Huoltajille
Koska DWELL-tutkimuksessa tutkitaan luokan sisäistä dynamiikkaa, on tärkeää, että mahdollisimman moni oppilas osallistuu tutkimukseen. Tästä syystä olemme erittäin kiitollisia siitä, että perehdyt tutkimukseen ja täytät tutkimussuostumuslomakkeen.
Tällä sivulla vastaamme kysymyksiin, joita huoltajilla voi herätä tutkimukseen liittyen. Olethan mehin yhteydessä, mikäli haluat lisätietoja ennen kuin täytät tutkimussuostumuslomakkeen.
Ketkä vastaavat kyselyyn?
Kyselyihin vastaavat ne oppilaat, joiden huoltaja on antanut lapselle tutkimusluvan (lapsen oman suostumuksen lisäksi). Oppilailla on oikeus jättää halutessaan vastaamatta mihin tahansa kysymykseen tai koko kyselyyn.
Millaisia kysymyksiä tutkimuksessa kysytään?
Kyselyt sisältävät kysymyksiä, joissa oppilailta pyydetään kertomaan ystävyyssuhteistaan, hyvinvoinnistaan, mahdollisista kiusaamiskokemuksistaan ja hallintakeinoistaan.
Lisäksi pilottitutkimuksessa, DWELL SURVEY-tutkimuksessa ja DWELL DAILY-tutkimuksessa oppilaalle esitetään kysymyksiä, joissa hän arvioi luokkatovereitaan. Näitä kysymyksiä kutsutaan toveriarvioinneiksi. Toveriarvioinnit ovat kehityspsykologiassa erittäin yleinen tutkimusmenetelmä. Esim. googlaamalla hakusanoilla ”toveriarviointi” tai ”toveriarvio” löytyy tietoa suomalaisista tutkimushankkeista, joissa menetelmää on käytetty.
Kyselyissä ei minkään kysymyksen kohdalla tarvitse nimetä ketään, eli aina on mahdollista valita vaihtoehto ”ei kukaan”. Oppilas voi myös jättää kokonaan vastaamatta tiettyyn kysymykseen (tai koko kyselyyn; osallistuminen on täysin vapaaehtoista).
Sitä, voivatko toveriarviokysymykset aiheuttaa konflikteja ja ongelmia, on tutkittu varsin paljon, eikä ole löydetty viitteitä kielteisistä vaikutuksista esimerkiksi nuorten vuorovaikutukseen, luokan sosiaalisiin suhteisiin tai nuorten itsetuntoon. Kaikenlaisissa kyselyissä on aina pohdittava mahdollisia haittoja suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla on tärkeää, ettei kyselyistä aiheudu haittoja tai riskejä. Siksi tätäkin asiaa on toveriarviointien kohdalla selvitetty varsin paljon, meidän ja muiden toimesta, ja uskallamme luottaa siihen, ettei kielteisiä vaikutuksia ole.
Pari esimerkkiä toveriarviotutkimuksista löytyy täältä:
Esimerkki 1
Esimerkki 2
DWELL-tutkimusprojekti on käynyt läpi tiukan eettisen ennakkoarvioinnin – se on arvioitu sekä Euroopan tutkimusneuvoston eettisessä toimikunnassa että Turun yliopiston ihmistieteellisen tutkimuksen eettisessä toimikunnassa. Toisin sanoen olemme pohtineet tutkimuksemme eettisiä kysymyksiä erittäin tarkasti.
Kuka näkee oppilaiden vastaukset?
Kaikki meille tutkijoille tallentuva tieto kyselyistä säilytetään nimettömänä. Tämä tarkoittaa sitä, että kunkin oppilaan nimi korvataan numerosarjalla. Oppilaiden nimiä ei missään vaiheessa käytetä tutkimuksessa tai jaeta ulkopuolisille.
Kukaan koulussa ei saa tietoonsa oppilaiden vastauksia tai esimerkiksi sitä, miten oppilaat ovat vastanneet toveriarviointikysymyksiin.
Toivomme, että otat rohkeasti yhteyttä, jos sinulla herää mitä tahansa kysyttävää! Voit lähettää meille sähköpostia osoitteeseen dwell(at)utu.fi