Keskusteluntutkimuksen päivät 2026

Vuoden 2026 Keskusteluntutkimuksen päivät pidettiin Tampereen yliopistossa kauniina tammikuun pakkaspäivinä 28.–29.1. Päiville osallistuivat Borderlines of Self -hankkeen Jenny ja Kati. Päivien teemana oli vuorovaikutuksen aika ja tila, joille voidaan käsitteinä antaa sekä konkreettisia että abstrakteja merkityksiä. Päivillä kuulimme useita esityksiä, joissa tarkastettiin eri tavoin rakentuneita vuorovaikutustiloja. Ne saattoivat olla kasvokkaisia tai digitaalisia tiloja, joissa vaikuttavat eletty ja koettu aika samalla, kun vuorovaikutus jäsentyy sekventiaalisesti. Päivien kutsupuhujana oli professori Esa Lehtinen Jyväskylän yliopistosta. Hän piti torstaina plenaarinsa otsikolla Työelämän vuorovaikutus: projektit, aika ja tila. Inspiroivan plenaarin ja muiden esitysten jälkeen päivä päättyi illalliseen ravintola Telakalla.

Jenny Paananen piti esityksensä perjantaina otsikolla Mul on toi aivan täysin sama: identifikaatio ja jaettuus ryhmäterapiavuorovaikutuksessa. Esitys havainnollisti vertaisuuden rakentumista jaetun kokemuksen ja yhteisen ajan ehdoilla, sekä pohti mahdollisuuksia tutkia identifikaation ja samastumisen vaikutusta potilaiden toipumiseen. Esitys herätti hyvää keskustelua ja saimme iloksemme myös vinkkejä kirjallisuudesta, jota tutkimuksessa voisi hyödyntää.

Kaiken kaikkiaan Keskusteluntutkimuksen päivät oli antoisa kokemus, ja moni aihe resonoi omien kiinnostuksenkohteidemme kanssa. Mieleen jäivät esimerkiksi havainnot sovittelun, neuvottelun ja ohjaamisen käytännöistä, toimijuuden ulkoistamisen strategia terapiavuorovaikutuksessa sekä luottamuksen haasteet kommunikoitaessa tekoälyn kanssa. Lisäksi päivillä koottiin yhteen tutkijoiden kokemuksia keskusteluntutkimuksen käytöstä koulutuksen välineenä, ja varsin moni olikin soveltanut menetelmää tutkimuksen ulkopuolella. Borderlines of Self -hankkeessa tutkittava, videota hyödyntävä psykoterapia muistuttaa itse asiassa myös joiltain osin maallikkojen kanssa tehtävää keskusteluntutkimusta, sillä siinäkin osallistujia opetetaan tekemään havaintoja videoista.

Seuraava matkakohteemme on Krakova, jonne suuntaamme helmikuun lopulla. Siellä osallistumme International Conference on Conversation Analysis and Psychotherapy -päiville, joiden teemana on pitkittäisnäkökulmat psykoterapian toimivuuden tutkimuksessa. Pysythän mukana matkassa seuraamalla kirjoituksiamme!

Jenny ja Kati