Kasvukeittiö – elintarvikealan suuri tuotekehitys- ja innovaatioiltapäivä
Onko sinulla ajatus, idea, tarve, haaste tai työpöydän laatikkoon odottamaan jäänyt ruoka- tai elintarvikealan kehitysprojekti? Nyt on aika kertoa se ääneen ja löytää tukea asian edistämiseen!
Business Turku ja Turun yliopisto kutsuvat kaikki uusien ja nykyisten tuotteiden sekä täysin uudenlaisten elintarvikealan ratkaisujen kehittämisestä kiinnostuneet mukaan aktiiviseen ja osallistavaan tapahtumaan. Tapahtumapaikkana toimii upealla näköalalla varustettu Taiteen talon yläkerta, joka miljöönä takuulla inspiroi kehittämään ja luomaan uutta. Fasilitoitujen keskustelujen ohessa kuulemme myös puheenvuoron Suomalainen menestysresepti -kilpailijana ja Sopu-pyörykän keksijänä tunnetuksi tulleelta Kaisa Somerpalolta.
Ideat ja innovaatiot syntyvät kohtaamisista. Astu hetkeksi arjen ulkopuolelle, tapaa uusia ihmisiä eri osaamistaustoilla ja antaudu mieltä virkistäville keskusteluille.
Tapahtumassa keskitytään eri toimijoiden ja ajatusten törmäyttämiseen ja keskustellaan aktiivisesti. Luvassa on myös pari innostavaa asiantuntijapuheenvuoroa sekä totta kai kahvia, teetä ja pientä makeaa.
Mitä: Kasvukeittiö – elintarvikealan suuri tuotekehitys- ja innovaatioiltapäivä
Missä: Taiteen talo, 5. krs. (Nunnankatu 4, 20700 Turku)
Milloin: Tiistaina 15.9. klo 12.00–15.00
Kieli: Suomi
Tarkempi ohjelma julkaistaan Business Turun sivuilla elokuussa, mutta mukaan kannattaa ilmoittautua jo nyt!
Lue lisää ja ilmoittaudu täällä
Tilaisuutta tukevat Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamat RaTKI – Ruoka-alan TKI-toimintaa kiihdyttävät toimintamallit -hanke sekä FinFoodNet – suomalaiset Innokaupungit ja alueet vauhdittamassa ruokaratkaisujen vientiä -hanke.

RaTKI-hankkeessa mukana:


FinFoodNet-hankkeessa mukana:


