkuhuumassa vapaan kansan lahjaksi vapaalle tieteelle. Kysymys oli kansallisesta projektista, jossa maahan haluttiin saada kokonaan suomenkielinen yliopisto; Helsingin yliopistossa ruotsin kielell\u00e4 oli yh\u00e4 vahva asema, vaikka kielikiista eli siell\u00e4kin.<\/strong><\/p>\n

Turun yliopistolle sen aatteelliset juuret olivat t\u00e4rke\u00e4t ja ne n\u00e4kyiv\u00e4t my\u00f6s k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toiminnassa. Kun yliopiston ensimm\u00e4isi\u00e4 professuureja perustettiin, kotimaisen ja yleisen kirjallisuuden professoriksi nimettiin, lahjoittajan ehdotonta vaatimusta noudattaen, vanhasuomalaiseen traditioon ja valkoiseen Suomeen vahvasti kiinnittynyt kirjailija ja filosofian maisteri Veikko Antero Koskenniemi<\/strong>. Kun p\u00e4\u00e4rakennuksen sein\u00e4ss\u00e4 paljastettiin 23.5.1959 otsikkokirjoitus \u201dVapaan kansan lahja vapaalle tieteelle\u201d, oltiin turkulaisen yliopistodoktriinin ytimess\u00e4. Kirjoituksen lopullisen muodon laati Koskenniemi.<\/p>\n

Koskenniemen hahmo lep\u00e4si vahvana my\u00f6s humanistisen tiedekunnan p\u00e4\u00e4ll\u00e4. H\u00e4nelle nimetty seura oli merkitt\u00e4v\u00e4 taustavaikuttaja erityisesti kirjallisuustieteen virkojen t\u00e4yt\u00f6ss\u00e4. Ensimm\u00e4inen kirjallisuuden professuuri, johon seuran piiriss\u00e4 tehdyll\u00e4 esivalinnalla ei ollut vaikutusta, nimitettiin vasta 1970-luvun alussa.<\/p>\n

Kansallisen ajattelun j\u00e4lkil\u00e4mp\u00f6\u00e4 oli aistittavissa my\u00f6s yliopiston ensimm\u00e4isess\u00e4 suomalaisen ja vertailevan arkeologian viran t\u00e4ytt\u00f6prosessissa; sekin oli 1970-luvun alussa. Loppukisa k\u00e4ytiin dosenttien Torsten Edgren<\/strong> ja Unto Salo<\/strong> v\u00e4lill\u00e4. Kolmesta asiantuntijasta kaksi asetti ensisijalle Edgrenin ja toiselle Salon. Tiedekunta ja konsistori p\u00e4\u00e4tyiv\u00e4t \u00e4\u00e4nestyksen j\u00e4lkeen samaan. Kansleri Tauno Nurmela<\/strong> nimitti virkaan Salon ja totesi, ett\u00e4 h\u00e4nen tutkijanuransa vastasi Turun Yliopiston kulttuuripoliittisia erikoisintressej\u00e4 paremmin kuin dosentti Edgrenin. Edgren oli ruotsinkielinen. Tapahtumakulkuun sis\u00e4ltyi aimo annos historian ironiaa: tiedekunnalle oli jo vuonna 1925 lahjoitettu varat Suomen historiallisen ajan arkeologian ja sivistyshistorian professuuriin, mutta silloinen kansleri J. R. Danielson-Kalmari<\/strong> oli j\u00e4tt\u00e4nyt nimitt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 virkaan esitetyn Juhani Rinteen<\/strong>, koska h\u00e4n oli ruotsinkielinen ja koska h\u00e4nen aitosuomalaisuuttaan ep\u00e4iltiin.<\/p>\n

Sek\u00e4 Koskenniemi ett\u00e4 Salo tekiv\u00e4t humanistisen tiedekunnan ja koko yliopiston piiriss\u00e4 merkitt\u00e4v\u00e4n ja monella tavoin ansiokkaan uran. Samalla heid\u00e4n henkil\u00f6historiansa kertovat sen \u2013 tietenkin monella tavoin itsest\u00e4\u00e4n selvyyden \u2013 ett\u00e4 yliopisto ja humanistinen tiedekunta ovat koko historiansa ajan olleet tiukasti sidoksissa kulloiseenkin yhteiskuntaan ja historiaan. Erityisesti t\u00e4m\u00e4 sidos on koskenut suhdetta valtioon.<\/p>\n

Valtiollistamisen pel\u00e4ttiin vaarantavan humanistisen tutkimuksen riippumattomuuden<\/h3>\n

Yksityisen Turun yliopiston taloudellinen asema oli koko sen olemassa olon ajan heikko. Siksi kysymys valtion roolista tuli aikaa my\u00f6ten yh\u00e4 t\u00e4rke\u00e4mm\u00e4ksi. Haluttiin, ett\u00e4 valtion sitoutuminen yliopiston rahoitukseen olisi vahva, mutta samalla pel\u00e4ttiin, ett\u00e4 taloudellinen riippuvuus tuo mukanaan my\u00f6s sis\u00e4ll\u00f6llisen riippuvuuden ja vaarantaa autonomian. Sotaa edelt\u00e4neen\u00e4 aikana ja jossain m\u00e4\u00e4rin sen j\u00e4lkeenkin valtionapua ei haluttu edes hakea, koska sen pel\u00e4ttiin rajoittavan tutkimuksen ja opetuksen vapautta sek\u00e4 lis\u00e4\u00e4v\u00e4n valtion holhousta.<\/p>\n

Erityisesti t\u00e4m\u00e4 pelko koski humanisteja. Kun valtion taloudellisen osuuden ratkaiseva lis\u00e4\u00e4minen oli jo t\u00e4ysin v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4, humanistit haluttiin j\u00e4tt\u00e4\u00e4 yksityisen rahoituksen piiriin koska katsottiin, ett\u00e4 heid\u00e4n riippumattomuutensa oli erityisen t\u00e4rke\u00e4\u00e4. Arkoina aloina pidettiin erityisesti filosofiaa ja historiaa sek\u00e4 er\u00e4it\u00e4 yhteiskuntatieteit\u00e4 \u2013 kannattaa muistaa, ett\u00e4 my\u00f6s yhteiskuntatieteet kuuluivat vuoteen 1969 saakka humanistiseen tiedekuntaan. Suhde valtioon ei tiedekunnan piiriss\u00e4 kuitenkaan ollut itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4 ja jakamaton. T\u00e4m\u00e4 n\u00e4kyi my\u00f6s valtiollistamiskeskusteluissa. Niiden alkupisteen\u00e4 voidaan pit\u00e4\u00e4 vararehtori Einar W. Juvan<\/strong>, Suomen historian professorin muistiota vuodelta 1948. Juva katsoi, ett\u00e4 varojen puute esti Turun yliopistoa kehittym\u00e4st\u00e4 sellaiseksi kulttuuritekij\u00e4ksi kuin oli kaavailtu. Ajatus siit\u00e4, ett\u00e4 taloudellinen tilanne oli korjattavissa yksityisill\u00e4 lahjoituksilla, oli Juvan mukaan ep\u00e4realistinen. Kun maa kuitenkin tarvitsi toista yliopistoa, olisi vallitsevassa tilanteessa parasta tarjota yliopistoa valtiolle. Juva totesi viel\u00e4, ett\u00e4 lahjoittajien toivomusta ei rikottaisi, vaikka valtio alkaisikin huolehtia yliopiston menoista, sill\u00e4 Turun yliopistoa perustettaessa tarkoituksena oli ollut suomalainen yliopisto, ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 yksityinen. Yliopiston hoitokunta oli p\u00e4invastaista mielt\u00e4. Sen mukaan perustajien tavoitteena oli nimenomaan ollut \u201dsuomalainen ja valtiovallasta riippumaton yliopisto\u201d, eik\u00e4 t\u00e4t\u00e4 l\u00e4ht\u00f6kohtaa saanut loukata.<\/p>\n

Seuraavan kerran valtiollistaminen oli esill\u00e4 1961. Silloin l\u00e4\u00e4ketieteellisen lis\u00e4ksi my\u00f6s matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunta tuli t\u00e4yden valtionavun piiriin. Sen sijaan humanistisen tiedekunnan tuki j\u00e4i harkinnanvaraiseksi. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan tiedekunnan ongelmia ratkaissut, ja pari vuotta my\u00f6hemmin tiedekunta olikin jo valmis pysyv\u00e4\u00e4n valtionapuun. T\u00e4llainen ehdotus Helsinkiin my\u00f6s l\u00e4hti, vaikka osa konsistorin j\u00e4senist\u00e4 oli jo valmis koko yliopiston valtiollistamiseen. Valtiollistamisen kannalla oli esimerkiksi humanistisen tiedekunnan dekaani, yleisen historian professori Vilho Niitemaa<\/strong>. Vastustus oli kuitenkin kova. Rehtori Nurmela, ranskan kielen professori muotoili asian n\u00e4in: \u201dMaallemme ja tieteen kehitt\u00e4miselle on eduksi, ett\u00e4 on korkeakouluja, joita voidaan kehitt\u00e4\u00e4 individuaalisesti ja jotka toimivat individuaalisesti.\u201d<\/p>\n

Yliopiston valtiollistaminen tapahtui kymmenen vuotta my\u00f6hemmin.<\/p>\n

Koulutusj\u00e4rjestelm\u00e4\u00e4 uudistettiin 1970-luvun kiihke\u00e4ss\u00e4 poliittisessa ilmapiiriss\u00e4<\/h3>\n

Aika oli vankasti poliittinen ja valtiollistamisprosessin rinnalla oli k\u00e4ynniss\u00e4 laajamittainen tutkinnonuudistus. Siksi tunnelmat olivat monella tavoin kiihke\u00e4t. Hyv\u00e4 esimerkki t\u00e4st\u00e4 on tapaus hyyt\u00e4v\u00e4n kylm\u00e4lt\u00e4 talvi-illalta 1973\u20131974. Arcanumin paikalla silloin olleessa vanhassa varusvarastossa oli yleisen historian oppiaine. Sen harjoitushuoneeseen oli kokoontunut p\u00e4\u00e4osin professoreista koostunut joukko tekem\u00e4\u00e4n esityst\u00e4 yliopiston v\u00e4liaikaisesta hallinnosta. Pian kokous kuitenkin hajaantui ja sit\u00e4 siirryttiin jatkamaan Liedon Vanhalinnaan. Bertel Fortelius<\/strong>, pohjoismaisen filologian apulaisprofessori teki hyyt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 pakkasessa matkan mopolla. Oli k\u00e4ynyt ilmi, ett\u00e4 naapurihuoneessa viimeisteli graduaan opiskelija, jonka pel\u00e4ttiin vakoilevan kokouksen kulkua. Kun harjoitushuoneeseen kokoonnuttiin seuraavan kerran lehtorille annettiin teht\u00e4v\u00e4ksi kertoa heti, jos mainittu opiskelija taas ilmestyisi. Nyt t\u00e4m\u00e4 kuitenkin ymm\u00e4rsi pysy\u00e4 poissa, ja kokous voitiin pit\u00e4\u00e4 rauhassa.<\/p>\n

Yliopistohallinnon uudistuksessa kysymys oli tietenkin vallasta. Valtakunnallinen korkeakoulupolitiikka oli ollut aika ohutta. Se keskittyi budjettiin ja professoreiden nimitt\u00e4miseen. Sek\u00e4 yliopistot ett\u00e4 niiden laitokset olivat vahvasti autonomisia. On puhuttu akateemis-traditionalitisesta korkeakouludoktriinista. Siin\u00e4 yliopistot olivat ik\u00e4\u00e4n kuin professoreiden yhteis\u00f6j\u00e4, joita ei saanut h\u00e4irit\u00e4 ulkopuolisella puuttumisella. Humanistisen tiedekunnan piiriss\u00e4 oli vahva mielipide, jonka mukaan vanhoista toimintaperiaatteista tuli s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 mahdollisimman paljon. Erityisesti t\u00e4m\u00e4 koski professoreiden asemaa p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteossa. T\u00e4rke\u00e4n\u00e4 pidettiin my\u00f6s oppiaineiden roolia. Niiden asema haluttiin vakinaistaa, koska opiskelu, opetus ja tutkimus tapahtuivat niiss\u00e4.<\/p>\n

N\u00e4m\u00e4 toiveet eiv\u00e4t toteutuneet. Uuden, valtiollisen Turun yliopiston hallinto rakentui professoreiden, muun henkil\u00f6kunnan ja opiskelijoiden tasapuoliselle edustukselle, ja perustason muodostivat laitosneuvostot, eiv\u00e4t oppiaineet. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 kuitenkin professoreiden asema s\u00e4ilyi humanistisen tiedekunnan p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteossa keskeisen\u00e4.<\/p>\n

Hallintokeskustelun ohella 1970-luvun alun yliopistomaailmaa myllersi keskustelu tutkinnoista. Kysymys oli muutosprosessista, jossa koulutus- ja tutkimusj\u00e4rjestelm\u00e4 pyrittiin sijoittamaan uuteen asentoon suhteessa taloudelliseen kasvuun ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Kysymys oli my\u00f6s traditionalistisen yliopistohengen ja siihen liittyv\u00e4n \u201ditseisarvoisen\u201d opiskelun ja uudenlaisen, tehokkuutta ja ammattiin liittyv\u00e4\u00e4 tavoitteellisuutta korostavan ajattelun v\u00e4lisest\u00e4 ristiriidasta.<\/p>\n

Vaikka tutkinnonuudistus oli osa laajempaa \u2013 ja keskeisesti kansainv\u00e4list\u00e4 \u2013 koulutusj\u00e4rjestelm\u00e4n modernisointia ja yhteiskunnan eri sektoreiden mobilisoimista kokonaisyhteiskunnalliseen tavoitteistoon, se sai muiden 70-luvun alun koulutuspoliittisten uudistusten tapaan vahvasti poliittisen leiman.<\/p>\n

Humanistisen tiedekunnan suhde niin sanottuun FYTT-mietint\u00f6\u00f6n eli filosofisten ja yhteiskunnallisten tutkintojen uudistamiskomitean ehdotuksiin oli nihke\u00e4; kysymys oli viel\u00e4 vanhasta professoritiedekunnasta. Tiedekunta katsoi, ett\u00e4 mietint\u00f6 liikkui niin yleisell\u00e4 tasolla, ettei sen pohjalta voinut ottaa edes kantaa \u201dilman lis\u00e4selvityksi\u00e4 ja kokeiluja\u201d. Tiedekunnan mukaan mietint\u00f6 oli korkeakoululaitoksen arkitodellisuudesta irrallaan oleva teoreettinen ajatusrakennelma. Tiedekunta piti mietint\u00f6\u00e4 pettymyksen\u00e4 ja katsoi, ett\u00e4 \u201dpaljon arvokasta valmisteluty\u00f6t\u00e4 oli mennyt suureksi osaksi hukkaan\u201d.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4kin asiassa ilmapiirin kiihkeytt\u00e4 kuvaa erikoinen episodi, jossa yliopiston rehtori erotti tiedekunnan sivutoimisen opinto-ohjaajan siksi, ett\u00e4 h\u00e4nen pel\u00e4ttiin ajavan liian aktiivisesti uutta tutkintoa. Yksimielisen tiedekunnan valitsema ja hallintojohtajan nimitt\u00e4m\u00e4 opinto-ohjaaja ehti olla toimessaan kuusi p\u00e4iv\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Tiedekunnan h\u00e4mmennyksest\u00e4 ja vastustuksestakin huolimatta uusi tutkinto toteutui, eiv\u00e4tk\u00e4 sen vaikutukset olleet l\u00e4hesk\u00e4\u00e4n niin dramaattiset kuin oli pel\u00e4tty. P\u00e4invastoin, oppiaineet olivat hyvinkin puolustuskykyisi\u00e4, ja pystyiv\u00e4t s\u00e4ilytt\u00e4m\u00e4\u00e4n tutkinnossa niit\u00e4 asioita, joita halusivat. Samalla monia vanhan j\u00e4rjestelm\u00e4n ilmeisi\u00e4 ongelmia pystyttiin korjaamaan. N\u00e4ist\u00e4 kenties merkitt\u00e4vin oli opintojen laajuutta koskevan vertailtavuuden ratkaiseva paraneminen.<\/p>\n

Tiede tarvitsee oppiaineita ja tieteenaloja<\/h3>\n

Kysymys oppiaineista ja tieteenaloista on koko humanistisen tiedekunnan olemassaolon ajan ollut hankala. Aluksi, kun perustason hallintoa ei ollut, toiminta tapahtui kokonaan pieniss\u00e4 oppiaineissa, joissa \u2013 usein ainoan \u2013 professorin rooli oli sek\u00e4 tutkimuksen ett\u00e4 opetuksen suuntaamisessa ratkaiseva. Kun tiedekunta 70-luvulla jaettiin tieteenalalaitoksiin, yksitt\u00e4isten oppiaineiden \u2013 ja erityisesti oppiaineita johtavien professoreiden \u2013 rooli n\u00e4ytti heikentyneen. T\u00e4h\u00e4n suuntaan vaikutti my\u00f6s p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteon siirtyminen kolmikantaisille laitosneuvostoille sek\u00e4 esittelyj\u00e4rjestelm\u00e4n k\u00e4ytt\u00f6\u00f6notto. K\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 muutos ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin ajateltiin. Professoreiden rooli asioiden valmistelussa \u2013 ja my\u00f6s p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteossa \u2013 pysyi edelleen keskeisen\u00e4. T\u00e4ss\u00e4 suhteessa oleellinen muutos on tapahtunut 2000-luvulla, kun tulosohjausj\u00e4rjestelm\u00e4 on siirt\u00e4nyt tosiasiallisen p\u00e4\u00e4t\u00f6ksenteon ja asioiden ohjaamisen oppiaineiden ja laitosten ulottumattomiin, yliopiston hallintojohdolle ja opetusministeri\u00f6lle. Kun juhlapuheissa puhutaan t\u00e4n\u00e4\u00e4n yliopistojen autonomian kasvusta, kannattaa muistaa, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 autonomia koskee k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 ainoastaan oikeutta tehd\u00e4 ratkaisuja tulosohjausprosessissa m\u00e4\u00e4ritellyiss\u00e4 puitteissa. Sen sijaan perustason toiminnassa yliopiston autonomia ei ole koskaan sen historian aikana ollut niin v\u00e4h\u00e4inen kuin se on t\u00e4n\u00e4\u00e4n. Koskaan aikaisemmin ministeri\u00f6n v\u00e4lit\u00f6n ohjausvaikutus ei ole ulottunut niin sanotusti lattiatasolle. Aikaisemmin ministeri\u00f6 saattoi vaikuttaa korkeintaan siihen, mit\u00e4 oppiaineita perustettiin ja kuka professoriksi nimettiin, mutta siihen, mit\u00e4 professori teki ja mit\u00e4 oppiaineessa tehtiin, ministeri\u00f6n vaikutus oli v\u00e4h\u00e4inen. T\u00e4n\u00e4\u00e4n ministeri\u00f6n ohjausvoima ulottuu hyvin pitk\u00e4lle k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toimintaan ja erityisesti se ulottuu perustason organisointiin ja oppiaineiden asemaan ja my\u00f6s opintojen organisointiin.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 on muuttanut ratkaisevasti oppiaineiden roolia. Kun valintaj\u00e4rjestelm\u00e4st\u00e4 ja koulutuksesta h\u00e4vitet\u00e4\u00e4n oppiaineet tai ainakin heikennet\u00e4\u00e4n oleellisesti niiden asemaa, vaikutetaan merkitt\u00e4v\u00e4sti sek\u00e4 tieteelliseen koulutukseen ett\u00e4 itse tieteeseen.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 kohden on tarpeen pys\u00e4hty\u00e4 hetkeksi pohtimaan tieteenalan ja oppiaineen k\u00e4sitteit\u00e4. Thomas Kuhn<\/strong> julkaisi vuonna 1962 tieteen edistymist\u00e4 koskevan keskustelun kannalta keskeiseksi muodostuneen teoksensa The Structure of Scientific Revolutions<\/em> (Tieteellisten vallankumousten rakenne<\/em>). Menem\u00e4tt\u00e4 syvemm\u00e4lle Kuhnin ajatteluun voi todeta, ett\u00e4 se tarjoaa hedelm\u00e4llisen l\u00e4ht\u00f6kohdan pohtia sit\u00e4, mik\u00e4 on tieteenalojen ja \u2013 siihen liittyen \u2013 yliopistollisten oppiaineiden luonne. Historiallisessa prosessissa tieteenalan sis\u00e4lle syntyy k\u00e4sityksi\u00e4 siit\u00e4, mink\u00e4laiset asiat ovat tutkimuksen kannalta kiinnostavia ja siis hedelm\u00e4llisi\u00e4 tutkimuksen kohteita, mink\u00e4laiset kysymyksenasettelut ovat mielekk\u00e4it\u00e4 ja mit\u00e4 metodologisia periaatteita on hyv\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 asioiden ratkaisemisessa. Oppiaineessa n\u00e4m\u00e4 periaatteet siirtyv\u00e4t koulutukseen.<\/p>\n

Yliopiston oppiaineet ovat syntyneet p\u00e4\u00e4osin siten, ett\u00e4 tieteenalan laajetessa sek\u00e4 teoreettisen ja metodisen kent\u00e4n monimutkaistuessa huomataan, ett\u00e4 uudet l\u00e4hestymistavat poikkeavat jo niin paljon vanhasta, ett\u00e4 on tarpeen hakea itsen\u00e4isemp\u00e4\u00e4 toimintakentt\u00e4\u00e4. T\u00e4st\u00e4 prosessista kuoriutuu v\u00e4hitellen uudenlainen tieteen tekemisen tapa ja sen my\u00f6t\u00e4 uusi oppiaine ja usein my\u00f6s uusi tieteenala. Oleellista on, ett\u00e4 t\u00e4llaisessa oppiaineessa koko koulutusprosessi muodostaa tieteenalan tavoitteita ja ymm\u00e4rrystapaa palvelevan kokonaisuuden. Oleellista my\u00f6s on, ett\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 oppiaineen syntyprosessi ja kehitys on tieteen sis\u00e4isen muutoksen ohjaamaa, ei ulkoa m\u00e4\u00e4ritelty\u00e4.<\/p>\n

T\u00e4ll\u00e4 tavoin ajatellen oppiaineet ja tieteenalat eiv\u00e4t ole tieteen k\u00e4ytt\u00f6kelpoisuutta heikent\u00e4vi\u00e4 historiallisia j\u00e4\u00e4nteit\u00e4 vaan tieteenhistoriallisessa prosessissa syntyneit\u00e4 v\u00e4lineit\u00e4, joiden avulla l\u00e4hestyt\u00e4\u00e4n sellaisia ongelmia, joita aiemmin ei ehk\u00e4 lainkaan havaittu tai joiden ratkaisemiseen vanhat menetelm\u00e4t ja tieteenalat eiv\u00e4t riitt\u00e4neet.<\/p>\n

Kun nyt oppiaineiden roolia heikennet\u00e4\u00e4n hallinnollisin ja ulkoa m\u00e4\u00e4ritellyin tavoin, on olemassa vaara, ett\u00e4 luodaan keinotekoisia ja kenties satunnaisiakin kokonaisuuksia, jotka heikent\u00e4v\u00e4t tieteen ja siihen liittyv\u00e4n koulutuksen toimintakyky\u00e4 eiv\u00e4tk\u00e4 vahvista sit\u00e4, niin kuin on ajateltu.<\/p>\n

Humanistisessa tiedekunnassa historia ja arkeologia muodostavat t\u00e4st\u00e4 hyv\u00e4n esimerkin. Kaikki historia-aineet ja arkeologia on nyt sijoitettu samaan koulutusohjelmaan siten, ett\u00e4 koulutus on alemmassa tutkinnossa ja osin maisterivaiheessakin yhteist\u00e4. Toki n\u00e4iss\u00e4 tieteenaloissa on paljon yhteist\u00e4, mutta my\u00f6s erot ovat merkitt\u00e4vi\u00e4. Ei ole kuin hetki siit\u00e4, kun arkeologia pyrki \u2013 omaan tieteelliseen luonteeseensa vedoten \u2013 siirtym\u00e4\u00e4n luonnontieteelliseen tiedekuntaan.<\/p>\n

Kysymys on tietenkin rahasta ja ty\u00f6markkinoista \u2013 ja yliopistoj\u00e4rjestelm\u00e4n tehostamisesta. Tehostamisen ajatellaan toteutuvan paremmin suurissa yksik\u00f6iss\u00e4 ja keskitt\u00e4misess\u00e4. Opetus- ja kulttuuriministeri\u00f6n kansliap\u00e4\u00e4llikk\u00f6 Anita Lehikoinen<\/strong> sanoi jokin aika sitten: \u201dMeill\u00e4 hukataan paljon resursseja muutaman professorin yhteis\u00f6ihin, kun joillakin mailla on laittaa peliin satojen tutkijoiden tutkimusjoukkoja\u201d ja \u201dKaikkien suomalaisten yliopistojen ei tarvitse tehd\u00e4 kaikkea. Ministeri\u00f6 yritt\u00e4\u00e4 rohkaista yliopistoja profiloitumaan ja v\u00e4hent\u00e4m\u00e4\u00e4n niin sanotusti tarpeettomia oppiaineita.\u201d<\/p>\n

Yhteiskunnallisten ja taloudellisten prosessien ymm\u00e4rt\u00e4minen edellytt\u00e4\u00e4 humanistista koulutusta ja tutkimusta<\/h3>\n

Rajallisten resurssien tilanteessa on tietenkin tarkoituksenmukaista keskitt\u00e4\u00e4 ja tehostaa \u2013 vaikka noihin satojen tutkijoiden tutkimusjoukkoihin ei Suomessa todenn\u00e4k\u00f6isesti koskaan p\u00e4\u00e4st\u00e4k\u00e4\u00e4n. Puhe tarpeettomista oppiaineista on kuitenkin vahvasti asenteellista ja ideologista tai se liittyy usein my\u00f6s reviiri- ja resurssitaisteluihin. Japanissa maan hallitus ilmoitti jokin aika sitten, ett\u00e4 se haluaa v\u00e4hent\u00e4\u00e4 teoreettista koulutusta ja panostaa siihen, mist\u00e4 on suoraa hy\u00f6ty\u00e4 teollisuudelle. Opetusministeri\u00f6 kehotti yliopistoja joko lakkauttamaan humanistista ja yhteiskuntatieteellist\u00e4 opetusta antavat osastot tai muuttamaan niiden opetusta k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llisemm\u00e4ksi. Kehotus ei ollut sitova, mutta yliopistojen rahat v\u00e4heniv\u00e4t, jos ne eiv\u00e4t toimineet esityksen mukaan \u2013 ik\u00e4\u00e4n kuin tulosohjauksella. Elokuussa 2016 tulleen tiedon mukaan Japanin 60 valtiollisesta yliopistosta, joissa opetetaan humanistisia tai yhteiskuntatieteit\u00e4 ainakin 26 aikoi lopettaa n\u00e4m\u00e4 osastot tai pienent\u00e4\u00e4 niit\u00e4.<\/p>\n

T\u00e4llaisessa puheessa Japani ei ole yksin. Samanlaista on kuultu muualtakin, my\u00f6s Suomesta. Esimerkiksi Tampereen ja Oulun yliopistoista on viime aikoina kuulunut huolestuttavia \u00e4\u00e4ni\u00e4 humanistisen koulutuksen tilanteesta.<\/p>\n

Selv\u00e4\u00e4 tietysti on, ett\u00e4 silloin, kun yliopistojen p\u00e4\u00e4tavoitteet siirret\u00e4\u00e4n sivistyksest\u00e4 ty\u00f6h\u00f6n ja talouteen, kaikkea t\u00e4mm\u00f6ist\u00e4 tulee helposti mieleen. Mutta mik\u00e4 on tarpeetonta ja mink\u00e4laisia ovat tarpeiden hierarkiat? Vastaus t\u00e4h\u00e4n on tietenkin riippuvainen siit\u00e4, mik\u00e4 on vastaajan ihmis- ja yhteiskuntak\u00e4sitys sek\u00e4 siit\u00e4, mink\u00e4laisena h\u00e4n n\u00e4kee yliopiston luonteen ja teht\u00e4v\u00e4t.<\/p>\n

Talous- ja tuotantokeskeinen vastaus on selv\u00e4: tiede- ja tutkimuspanokset ja my\u00f6s koulutus pit\u00e4\u00e4 suunnata ensisijassa aloille, jotka palvelevat tuotantoel\u00e4m\u00e4\u00e4 ja sit\u00e4 kautta rakentavat yhteiskunnan taloudellista perustaa; t\u00e4m\u00e4 on kuin marxilaisuutta, jossa talous muodostaa yhteiskunnan perusrakenteen ja muu on sitten siin\u00e4 p\u00e4\u00e4ll\u00e4. Talous ja tuotanto n\u00e4hd\u00e4\u00e4n muun el\u00e4m\u00e4n edellytyksen\u00e4, yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen el\u00e4m\u00e4n ehtona. Siksi on luontevaa ajatella, ett\u00e4 hyv\u00e4 el\u00e4m\u00e4 seuraa toimivasta tuotannosta ja tehokkaasta taloudesta. Muuta voidaan harrastaa sitten, jos n\u00e4m\u00e4 toimivat.<\/p>\n

Ihmisten el\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan ole pelkk\u00e4\u00e4 taloutta ja ty\u00f6t\u00e4 eik\u00e4 terve yhteiskunta rakennu pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n niille. Se on my\u00f6s arvoja ja asenteita, kulttuuria ja vaikka mit\u00e4, ja jotta kaikkea t\u00e4t\u00e4 muuta voitaisiin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 ja jotta sit\u00e4 voitaisiin kehitt\u00e4\u00e4, my\u00f6s niiden alueelle tarvitaan yliopistojen opetus- ja tutkimuspanoksia. Siihen tarvitaan humanistista koulutusta ja tieteenharjoitusta, ja siihen tarvitaan humanistista tiedekuntaa, joka t\u00e4t\u00e4 organisoi.<\/p>\n

On t\u00e4rke\u00e4\u00e4 muistaa, ett\u00e4 tieteiden ja koulutusalojen v\u00e4lill\u00e4 ei ole tarpeellisuushierarkiaa sill\u00e4 tavoin, kuin usein ajatellaan ja kuin esimerkiksi tuo Lehikoisen heitto n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 viittaavan. Esimerkin voi ottaa vaikkapa omalta alaltani historiasta. Kulttuurihistoriassa tehtiin 90-luvulla tutkimus, jossa tarkasteltiin yhden PET-kuvantamisj\u00e4rjestelm\u00e4\u00e4n tarkoitetun varjoaineen kehitt\u00e4mist\u00e4. Sit\u00e4 varten oli perustettu moniammatillinen ty\u00f6ryhm\u00e4 \u2013 l\u00e4\u00e4k\u00e4reit\u00e4, kemisti, tietokoneasiantuntija ja niin edelleen \u2013 ja ajatus oli, ett\u00e4 kun kukin tuo prosessiin oman osaamisensa, lopputulos on turvattu. Ryhm\u00e4 joutui kuitenkin kriisiin, ja avuksi kutsuttiin normaaliin tapaan ty\u00f6nohjauksen ja psykologian ammattilaisia. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan auttanut ja koko hanke ep\u00e4onnistui. Sen sijaan avuksi ei kutsuttu historioitsijaa, joka olisi analysoinut ryhm\u00e4n j\u00e4senten koulutus- ja ty\u00f6historioita ja sit\u00e4 kautta nostanut n\u00e4kyville ryhm\u00e4n j\u00e4senten erilaiset koulutus- ja ty\u00f6historiat ja sen, ett\u00e4 he olivat itse asiassa tekem\u00e4ss\u00e4 v\u00e4h\u00e4n erilaisia asioita. Tuomalla n\u00e4m\u00e4 erilaiset historiat esiin, olisi kenties voitu paremmin ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 esiin tulleet ongelmat.<\/p>\n

Toiseksi esimerkiksi voi ottaa vuoden 2013 Irakin sodan. Kun Yhdysvaltain presidentti Georg W. Bush<\/strong> p\u00e4\u00e4tti hy\u00f6kk\u00e4yksest\u00e4 Irakiin ja Saddam Husseinin<\/strong> kukistamisesta, h\u00e4nen taustainformaationsa oli per\u00e4isin ensisijassa \u2013 tai ehk\u00e4 kokonaankin \u2013 CIA:n sittemmin monella tavoin virheellisiksi osoittautuneista tiedusteluraporteista. Saddam kyll\u00e4 kukistettiin, mutta samalla puolitoista miljoonaa ihmist\u00e4 kuoli, yli nelj\u00e4 miljoonaa haavoittui tai vammautui loppui\u00e4kseen, ja Irak ja koko L\u00e4hi-It\u00e4 saatettiin kaaokseen. Lopputulemana koko l\u00e4ntinen maailma joutui Irakin sodan ja sen seurausten panttivangiksi tavalla, jolla on ollut ja on syvi\u00e4 vaikutuksia koko l\u00e4ntiseen yhteis\u00f6\u00f6n, niin talouden kuin yhteiskunnankin tasolla. Jos Bush olisi kysellyt yliopistoissa puuhailevilta kulttuurintutkijoilta ja historioitsijoilta, mink\u00e4laisia Irak ja muut L\u00e4hi-Id\u00e4n yhteis\u00f6t ovat ja mink\u00e4laisia seurauksia hy\u00f6kk\u00e4yksest\u00e4 ja Irakin tuhosta kenties tulisi olemaan, sodan k\u00e4ynnist\u00e4minen olisi saattanut olla hankalampaa ja sodan j\u00e4lkihoito viisaampaa.<\/p>\n

Historian rooli on ollut kattavalla ja syv\u00e4lle menev\u00e4ll\u00e4 tavalla l\u00e4sn\u00e4 my\u00f6s esimerkiksi post-sosialististen maiden ongelmissa.<\/p>\n

N\u00e4ill\u00e4 esimerkeill\u00e4 olen halunnut sanoa, ett\u00e4 esimerkiksi yhteiskunnalliset ja taloudelliset prosessit ovat v\u00e4\u00e4j\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti kytk\u00f6ksiss\u00e4 sellaisiin asioihin, joiden ymm\u00e4rt\u00e4minen edellytt\u00e4\u00e4 humanistista koulutusta ja tutkimusta.<\/p>\n

Todellakin, tieteiden j\u00e4rjestelm\u00e4 ei ole hierarkkinen vaan se on rinnakkainen. Humanistinen koulutus ja tieteenharjoitus on ihmisen ja yhteiskunnan kannalta v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n t\u00e4sm\u00e4lleen samalla tavalla kuin vaikkapa tekninen tai taloudellinen koulutus.<\/p>\n

Kansainv\u00e4lisyys kuulunut humanistisen tiedekunnan toimintaan ja tutkimukseen alusta l\u00e4htien<\/h3>\n

Turun yliopisto on olemassaolonsa satana vuonna muuttunut paljon. Alkuvuosinaan se oli pieni ja yksityinen, korostetun suomalaiskansallinen ja tieteen itsearvoa korostava. Nyt se tukee taloutta ja ty\u00f6llisyytt\u00e4 eli on ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4n yhteiskunnan palveluksessa. Se on kansainv\u00e4linen ja monitieteinen ja se k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 itsest\u00e4\u00e4n nimityst\u00e4 yritt\u00e4jyysyliopisto.<\/p>\n

Humanistisen tiedekunnan asettuminen t\u00e4h\u00e4n muutokseen ei aina ole ollut helppo, eik\u00e4 muutoskaan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ole aivan niin suuri kuin edellisest\u00e4 luettelosta voisi helposti p\u00e4\u00e4tell\u00e4.<\/p>\n

Vaikka tiedekunta alkuvaiheessaan korostikin vahvasti suomalaisuuttaan ja torjui v\u00e4\u00e4r\u00e4ll\u00e4 tavalla kansainv\u00e4lisi\u00e4 professoriehdokkaita, tiedekunnan ensimm\u00e4iset professorit olivat hyvinkin kansainv\u00e4lisi\u00e4. Koskenniemi oli vankasti eurooppalainen, suomen kielen Heikki Ojansuu<\/strong> oli tehnyt laajoja tutkimusmatkoja Etel\u00e4-Viroon ja Latviaan. Eino Kailalla<\/strong> oli l\u00e4heinen yhteys filosofiassa keskeiseen Wienin piiriin ja h\u00e4nen yhteytens\u00e4 Ranskaan ja Saksaan olivat merkitt\u00e4v\u00e4t. My\u00f6s yleisen historian Kaarlo J\u00e4ntere<\/strong> oli tehnyt lukuisia tutkimusmatkoja Saksaan ja Ruotsiinkin, vaikka h\u00e4nen suhteensa kotimaan ruotsikkoihin oli vankasti aitosuomalainen.<\/p>\n

Tosiasia kuitenkin on, ett\u00e4 1980- ja 90-lukujen my\u00f6t\u00e4 ja viimeist\u00e4\u00e4n Suomen liitytty\u00e4 EU:hun kansainv\u00e4lisyydest\u00e4 tuli tiedekunnassa itsest\u00e4\u00e4n selvyys ja kaikille l\u00e4sn\u00e4 olevaa arkip\u00e4iv\u00e4\u00e4. Osaltaan t\u00e4st\u00e4 kertoo englanninkielisen Baltic Sea Region Studies -maisteriohjelman k\u00e4ynnist\u00e4minen 2000-luvun alussa. Euroopan unionin vaihto-ohjelmat ovat vieneet opiskelijat ulkomaiden yliopistoihin ja opettajavaihdostakin on tullut arkip\u00e4iv\u00e4\u00e4. Muutoksesta kertoo sekin, ett\u00e4 v\u00e4it\u00f6skirjoja ei en\u00e4\u00e4 t\u00e4n\u00e4\u00e4n k\u00e4\u00e4nnet\u00e4; v\u00e4ittelij\u00e4t kirjoittavat ne itse, kielest\u00e4 riippumatta.<\/p>\n

Tiedekunta palvelee yhteiskuntaa monella eri tavalla<\/h3>\n

Yhteiskunnan palvelemisen kysymys on tiedekunnalle hankala. L\u00e4ht\u00f6kohtaisesti t\u00e4rkeint\u00e4 palvelua on tiedekunnassa annettu koulutus ja tutkimus. Koulutuksen my\u00f6t\u00e4 tiedekunnan maisterit ja tohtorit sijoittuvat hyvin erilaisiin yhteiskunnan teht\u00e4viin ja n\u00e4in koulutuksen vaikutus levi\u00e4\u00e4 tehokkaasti kaikkialle. Suorimmin ammattiin suuntaa opettajankoulutus, mutta my\u00f6s ei-ammatillisen koulutuksen saaneiden sijoittuminen ty\u00f6markkinoille on ollut varsin hyv\u00e4.<\/p>\n

Uutta ulottuvuutta t\u00e4ss\u00e4 palvelun\u00e4k\u00f6kulmassa merkitsee Porissa toteutettava Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, jossa teoreettinen ja k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6llinen sidotaan vahvasti yhteen. T\u00e4m\u00e4 toteutetaan esimerkiksi niin, ett\u00e4 opintojen alusta alkaen harjoitusty\u00f6t tehd\u00e4\u00e4n yhdess\u00e4 yritysten, kuntien tai muiden k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toimijoiden kanssa. T\u00e4m\u00e4 kertoo hyvin sen, ett\u00e4 my\u00f6s humanistisiin hankkeisiin on mahdollista ottaa mukaan k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toimijoita ja sit\u00e4 kautta tuottaa molempien n\u00e4k\u00f6kulmasta uudenlaisia ty\u00f6skentelytapoja ja uudenlaista ymm\u00e4rryst\u00e4 \u2013 ilman ett\u00e4 luovutaan yliopiston tieteellisest\u00e4 perusluonteesta.<\/p>\n

Kannattaa my\u00f6s todeta, ett\u00e4 monet humanistisen tiedekunnan piiriss\u00e4 t\u00e4n\u00e4\u00e4n toteutettavat tutkimushankkeet ovat mit\u00e4 aidoimmin ajankohtaisten tarpeiden keski\u00f6ss\u00e4. Viittaan esimerkiksi digitaalisen humanismin hankkeisiin.<\/p>\n

Tiedekunnassa on kehitetty runsaasti my\u00f6s maksulliseen palvelutoimintaan kuuluvaa toimintaa. T\u00e4ss\u00e4 kuitenkin ongelmana on valitettavan usein se, ett\u00e4 yliopisto on niin sanotuilla overheadeilla hinnoitellut tiedekunnan toimijat kilpailuista ulos. T\u00e4ss\u00e4 yliopisto toimii pahemman kerran julkilausumiaan periaatteita ja tavoitteita vastaan. Overhead-kysymys pit\u00e4isikin yliopistossa arvioida uudelleen. Silloin, kun hankkeet ovat suhteellisen pieni\u00e4, nykyisell\u00e4 j\u00e4rjestelm\u00e4ll\u00e4 niiden toteuttaminen on mahdotonta. Taloudellisen tappion lis\u00e4ksi t\u00e4st\u00e4 on my\u00f6s se seuraus, ett\u00e4 opiskelijoiden ja tutkijoiden mahdollisuudet integroitua ymp\u00e4r\u00f6iv\u00e4n yhteiskunnan toimijoihin heikkenev\u00e4t, ja esimerkiksi yritt\u00e4jyysyliopistoajatuksen mukaiset tavoitteet j\u00e4\u00e4v\u00e4t toteutumatta.<\/p>\n

Valistus on hyvinvoinnin perusta<\/h3>\n

Humanistinen tiedekunta on sadan vuoden aikana tehnyt komean kaaren. Hyvin pienest\u00e4 ja vaikeasta alusta on p\u00e4\u00e4dytty korkeatasoiseen ja kansainv\u00e4lisesti merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4n koulutus- ja tutkimustoimintaan, ja tiedekunta on t\u00e4ytt\u00e4nyt sivistysteht\u00e4v\u00e4ns\u00e4 hyvin.<\/p>\n

Humanistinen tiedekunta on koko historiansa ajan ollut yliopiston tiedekuntien suurin, ja sill\u00e4 on ollut keskeinen vaikutus koko yliopiston kehitykseen. T\u00e4m\u00e4 on konkretisoitunut esimerkiksi siin\u00e4, ett\u00e4 yli puolet yliopiston sadasta vuodesta sill\u00e4 on ollut humanistinen rehtori. Humanistit ovat olleet my\u00f6s yliopiston monialaisuuden kivijalka. Tiedekunnan ja koko yliopiston kannalta on ehdottoman t\u00e4rke\u00e4\u00e4, ett\u00e4 monitieteisyys s\u00e4ilyy yliopiston toimintaperiaatteena my\u00f6s tulevaisuudessa. Ehdottoman t\u00e4rke\u00e4\u00e4 on my\u00f6s se, ett\u00e4 tieteen ja koulutuksen aloja tarkastellaan rinnakkaisina, ei hierarkkisina. T\u00e4ss\u00e4 suhteessa haasteet ovat teknisen tiedekunnan mukaan tulon seurauksena entist\u00e4 kovemmat. On eritt\u00e4in t\u00e4rke\u00e4\u00e4, ett\u00e4 yliopiston \u2013 sin\u00e4ll\u00e4\u00e4n t\u00e4rke\u00e4 ja perusteltu \u2013 laajeneminen teknologian alueelle ei heikenn\u00e4 muiden tiedekuntien asemaa eik\u00e4 muuta yliopiston perusluonnetta. T\u00e4ss\u00e4 suhteessa esimerkiksi Tampereen yliopistosta kantautuneet tiedot ovat olleet humanistisen alan ja yliopiston kokonaisteht\u00e4v\u00e4n kannalta huolestuttavia.<\/p>\n

On t\u00e4rke\u00e4\u00e4 todeta, ett\u00e4 yliopiston palveluteht\u00e4v\u00e4nkin t\u00e4ytt\u00e4minen edellytt\u00e4\u00e4 yh\u00e4 my\u00f6s sivistysteht\u00e4v\u00e4st\u00e4 kiinni pit\u00e4mist\u00e4. Immanuel <\/strong>Kantin<\/strong> radikaalia teesi\u00e4 sivistyksest\u00e4 ja sen suhteesta tieteeseen ja el\u00e4m\u00e4\u00e4n voidaan yh\u00e4 pit\u00e4\u00e4 p\u00e4tev\u00e4n\u00e4. Siin\u00e4 sivistys toteutuu tieteen kautta, ja sille perustuu my\u00f6s ihmisen t\u00e4ysi-ik\u00e4isyys. Juuri t\u00e4ysi-ik\u00e4isyytt\u00e4 ja tieteeseen ja tieteelliseen koulutukseen perustuvaa laaja-alaista viisautta me todella tarvitsemme my\u00f6s t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Humanistisen tiedekunnan ratkaisu t\u00e4h\u00e4n t\u00e4ysi-ik\u00e4isyyden tavoitteeseen on valistus. Valistus ei siis todellakaan ole kuollut, niin kuin muutama vuosikymmen sitten haluttiin sanoa, p\u00e4invastoin, valistus on t\u00e4n\u00e4\u00e4n yht\u00e4 t\u00e4rke\u00e4\u00e4 kuin se on ollut aikaisemminkin, ja juuri valistuksen avulla humanistisen tiedekunnan maisterit ja tohtorit tuottavat ihmisille ja yhteiskunnalle ja kulttuurille \u2013 ja my\u00f6s taloudelle \u2013 kaikkea hyv\u00e4\u00e4.<\/p>\n

He tuottavat siis hyv\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Kirjoitus perustuu kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immosen puheeseen Arcanumin avajaisissa 30.10.2020. Humanistinen tiedekunta muuttaa Turun yliopiston alakampuksella sijaitsevaan Arcanum-rakennukseen kahdessa vaiheessa. Ensimm\u00e4inen vaihe valmistui syksyll\u00e4 2020, toinen vaihe toteutuu vuonna 2022.<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Turun yliopisto perustettiin itsen\u00e4isen Suomen alkuhuumassa vapaan kansan lahjaksi vapaalle tieteelle. Kysymys oli kansallisesta projektista, jossa maahan haluttiin saada kokonaan suomenkielinen yliopisto; Helsingin yliopistossa ruotsin kielell\u00e4 oli yh\u00e4 vahva asema, vaikka kielikiista eli siell\u00e4kin. Turun yliopistolle sen aatteelliset juuret olivat…<\/p>\n","protected":false},"author":191,"featured_media":7248,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"_acf_changed":false,"_kad_blocks_custom_css":"","_kad_blocks_head_custom_js":"","_kad_blocks_body_custom_js":"","_kad_blocks_footer_custom_js":"","_kad_post_transparent":"","_kad_post_title":"","_kad_post_layout":"","_kad_post_sidebar_id":"","_kad_post_content_style":"","_kad_post_vertical_padding":"","_kad_post_feature":"","_kad_post_feature_position":"","_kad_post_header":false,"_kad_post_footer":false,"_kad_post_classname":"","wds_primary_category":0,"footnotes":""},"categories":[53,119,1],"tags":[2353,1353,395,839,1395,1371,1383,1359,1311,1365,1377,1389],"class_list":["post-7245","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-ajankohtaista","category-tutkimus-ja-opetus","category-uncategorized","tag-hiiskuttua","tag-historia","tag-humanistinen-tiedekunta","tag-hyvinvointi","tag-kansainvalisyys","tag-koulutus","tag-opetus","tag-oppiaineet","tag-sivistys","tag-tieteenalat","tag-tutkimus","tag-valistus"],"acf":[],"lang":"fi","translations":{"fi":7245},"taxonomy_info":{"category":[{"value":53,"label":"Ajankohtaista"},{"value":119,"label":"Tutkimus ja opetus"},{"value":1,"label":"Uncategorized"}],"post_tag":[{"value":2353,"label":"Hiiskuttua"},{"value":1353,"label":"historia"},{"value":395,"label":"humanistinen tiedekunta"},{"value":839,"label":"hyvinvointi"},{"value":1395,"label":"kansainv\u00e4lisyys"},{"value":1371,"label":"koulutus"},{"value":1383,"label":"opetus"},{"value":1359,"label":"oppiaineet"},{"value":1311,"label":"sivistys"},{"value":1365,"label":"tieteenalat"},{"value":1377,"label":"tutkimus"},{"value":1389,"label":"valistus"}]},"featured_image_src_large":["https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-content\/uploads\/sites\/107\/2020\/12\/vapaan-kansan-lahja-vapaalle-533x300.jpg",533,300,true],"author_info":{"display_name":"Kari Immonen","author_link":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/author\/marvas\/"},"comment_info":0,"category_info":[{"term_id":53,"name":"Ajankohtaista","slug":"ajankohtaista","term_group":0,"term_taxonomy_id":53,"taxonomy":"category","description":"","parent":0,"count":161,"filter":"raw","cat_ID":53,"category_count":161,"category_description":"","cat_name":"Ajankohtaista","category_nicename":"ajankohtaista","category_parent":0},{"term_id":119,"name":"Tutkimus ja opetus","slug":"tutkimus-ja-opetus","term_group":0,"term_taxonomy_id":119,"taxonomy":"category","description":"","parent":0,"count":410,"filter":"raw","cat_ID":119,"category_count":410,"category_description":"","cat_name":"Tutkimus ja opetus","category_nicename":"tutkimus-ja-opetus","category_parent":0},{"term_id":1,"name":"Uncategorized","slug":"uncategorized","term_group":0,"term_taxonomy_id":2,"taxonomy":"category","description":"","parent":0,"count":31,"filter":"raw","cat_ID":1,"category_count":31,"category_description":"","cat_name":"Uncategorized","category_nicename":"uncategorized","category_parent":0}],"tag_info":[{"term_id":2353,"name":"Hiiskuttua","slug":"hiiskuttua","term_group":0,"term_taxonomy_id":2356,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":971,"filter":"raw"},{"term_id":1353,"name":"historia","slug":"historia","term_group":0,"term_taxonomy_id":1356,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":7,"filter":"raw"},{"term_id":395,"name":"humanistinen tiedekunta","slug":"humanistinen-tiedekunta","term_group":0,"term_taxonomy_id":395,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":17,"filter":"raw"},{"term_id":839,"name":"hyvinvointi","slug":"hyvinvointi","term_group":0,"term_taxonomy_id":839,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":3,"filter":"raw"},{"term_id":1395,"name":"kansainv\u00e4lisyys","slug":"kansainvalisyys","term_group":0,"term_taxonomy_id":1398,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":1,"filter":"raw"},{"term_id":1371,"name":"koulutus","slug":"koulutus","term_group":0,"term_taxonomy_id":1374,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":2,"filter":"raw"},{"term_id":1383,"name":"opetus","slug":"opetus","term_group":0,"term_taxonomy_id":1386,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":3,"filter":"raw"},{"term_id":1359,"name":"oppiaineet","slug":"oppiaineet","term_group":0,"term_taxonomy_id":1362,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":1,"filter":"raw"},{"term_id":1311,"name":"sivistys","slug":"sivistys","term_group":0,"term_taxonomy_id":1314,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":3,"filter":"raw"},{"term_id":1365,"name":"tieteenalat","slug":"tieteenalat","term_group":0,"term_taxonomy_id":1368,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":1,"filter":"raw"},{"term_id":1377,"name":"tutkimus","slug":"tutkimus","term_group":0,"term_taxonomy_id":1380,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":3,"filter":"raw"},{"term_id":1389,"name":"valistus","slug":"valistus","term_group":0,"term_taxonomy_id":1392,"taxonomy":"post_tag","description":"","parent":0,"count":1,"filter":"raw"}],"pll_sync_post":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7245","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/users\/191"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=7245"}],"version-history":[{"count":6,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7245\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":7338,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/7245\/revisions\/7338"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/media\/7248"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=7245"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=7245"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/sites.utu.fi\/soihtu\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=7245"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}