Aitoon sovintoon saamelaisten ja valtion välillä on vielä pitkä matka

Turun yliopiston MARCEN-projekti, Saami Árvvut ry ja Kalkujärven siita ry järjestivät yhdessä paneelikeskustelun saamelaisten oikeuksista 20.3.2026 Hetassa. Paneelissa käsiteltiin mm. Girjás-tuomion vaikutuksia saamelaisten oikeuksiin Saamenmaalla ja saamelaisten totuus- ja sovintokomissioiden työn vaikutuksia.  Puhujina olivat oikeustieteen tohtori, dosentti ja apulaisprofessori Daniela Alaattinoğlu Turun yliopistosta, oikeustieteen tohtori, asiantuntija Girjás-oikeudenkäyntiprosessissa ja porosaamelainen Nils-Johan Päiviö Ruotsin Jokkmokista, saamelainen juristi ja väitöskirjatutkija Susanna Buljo Eira Saamelaisesta korkeakoulusta, porosaamelainen, juristi ja väitöskirjatutkija Oula-Antti Labba Saamelaisesta korkeakoulusta, porosaamelainen, kasvatustieteiden maisteri ja kulttuurikasvattaja Petra B. Magga-Vars Vuotsosta. Paneelikeskustelun moderaattorina toimi filosofian tohtori, erikoistutkija Klemetti Näkkäläjärvi Turun yliopistosta.

Valtio ei hyväksy Girjás-tuomiota ennakkotapauksena

Nils-Johan Päiviö kertoi Girjásin (1) (2) saamelaiskylän (čearru) oikeudenkäynnistä Ruotsin valtiota vastaan oikeudesta hallinnoida pienriistanpyyntiä ja kalastusta alueellaan, jonka Girjásin saamelaiskylä voitti Ruotsin korkeimmassa oikeudessa. Ratkaisu perustui katkeamattomaan, ylimuistoiseen nautintaan. Ruotsissa valtio ei hyväksynyt tuomiota ennakkoratkaisuna, se ei siis johtanut lainsäädännön muuttamiseen, ja parhaillaan Ruotsissa on useita oikeudenkäyntejä Ruotsin valtiota vastaan pyyntioikeuksien myöntämisestä saamelaiskylille. Girjásin saamelaiskylälle ratkaisulla on ollut suuri vaikutus, koska pyyntiä voi nykyisin ohjata poronhoidon tarpeiden mukaan. Saamelaisen oikeuksien toteutumisen kannalta tilanne on vaikea, koska oikeuksia pitää hakea oikeudenkäynneistä, kun lainsäädäntö ei turvaa näitä oikeuksia. Girjás-tuomiolla on vaikutus myös Norjaan ja Suomeen, koska vuoteen 1751 asti Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa oli vallitsevana yhteinen oikeusjärjestelmä.

Girjás-tuomiota ei voida soveltaa sellaisenaan Suomessa

Oula-Antti Labba käsitteli Suomen lainsäädännön kehitystä suhteessa Girjás-tuomioon. Suomessa Girjásin tuomion kannalta keskeistä ovat Suomen perustuslain säännökset saamelaisten asemasta ja omaisuuden suojasta. Ylimuistoinen nautinta on ollut osa Suomen maakaarta, joka oli voimassa vuodesta 1734 vuoteen 1996. Jos pystytään todistamaan, että henkilöllä on ollut ylimuistoinen nautintaoikeus ennen vuotta 1996, on mahdollisuus hakea oikeuksia vanhan lain nojalla tuomioistuimessa. Suomessa Girjas-tuomion soveltaminen olisi mahdollista riita-asiassa, jossa osapuolina olisivat Suomen valtio ja saamelainen poronhoitoyhteisö.  Labba totesi myös, että Suomessa eduskunnan käsittelyssä olevasta poronhoitolain uudistuksesta  puuttuvat konkreettiset toimenpiteet saamelaiskulttuurin turvaamiseksi. Poronhoitolain uudistuksen olisi tullut odottaa totuus- ja sovintokomission työn valmistumista.

Maaoikeuksien selvittäminen jatkuu Norjassa

Susanna Buljo Eira käsitteli puheessaan Finnmarken-lakia ja vertaili Girjásin ja Kaarasjoen oikeustapauksia (3). Finnmarkenin lain myötä maanomistus ja hallinta siirtyi FeFo:lle, jonka edustajista puolet nimeää saamelaiskäräjät ja puolet lääninhallitus. Girjásin ratkaisu on Buljo Eiran mukaan selkeämpi saamelainen ratkaisu. Finnmarken-lain taustalla on puolestaan tasapainon löytäminen, koska alueella asuu paljon muutakin väestöä. Finnmarken-laki on ollut voimassa noin 20 vuotta, ja sen osana oli määrätty, että laki selvittää/kartoittaa maaoikeudet. Tässä prosessissa Kaarasjoen kunnan (4) asukkaille vahvistettiin maaoikeudet kunnan alueelle, mutta Norjan korkeimman oikeuden ratkaisussa maanomistusoikeuden todettiin olevan FeFolla. Hyvin merkillepantavaa on, että Norjan korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan ILO 169-sopimus ei sisältäisi määräyksiä, jotka ylittäisivät Norjan sisäisen maaoikeuden.

Totuus- ja sovinto ovat sekä valtioiden että saamelaisen yhteinen prosessi

Daniela Alaattinoğlu puhui siirtymäoikeudenmukaisuudesta ja saamelaisten totuus- ja sovintoprosesseista Pohjoismaissa. Hän korosti, että vaikka komissiot ovat tehneet tärkeää työtä dokumentoidessaan kielellistä ja kulttuurista sulauttamista sekä sen ylisukupolvisia vaikutuksia, niiden mandaateista on rajattu pois keskeisiä kysymyksiä, erityisesti maa- ja vesioikeudet. Tämä rajaus heijastaa valtioiden haluttomuutta käsitellä kolonialismin ydinrakenteita. Alaattinoğlu toi esiin, että siirtymäoikeudenmukaisuus Pohjoismaissa ei ole siirtymää autoritaarisuudesta demokratiaan, vaan demokratian sisäistä kriittistä tarkastelua, mikä haastaa käsityksen Pohjoismaista valmiina “hyvinä valtioina”. Hän painotti, että ilman vallan ja resurssien uudelleenjakoa sovinto jää symboliseksi.

Lisäksi Alaattinoğlu käsitteli strategisen oikeudenkäynnin roolia saamelaisten oikeuksien edistämisessä, mutta huomautti, että oikeuden päätökset eivät yksin riitä ilman poliittista toimeenpanoa. Hän korosti myös asuttajayhteiskunnan vastuuta osallistua sovintoprosessiin aktiivisesti. Lopuksi hän totesi, että komissioiden raportit ovat vasta lähtökohta: todellinen muutos edellyttää konkreettisia poliittisia toimia, erityisesti maa- ja vesioikeuksien käsittelyä, sekä saamelaisten itsehallinnon vahvistamista.

Lapset ja nuoret totuus- ja sovintoprosessin keskiöön

Petra B. Magga-Vars toi esille, että totuus- ja sovintoprosessien jälkeen pitää kiireellisesti pohtia ja löytää ratkaisuja, miten tämä työ luo lapsille ja nuorille paremman tulevaisuuden. Ilmastonmuutos, kilpailevat maankäyttömuodot ja modernin maailman haasteet vaikeuttavat saamelaisen elämäntavan säilymistä. Totuus- ja sovintokomission työstä tarvitaan tietoa perusopetukseen koko Suomessa – miksi tällainen prosessi oli tarpeen ja mitä siitä opittiin, jottei tieto jää vain nykyiselle sukupolvelle. Myönteistä kehitystä on tapahtunut saamelaisen ilmastoneuvoston perustamisen myötä, jossa saamelainen perinteinen tieto on tasa-arvoinen tieteellisen tiedon rinnalla, ja tämän tulisi levitä koko yhteiskuntaan.

Oikeusaseman parantaminen edellyttää oikeudenkäyntejä

Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa lainsäädäntö ei ole riittävällä tasolla, että se turvaisi saamelaisten oikeudet. Paneelissa todettiin, että saamelaisten oikeudet ratkaistaan yhä enemmän tuomioistuimissa. Haasteena on oikeusprosessien pitkä kesto, sen kalleus ja kuluttava, raskas prosessi. Totuus- ja sovintokomissiot ovat olleet tärkeitä edistysaskeleita, mutta niiden mandaateissa on rajattu maa- ja vesioikeudet ulkopuolelle. Pohdittavaksi siis tulee, voiko todellista sovintoa edes saavuttaa ilman maa- ja vesioikeuksien ratkaisua? Paneelissa tuli esille toimenpide-ehdotuksia, miten tiedeyhteisö voisi yhteistyössä saamelaisten kanssa edistää totuus- ja sovintokomissioiden tulosten toimeenpanoa, ja MARCEN-projekti jatkaa yhteistyötä saamelaisyhteisön kanssa siiirtymäoikeudenmukaisuuden edistämiseksi.

Teksti: Klemetti Näkkäläjärvi ja Daniela Alaattinoğlu

Kuva: Suvi Juntunen