Arvot ja mielipiteet Suomessa -jatkotutkimus

Arvot ja mielipiteet Suomessa –jatkotutkimus kartoittaa suomalaisten arvoja ja asenteita laajalti eri aihealueista, esimerkiksi työelämästä ja koulutuksesta, ympäristöstä, terveydestä, digitalisaatiosta sekä tasa-arvosta. Tutkimukseen osallistuvat on valittu tilastollisen otannan perusteella. Tutkimus tuottaa uutta tietoa yhteiskunnasta tutkijoiden ja päätöksentekijöiden käyttöön.

Tutkimus käsittää korkeintaan kahdeksan 30 minuutin mittaista kyselyä seuraavan kahden vuoden aikana. Kyselyt toteutetaan noin kahden kuukauden välein syyskuusta 2024 alkaen. Osallistujat saavat kiitokseksi viiden euron arvoisen lahjakortin jokaista kyselyä kohtaan.

Jokaiseen kyselykierrokseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Osallistujat voivat valita mihin kyselyihin ja kysymyksiin haluavat vastata, ja voivat jättäytyä pois tutkimuksesta missä vaiheessa tahansa.

Tietojasi käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR), Yhdistyneen kuningaskunnan GDPR:n ja Suomen kansallisen tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Käytämme henkilökohtaisia yhteystietojasi (esim. sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) vain ottaaksemme sinuun yhteyttä tutkimuksen tiimoilta. Lisätietoja henkilötietojesi käsittelystä löydät tietoturvaselosteesta.

Halutessasi voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse ess-fi@utu.fi tai puhelimitse 050 4124944.