Akatemiatutkijahanke
Soveltavaa kielitiedettä ja psykologiaa yhdistävässä hankkeessa tutkitaan, kuinka nuoret aikuiset, joilla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, rakentavat itseään ryhmäterapiakeskusteluissa ja kuinka itsen esittäminen muuttuu terapian aikana. Tutkimuksen kohteena on kehitteillä oleva ryhmäskeematerapiamenetelmä VideoFacilitation, jossa osana terapiaa käytetään potilaiden kotona tallentamia videoita. Potilaiden itseilmaisun ja minäkuvan kehittymistä kotona tehdyillä videoilla ja ryhmäterapiakeskusteluissa analysoidaan kielen ja vuorovaikutuksen näkökulmista laadullisesti muun muassa diskurssianalyysin, keskustelunanalyysin ja vuorovaikutuslingvistiikan avulla. Hanke tuottaa uutta, humanistista tietoa itsen rakentamisesta sekä auttaa kehittämään laadukasta, osallistavaa ja kustannustehokasta hoitoa potilaille, joilla on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Hanke toteutetaan Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella, ja sen yhteistyökumppaneina ovat skandinaavinen lingvistiikka ja kliininen psykologia Oslon yliopistossa. Hankkeen on rahoittanut Suomen Akatemia (2025–2029).

Ajankohtaista


