Tiedettä kaupasta ja politiikasta -palsta

Hyvä – paha keskinäisriippuvuus – globaalien markkinoiden Akilleen kantapää

Anna Karhu, tutkimuspäällikkö, Pan-Eurooppa instituutti

Monet uutisista lukemamme muutokset kansainvälisissä suhteissa kumpuavat muutoksesta näkökulmassa, jossa keskinäisriippuvuutta ei enää nähdä rauhaa luovana toimintaympäristön osana vaan enemmänkin haavoittuvuutena. Globalisaatio on syventänyt keskinäisriippuvuutta paitsi taloudellisesti myös kulttuurisesti ja teknologisesti. Vallitseva näkemys on ollut, että globaalit kauppavirrat hyödyttävät kaikkia osallistujia ja luovat integroituneemman ja joustavamman kansainvälisen yhteisön. Nämä yhteydet ovat elintärkeitä kansallisille talouksille ja ne ovat toimineet myös voimakkaina kannustimina rauhanomaisten ja vakaiden suhteiden ylläpitämiselle, sillä häiriöt olisivat kalliita kaikille osapuolille. Keskinäisriippuvuuksia voidaan pitää myös haavoittuvuuksina. Tällöin yhteydet ovat epäsymmetrisiä ja yhdellä osapuolella voi olla enemmän vaikutusvaltaa. Nykyiset tapahtumat, kuten kauppasodat ja kauppapoliittinen diilien peli, korostavat keskinäisriippuvuutta myös kansallisena turvallisuuskysymyksenä ja mahdollisena huolenaiheena. Keskinäisriippuvuutta pidetään siis kasvavasti enemmän haavoittuvaisuutena kuin tasapainottavana tekijänä.

Yritysten näkökulmasta tämä ”asennemuutos” luo epävarmuutta toimintaympäristöön. Yksi keskeinen käsite on irtikytkentä, joka viittaa tiettyjen kansakuntien tai blokkien välisen keskinäisriippuvuuden rapautumiseen. Toisin kuin globalisaation purkaminen, joka toimii globaalilla tasolla, irtikytkentä on kaksijakoista ja valikoivaa – kansakunnat voivat samanaikaisesti vähentää siteitä joihinkin kumppaneihin ja samalla syventää niitä toisiin. Vaikka keskinäisriippuvuus ulottuu useisiin yhteiskunnan osa-alueisiin, erityisesti taloudellinen keskinäisriippuvuus on ollut historiallisesti monikansallisten yritysten globaalien strategioiden perusta.

Monikansalliset yritykset ovat pitkään toimineet olettaen, että taloudellinen integraatio on sekä hyödyllistä että peruuttamatonta. Viimeaikaiset tapahtumat ovat kuitenkin paljastaneet tämän oletuksen haavoittuvaisuudet. Tutkimukset ovat osoittaneet, että globalisaation purkaminen sekä Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen irtikytkentä ovat kehittyneet jo yli vuosikymmenen ajan, vaikka laajuudesta keskustellaan edelleen määritelmien epäselvyyksien vuoksi. Koronapandemia paljasti karusti globaalisti optimoitujen toimitusketjujen haurauden. Vaikka ne olivat tehokkaita, ne osoittautuivat hauraiksi paineen alla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan pahensi näitä haavoittuvuuksia entisestään ja korosti, kuinka geopoliittiset shokit voivat häiritä syvälle juurtuneita taloudellisia siteitä. Nämä kehityskulut korostavat kriittistä näkemystä: keskinäisriippuvuus, jota aiemmin pidettiin vakauttavana voimana, on nyt systeemisen riskin lähde. Juuri ne rakenteet, jotka mahdollistivat globalisaation – monimutkaiset toimitusketjut, rajat ylittävät investoinnit ja integroituneet markkinat – ovat muuttuneet potentiaalisiksi riskeiksi geopoliittisen pirstaloitumisen ja teknologisen mullistuksen aikakaudella.

Perinteiset keskinäisriippuvuuden mittarit, kuten kauppa ja suorat ulkomaiset sijoitukset (FDI), heijastavat tätä muutosta jossain määrin. Vuosikymmeniä sitten tehtyjen päätösten muokkaamat kaupan mallit osoittavat rakenteellista inertiaa. Sitä vastoin FDI-virrat reagoivat nopeammin nykyisiin käsityksiin mahdollisuuksista ja riskeistä. 2000-luvun puolivälistä lähtien sekä kauppa että erityisesti FDI ovat laskeneet suhteessa maailmanlaajuiseen BKT:hen, mikä viestii globalisaatiosta vetäytymisestä. Tämä trendi heijastaa historiallisia globalisaation purkautumisen jaksoja, kuten suuren laman ja toisen maailmansodan aikana, mikä viittaa siihen, että kyseessä ei välttämättä ole väliaikainen poikkeama.
Koronakriisi katalysoi globalisaation riskien uudelleenarviointia, erityisesti liiallista riippuvuutta Kiinasta kriittisten tuotantopanosten – lääkkeistä akkukomponentteihin – osalta. Länsimaiden hallitukset, Yhdysvaltojen johdolla, ovat yhä enemmän pitäneet tätä riippuvuutta strategisena uhkana. Bidenin hallinto kritisoi nimenomaisesti vallitsevaa globalisaatiomallia tehokkuuden asettamisesta resilienssin edelle ja kannatti sen sijaan uutta talousjärjestystä, joka perustuu yhteisiin arvoihin ja strategiseen autonomiaan. Tämä muutos on ollut perustavanlaatuinen haaste globalisaation perusoletuksille. Kiinan talouskasvu ja nopea kehitys ovat haastaneet Yhdysvaltojen aseman globaalina johtajana ja siitä on tullut keskeinen osa maailmanlaajuisten taloudellisten siteiden uudelleenjärjestelytoimia. Tästä seurannut institutionaalinen uudelleenjärjestely – jota G7-maat ja muut liittolaiset ovat tukeneet – on tuonut mukanaan uuden globalisaation logiikan, joka asettaa turvallisuuden ja kriisinsietokyvyn etusijalle kustannustehokkuuden sijaan.

Tämä siirtymä on kuitenkin täynnä jännitteitä. Makrotason tiedot osoittavat, että Kiinasta irtautumisen taloudelliset kustannukset ovat kohtuuttoman korkeat molemmille osapuolille. Mikrotason todisteet Kiinassa toimivilta monikansallisilta yrityksiltä vahvistavat tätä näkemystä ja paljastavat haluttomuuden luopua vakiintuneista järjestelmistä poliittisista paineista huolimatta. Ainakin toistaiseksi. Tämän seurauksena maailmantalous on kahden kilpailevan logiikan välissä: vakiintuneen globalisaatiomallin ja nousevan strategisen irtautumisen paradigman välissä. Viimeaikaiset tullien korotukset ja muutokset Yhdysvaltojen ulko- ja kauppapolitiikassa korostavat näitä ristiriitoja. Tämä ratkaisematon jännite luo epävakaan ja epävarman globaalin liiketoimintaympäristön. Kansainvälisesti toimivilta yrityksiltä vaaditaan nyt strategian perusteellista uudelleenarviointia –keskinäinen riippuvuus ei tunnusteta vakauden takeena, vaan mahdollisena uhkana toiminnan jatkuvuudelle ja geopoliittiselle riskille. Yritysten strategiset reaktiot vaihtelevat ”ei tehdä mitään” lähestymistavasta, näennäiseen irtiottoon ja laajamittaiseen irtiottoon. Irtiottoon liittyy usein joko toiminnan siirtäminen kyseisestä maasta kokonaan tai osittain sekä samalla liiketoiminnan laajentaminen uusille markkinoille.

Talouden roolin korostuminen osana kansainvälisiä suhteita on mahdollistanut kauppapolitiikan soveltamisen yhä laajempiin tarkoituksiin kuin vain vapaan ja reilun kaupan sääntelyyn. Tämä on luonut tilaa geopolitiikalle, jossa useilla valtiollisilla toimijoilla on kasvava kiinnostus kauppakysymyksiin. Kauppapoliittisia keinoja voidaan soveltaa sekä rauhan että sodan aikana maita vastaan heikentääkseen niiden taloutta, vähentääkseen niiden poliittista ja sotilaallista valtaa tai painostaakseen käyttäytymisen muutokseen. Käytetyt välineet vaihtelevat boikoteista ja pakotteista tulli- ja investointien sekä muiden pääomavirtojen kieltoon. Taloudelliset kilpailut ovat usein johtaneet geopoliittiseen kilpailuun ja erityyppisiin konflikteihin, myös sotilaallisiin, yhdistäen talouteen liittyvän päätöksenteon turvallisuuspolitiikkaan.