Satakunnan kansalaiskeskustelu

Toteutimme syksyllä 2020 yhdessä Satakuntaliiton kanssa puntaroivan kansalaiskeskustelun Satakunnan tulevaisuudesta. Kansalaiskeskustelu oli osa strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa PALO-tutkimushanketta. 

Keskustelu tuki Satakunnan uuden maakuntasuunnitelman valmistelutyötä.

Maakuntasuunnitelma on satakuntalaisten yhteinen näkemys maakunnan pitkän aikavälin toivotusta kehityssuunnasta. Kansalaiskeskusteluun kutsuttiin taustoiltaan ja mielipiteiltään erilaisia ihmisiä puntaroimaan aiheeseen liittyvää tietoa. Keskustelun tarkoituksena oli, että maakunnan asukkaat pääsevät vaikuttamaan maakunnan tulevaisuuden kehittämiseen. Keskustelujen tulokset tulivat osaksi maakuntasuunnitelman valmisteluaineistoa.

Tutkimuksellisesti kokeilussa selvitettiin puntaroivan kansalaiskeskustelun vaikutusta osallistujien näkemyksiin ja tulevaisuuskäsityksiin. Keskustelun yhteydessä haluttiin myös selvittää tulevaisuutta koskevan mielikuvaharjoituksen avulla, voisiko kansalaiskeskustelu edistää tulevien sukupolvien huomioimista päätöksenteossa.

Kansalaiskeskusteluun kutsuttiin 6000 satunnaisotannalla valittua maakuntalaista. Keskusteluun osallistui lopulta kiinnostuksensa ilmaisseiden joukosta 55 henkeä siten, että kokoonpano heijasteli Satakunnan väestöä varsin hyvin sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen.

Kansalaiskeskustelu piti alun perin toteuttaa keväällä 2020 Porissa, mutta koronapandemian seurauksena se toteutettiin etänä. Keskustelut käytiin pienryhmissä. Keskustelussa käsiteltiin erilaisia Satakunnan tulevaisuuden kehityksen tavoitteita sekä Satakuntaliiton valmistelemia tulevaisuuskuvia maakunnalle. 

Demokratian uudistamisen tutkimusryhmä, Turun yliopisto
Filosofian, poliittisen historian ja valtio-opin laitos
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
20014 Turun yliopisto

Vastuullinen tutkija professori Maija Setälä maija.setala@utu.fi