ICCAP26 – Kansainvälinen konferenssi ensikertalaisen silmin
Tätä blogitekstiä kirjoittaa Kati Mäntysaari, joka vieraili Jenny Paanasen kanssa ICCAP26 eli International Conference on Conversation Analysis and Psychotherapy -konferenssissa helmikuun lopussa. Konferenssi järjestettiin Krakovassa, Puolassa, ja se oli ensimmäinen kansainvälinen konferenssini. Minulla ei ollut konferenssissa omaa esitystä, mutta pääsin tutustumaan useisiin kiinnostaviin esityksiin ja tutkimuksiin sekä oppimaan konferenssin käytännöistä.

Konferenssi käsitteli tehokkaan psykoterapian taustalla olevia mekanismeja ja prosesseja keskustelunanalyysin tutkimuskeinoin. Painotus oli eri aikavälien pitkittäistutkimuksissa. ICCAP26 oli ensikertalaiselle osallistujamäärältään mukavan kokoinen konferenssi. Esityksiä oli runsaasti, mutta ne mahduttiin toteuttamaan kahdessa eri salissa. Päivät olivat pitkiä, mutta toisaalta juuri sen ansiosta aihepiiriin pääsi sisään kunnolla. Esitykset tarjosivat hyviä vinkkejä kirjallisuudesta ja taustatutkimuksesta, sekä kiinnostavia havaintoja kulloinkin käsillä olevasta aineistosta. Erityisesti minulle jäivät mieleen keskustelut siitä, kuinka ajan kanssa tapahtuvia muutoksia voi tulkita monesta eri näkökulmasta, ja aiheen rajaaminen jo alussa on siksi tärkeää. Olennaista on tunnistaa myös mahdolliset muutokseen vaikuttavat ulkoiset tekijät, jotka aineistossa eivät välttämättä tule suoraviivaisesti näkyviin. Opin lisäksi paljon siitä, kuinka keskustelunanalyysia voidaan hyödyntää erilaisten aineistojen tarkastelussa ja mitä annettavaa keskustelunanalyysilla on psykoterapiatyölle.

Kansainvälinen konferenssi oli myös loistava tilaisuus oman kielitaidon harjoittamiseen akateemisessa ympäristössä. Olikin ilo huomata, kuinka englannin puhumisen kynnys madaltui päivien mittaan. Tämä on tärkeää, sillä hankkeen tieteelliset julkaisut tulevat olemaan englanniksi, ja luvassa on varmasti vielä useita itse pidettyjä ja kuunneltuja esityksiä englanniksi.
Kirjoitamme vielä lisää blogipostauksia, joissa kerromme konferenssista ja päivistämme Krakovassa. Jää siis seuraamaan tulevia kirjoituksia!
Kati