Pohjoismainen osaaminen kiinnostaa turkulaisissa yliopistoissa
Anne-Maria Kuosa, Henrik Hurme, Camilla Wide
Projektimme Åbo i Norden alkoi syksyllä 2024 ja toimintamme on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme tavanneet sekä henkilökunnan edustajia että opiskelijoita niin Turun yliopistosta kuin Åbo Akademista, ja inspiroivat keskustelut ovat antaneet uusia innoitteita kehittämistyöhömme. Useat oppiaineet sekä Turun yliopistosta että Åbo Akademista ovat ilmaisseet kiinnostuksensa yhteistyöhön. Käytyjen keskusteluiden perusteella voimme sanoa, että samanlaiset arvot ja kulttuuri sekä maantieteellinen läheisyys luovat edelleen yhteenkuuluvuuden tunnetta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välille.
Pohjoismainen osaaminen koetaan usein itsestäänselvyytenä. Innostuneiden ja innostavien yhteistyökumppaneidemme kanssa käydyissä keskusteluissa olemme kuitenkin huomanneet, että kyse on moninaisista tiedoista. Edellä mainitut keskustelut auttavat meitä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, mitä pohjoismainen osaaminen käytännössä tarkoittaa.
Puhetta Pohjoismaista – Studia Generalia
Tuodaksemme näkyväksi Pohjoismaiden roolia yhteiskunnassamme järjestämme På tal om Norden Studia Generalia -luentosarjan. Ensimmäiset luennot järjestetään keväällä 2025 ja luennoitsijoina toimivat:
24.2.2025 Mia Österlund, kirjallisuustieteen professori (Åbo Akademi)
24.3.2025 Johanna Ilmakunnas, pohjoismaisen historian professori (Åbo Akademi)
28.4.2025 Wilhelm Barner-Rasmussen, kauppatieteiden professori (Åbo Akademi) ja Niina Nummela, kauppatieteiden professori (Turun yliopisto)
Yksityiskohtaisemmat tiedot luentojen aiheista ilmoitetaan vuoden alussa. Luentosarja on avoin yliopistojen opiskelijoille ja henkilökunnalle sekä suurelle yleisölle. Toivomme luentojen saavuttavan laajan pohjoismaisista kysymyksistä kiinnostuneen yleisön.
Pohjoismaiset opinnot
Poliittinen tilanne ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ovat luonnollisia lähtökohtia suunnittelemallemme opintokokonaisuudelle. Pohjoismaiden nykytilanteen ymmärtäminen edellyttää myös historiallisen kehityksen tuntemusta. Pohjoismaisten kielten ja kulttuurien taito ovat myös edellytyksiä toimivalle pohjoismaiselle yhteistyölle. Mahdollisia pohjoismaisiin opintoihin sisällytettäviä kursseja ovat esimerkiksi lastenkirjallisuus ja historia pohjoismaisesta näkökulmasta.
Yliopistojen ja tiedekuntien erilaiset opinto-ohjelmat ja opintojen rakenne saattavat joissain tilanteissa osoittautua haasteellisiksi yhteistä opinto-ohjelmaa suunniteltaessa. Tavoitteenamme onkin luoda kokonaisuus, joka on helposti niin opiskelijoiden kuin opetus- ja hallintohenkilökunnan saatavilla. Suunnittelemamme opintokokonaisuus on tarkoitus avata niin Turun yliopiston kuin Åbo Akademin opiskelijoille. Meille on erityisen tärkeää tehdä näkyväksi jo olemassa olevia yliopistojen tarjoamia opintojaksoja sekä hyödyntää jo olemassa olevia hallinnollisia mahdollisuuksia, kuten ristiinopiskelu.
Elinvoimainen kaksi- ja monikielisyys
Yksi projektimme keskeisistä tavoitteista on edistää elinvoimaista kaksi- ja monikielisyyttä helpottamalla eri kielitaustan omaavien, Pohjoismaista kiinnostuneiden opiskelijoiden ja henkilökunnan kohtaamisia. Käydyt keskustelumme yhteistyökumppaneidemme kanssa ovat konkreettinen esimerkki elinvoimaisesta kaksi- ja monikielisyydestä: kannustamme kaikkia käyttämään sitä kieltä, joka tuntuu luonnollisimmalta, sekä vapaasti siirtymään kahden tai useamman kielen välillä.
Åbo i Norden -projektia rahoittaa Svenska kulturfonden.
Artikkelikuva: Åbo Akademin kuvapankki
Muut kuvat: Turun yliopiston mediapankki