Päätoimittajan kuva.

Vaikuttavaa kielitiedettä – hankkeita ja niiden satoa

Suuri osa kieli- ja käännöstieteiden laitoksella tehtävästä tutkimuksesta on luonteeltaan teoreettista. Kieliä tutkitaan, analysoidaan ja tarkastellaan, jotta saadaan uutta tietoa tarkasteltavana olevasta kielestä, esimerkiksi kielen rakenteesta ja kieliopista tai sanastosta. Osa laitoksen tutkimuksesta tähtää kuitenkin teoreettisen tiedon lisäksi käytännön vaikuttavuuteen. Tutkimuksella tai tutkimushankkeella voi olla tavoitteena vaikuttaa esimerkiksi koulujen kieltenopetukseen ja luoda esimerkiksi uusia opetusmenetelmiä tai kehittää erilaisia kielenopetuksen työkaluja, joita opettajat voivat käyttää työssään.

Hiiskutun uudessa teemanumerossa esitellään englannin kielen oppiaineessa käynnissä oleva hanke sekä täydennyskoulutushankkeen pohjalta koottu teos, jotka kumpikin ovat hyvin ajankohtaisia ja joilla kummallakin on yhteiskunnallista vaikutusta ja merkittävyyttä käytännön kieltenopetuksen kannalta.

Saara Naapila, Elina Lehtilä ja Pauliina Peltonen esittelevät englannin oppiaineessa syksyllä käynnistynyttä Vieraskielisen vuorovaikutuksen sujuvuus eri konteksteissa (ILFACT) -hanketta. Hankkeessa saatava tieto tukee esimerkiksi suullisen kielitaidon opetusmenetelmien kehittämistä vuorovaikutuksellisempaan ja kommunikatiivisempaan suuntaa ja edistää luotettavampien ja tasa-arvoisempien vuorovaikutuksen arviointikäytäntöjen kehittämistä.

Outi Veivo puolestaan kuvaa tekstissään Opetushallituksen rahoittaman täydennyskoulutuksen Älyä tekoälyyn – Mielekästä teknologiapedagogiikkaa kielten opetukseen pohjalta julkaistua artikkelikokoelmaa. Teos tarjoaa monipuolisesti näkökulmia, työkaluja ja käytännön esimerkkejä teknologian hyödyntämisestä kielten opetuksessa. Sen avulla lukija saa kattavan ja ajankohtaisen kuvan siitä, millaisia mahdollisuuksia teknologia tarjoaa kieltenopetukseen.