neferblog: Syntyvyys tuskin pomppaa nälkävuosien tasolle

Julkaistu 23.2.2020

Mediajutuissa toistellaan, että syntyvyys on tipahtanut 1800-luvun nälkävuosien tasolle.

Vertausta näköjään käytettiin jo 1970-luvulla.

Jokin aika sitten lupasin Twitterissä, että syön vanhat ajohanskani, jos syntyvyys joskus pomppaa nälkävuosien tasolle. Sellaista ei luvata kevein perustein.

Tässä syntyvyyden ja kuolleisuuden historiaa.

Kokonaishedelmällisyys suurten nälkävuosien aikaan eli 1869 oli 3.4. Vuonna 2019 se oli 1.35 (ennakkotieto).

Syntyneiden määrä oli suunnilleen sama. Mutta vertailu ei ole mielekäs, koska lapsia oli synnyttämässä paljon pienempi väestö. Väkiluku oli kolmasosa nykyisestä.

 

Lukumäärillä on oma merkityksensä. Mutta kun väestöilmiöitä vertaillaan ajan yli, tai väestöjen tai väestöryhmien välillä, tapahdusten määrä suhteutetaan edes jotenkin (ja mahdollisimman tarkkaan) niiden määrään, joille tapahdus voi tapahtua eli riskiväestön kokoon.

Tässä vielä väkiluku. Suomen väestö ei myöskään ole loppumassa ihan heti.

Kirjoittaja on Marika Jalovaara. Hän on ’Falling Fertility and the Inequalities Involved’, NEFER -akatemiahankkeen johtaja. Hänen mielestään on jännittävää, että perheväestötieteelliset ilmiöt kiinnostavat nyt niin monia muitakin.

Kaikki neferblogit