“Tervetuloa palvelevaan Pihlavaan” – Opiskelijat kenttätöissä

Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijat olivat mukana Äänittäminen ja videoiminen aineiston keruusta julkaisuun -intensiivikurssilla, jossa he tutustuivat Pihlavaan muun muassa räp-musiikkivideon kuvaamisen kautta. Lisäksi kurssilaiset haastattelivat Pihlavan Kaunismäen asukkaita kävelyhaastattelun keinoin. Kurssin tavoitteina oli oppia käytännön taitoja äänen ja liikkuvan kuvan tallentamisesta, editoimisesta sekä kenttätyöskentelystä. Tämä kurssi toteutettiin yhteistyössä Kulttuurisuunnistelu-hankkeen kanssa. Tässä blogikirjoituksessa kurssin opiskelijat kertovat kokemuksistaan yhteisesti.

Ensimmäisenä kenttäpäivänä suuntasimme ensimmäisen kerran Pihlavaan ryhmänä. Tarkoituksena oli kuvata materiaalia ToniSamin Pihlava-räp musiikkivideota varten. Aloitimme kuvaamiseen Palveleva Pihlava-kyltiltä, joka on erittäin tärkeä osa räp-musiikkivideota. Matkamme jatkui sitten urheilukentälle, jonka jälkeen kävelimme eri puolilla Pihlavaa. Selinin pizzeria, Kuitulevytehdas, VPK:n torni sekä PihlaPub olivat tällaisia paikkoja, jotka tulivat kuvatuksi.

Toisena kenttäpäivänä haastattelimme kahta Kaunismäen asukasta kävelyhaastattelun muodossa ja jakauduimme kahteen ryhmään. Haastateltavat esittelivät meille Kaunismäkeä viemällä meidät haluamiinsa paikkoihin, jotka olivat heille merkityksellisiä. Taltioimme haastattelusta myös kuvamateriaalia toimintakameroilla, näyttäen kävelyreitin haastateltavan näkökulmasta. Haastattelujen tarkoituksena oli kerätä kokemus- ja paikkatietoa Kaunismäen alueesta.

Kolmantena kenttäpäivänä suuntasimme Pihlavan tori elää ja soi – tapahtumaan kuvaamaan räppäri ToniSamin keikkaa ja Pihlava-räpin ensimmäistä julkista esitystä. Kuvasimme esitystä ja havainnoimme ihmisten reaktioita esitykseen ja Pihlava-räppiin. Samalla kuvasimme ja osallistuimme Porin kaupungin Viherpolku-hankkeen järjestämään keramiikkapajaan. Lopuksi haastattelimme ToniSamia hänen fiiliksistään keikasta.

Kaiken kaikkiaan kenttäpäivät onnistuivat hyvin ja saimme tarvittavat materiaalit kurssia ja hanketta varten.

Opiskelijoiden fiiliksiä kurssista

“Oli kiva saada käytännön kokemusta kuvaamisesta ja editoimisesta. Yhteistyö hankkeen kanssa oli mielenkiintoista ja opettavaista yhteistyöstä”
– Sara

“Käytännönläheiset kurssit ovat aina mieluita. Sain kokeilla itselle uusia menetelmiä, joista voi olla hyötyä tulevaisuudessa kulttuurialan töiden kannalta. Oli myös mielenkiintoista tutustua itselleni tuntemattomaan Pihlavaan räpin, kuvaamisen ja haastattelun kautta.”
– Petra

“Vaikka oli entuudestaan kokemusta kuvaamisesta ja editoimisesta, oli kiva päästä sen pariin uudelleen tämän kurssin parissa”
– Matleena

“En ole ollut monella kenttäkurssilla, mutta tämä sai minut arvostamaan niitä uudessa valossa, kun ennen olen jopa vältellyt niitä. Voisin osallistua tällaiselle kurssille uudestaan.”
– Klaus

“Kurssi oli aihepiiriltään erittäin mielenkiintoinen. Oli mahtavaa päästä tutustumaan Pihlavaan ja saada kuulla lähiöihin liittyvistä tutkimusprojekteista.”
– Antti

“Kurssi oli mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen toteutustavoiltaan. Pidin erityisesti siitä, että pääsin hyödyntämääm kurssilla aikaisemmin oppimiani taitoja ja samalla opin uusia asioita editoimista ja tavoista, joilla äänittämistä ja videoimista voidaan hyödyntää tutkimuksen tuottamisessa. Kurssi oli kuin virkistävä tuulahdus perinteisten essee ja tenttisuoritusten keskellä. Oli myös hienoa päästä tutustumaan tutkimushankkeeseen ja sen kautta inspiroitua erilaisiin tapoihin, joilla hankkeita voidaan tuottaa.”
– Enni

Musiikkivideota kuvaamassa

Kirjoittajat:

Enni Eerikäinen
Matleena Gaetz
Petra Harvala
Sara Heino
Klaus Niemi
Antti Sorjonen

Kirjoittajat ovat Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman opiskelijoita.

Lue myös:

Yhteistyö: Pihlava-räp. Ensiesityksessä ToniSamin Kulttuurisuunnistelu-hankkeen kanssa yhteistyössä tekemä Pihlava-räpin musiikkivideo (23.6.2022)

YouTube: ToniSami – Pihlava (ensiesitetty 23.6.2022)