neferblog: Puolisottomuuden yleistymisestä
Julkaistu 19.2.2020
Akatemiahankkeessani NEFER, Syntyvyyden lasku ja eriarvoisuus, tutkitaan syntyvyyden muutoksia ja perheenmuodostukseen liittyvää sosiaalista eriarvoisuutta.
Analysoin avo- ja avioliittojen dynamiikkaa ja sen yhteyksiä lastensaantiin tapahtumahistoria- ja sekvenssimenetelmillä. Pidin näistä pienen tauon, ja kuvaan tässä karkeasti prosenttiluvuilla parisuhteiden maailmassa tapahtuneen muutoksen.
Perheellistymisikälisillä miehillä ja naisilla avioliitossa olevien osuus on vähentynyt voimakkaasti. Avoliitossa olevien osuus on kasvanut, mutta vähemmän, jolloin puolisottomien osuus on kasvanut selvästi melko lyhyessä ajassa.
Puolisottomuudella tarkoitetaan tässä sitä, ettei henkilöllä ole sillä hetkellä avopuolisoa tai aviopuolisoa. Tieto perustuu rekisteriaineistoihin.
Avioliitossa, avoliitossa, puolisoton
Katsotaan, miten avioliitossa ja avoliitossa olevien sekä puolisottomien osuudet ovat muuttuneet Suomessa syntyneillä perheenperustamisiässä olevilla: 30–34-vuotiailla miehillä ja kaksi vuotta nuoremmilla, 28–32-vuotiailla naisilla.
30–34-vuotiailla miehillä avioliitossa olevien osuus on vähentynyt vuosien 2008 ja 2018 välillä melkein neljänneksellä (muutos -24 %). Kun avoliitossa elävien osuus on kasvanut vain 7 prosentilla, puolisottomien osuus on kasvanut yli viidenneksellä (21 %) – vain 10 vuodessa (Kuvio 1).
Vielä vuonna 2008 tuon ikäisistä miehistä 35 prosenttia oli puolisottomia ja avoliitossa oli 26 prosenttia. Avioliitossa olevat oli suurin kategoria 39 prosentin osuudella. Vuonna 2018 puolisottomien osuus (42 prosenttia) oli ylittänyt sen ja on nyt ylivoimaisesti suurin ryhmä. Avioliitossa ja avoliitossa oli suunnilleen yhtä suuri osa miehistä (29 ja 28 prosenttia).
Kuvio 1. Avioliitossa ja avoliitossa olevien sekä puolisottomien osuus (%), 30–34-vuotiaat Suomessa syntyneet miehet, 1987–2018
Kaksi vuotta nuoremmilla (28–32-vuotiailla) naisilla avioliitossa olevien osuus on pienentynyt kymmenessä vielä enemmän, 27 prosenttia. Puolisottomien osuus on kasvanut vain kymmenessä vuodessa melkein viidenneksellä (19 %) ja avoliitossa olevien osuus hieman vähemmän (18 %) (Kuvio 2).
Tuon ikäisillä naisilla avioliitossa olevat oli kolmesta ryhmästä suurin (41 %) vielä vuonna 2008, mutta 10 vuotta myöhemmin se oli pienin (30 %), ja suurin oli puolisottomien ryhmä (36%). Vuonna 1987 puolisottomien osuus oli vielä alle neljänneksen.
Kuvio 2. Avioliitossa ja avoliitossa olevien sekä puolisottomien osuus (%), 28–32-vuotiaat Suomessa syntyneet naiset, 1987–2018
Vuosien 2008 ja 2018 välillä puolisottomien osuus on kasvanut eniten 33-vuotiailla miehillä ja 31-vuotiailla naisilla – melkein neljänneksellä (23 %).
Syrjäseutujen miehet ja kaupunkilaisnaiset?
Puolisottomien osuuden kasvussa väestötasolla ei näytä olevan kyse syrjäseudulla asuvista miehistä. Jos ”syrjäseutujen miehet” (esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen maaseutu–kaupunki-luokituksen alueilla 6 ja 7 asuvat) rajataan pois, puolisottomuuden kasvu näyttäytyy jopa hiukan suurempana.
Mitään yllättävää siinä ei ole. Ihmisistä valtaosa asuu muualla kuin syrjäseuduilla. Vaikka ikisinkkuus olisi tavallista esimerkiksi syrjäseuduilla asuvilla miehillä, määrät ovat niin pieniä, etteivät ne voi ohjata väestötason muutoksia.
Korkeasti koulutetut naiset eivät löydä puolisoa?
Miehillä puolisottomuus on ollut koko tarkastelujakson ajan yleisintä perusasteen koulutuksen varassa olevilla, toiseksi yleisintä keskiasteen koulutuksen saaneilla ja vähäisintä korkeasti koulutetuilla (kuvio 3).
Kuvio 3. Puolisottomien osuus (%) koulutusasteen mukaan 1987–2018, Suomessa syntyneet 30–34-vuotiaat miehet
Viime vuosituhannen lopulla naisten puolisottomuudessa ei vielä nähdä johdonmukaisia eroja. Vuosituhannen vaihteen jälkeen erot ovat kuitenkin selkeät ja samansuuntaiset kuin miehillä (kuvio 4).
Sekä miehillä että naisilla puolisottomien osuus on kasvanut kaikilla koulutusasteilla, mutta osuudet ovat korkeasti koulutetuilla selvästi pienimmät.
Enintään perusasteen koulutuksen saaneista miehistä ja naisista selvästi yli puolet on puolisottomia, mutta ryhmä on etenkin naisilla jo pieni. Siksi vielä merkittävämpää on, että puolisottomien osuudet ovat suuria myös keskiasteen tutkinnon korkeimpana tutkintonaan suorittaneilla miehillä ja naisilla.
Kuvio 4. Puolisottomien osuus (%) koulutusasteen mukaan 1987–2018, Suomessa syntyneet 28–33-vuotiaat naiset.
Vilkas liittodynamiikka
Puolisottomista nuorista aikuisista osa on ollut jossain vaiheessa asunut puolison kanssa, mutta liiton purkautumisen myötä he ovat palanneet takaisin puolisottomien kategoriaan. Nuorten aikuisten liitot ovat yhä useammin avoliittoja, joista suuri osa purkautuu nopeasti.
Tapahtumahistoriamenetelmillä voidaan kuvata tarkkaan muutoksia esimerkiksi ensimmäiseen liiton solmimisessa ja purkautumisessa sekä liittodynamiikan yhteyksiä lastensaantiin. Sekvenssianalyysi näyttää katkonaiset liittohistoriat parhaiten. Näytämme tällaisia tuloksia myöhemmin.
Puolisottomuuden yhteydestä lastensaantiin
Useimmille vakaalta näyttävä parisuhde on lastenhankinnan edellytys, ja lapset syntyvät pääsääntöisesti avopareille ja aviopareille. Puolisottomuus pienentää todennäköisyyttä, että lähitulevaisuudessa syntyisi lapsi. Puolisottomista nuorista aikuisista valtaosa on lapsettomia (ja lapsettomista valtaosa puolisottomia), mutta koska lapsia syntyy jonkin verran puolisottomille ja osa lapsia saaneista on ehtinyt erota, esimerkiksi 30–34- vuotiaiden puolisottomien joukossa on myös lapsen tai lapsia saaneita. Heilläkin puolisottomuus toki pienentää todennäköisyyttä, että lapsia olisi syntymässä lähiaikoina lisää. Myös kyselytutkimusten mukaan puolison puuttuminen on keskeinen lastensaannin este (Rotkirch ym. 2017).
Puolisottomuus on yleistynyt vuoden 2008 jälkeen niin voimakkaasti, että se heijastunee kaksi vuotta myöhemmin alkaneeseen syntyvyyden vajoamiseen.
Pohjoismaat ovat vuosikymmenien ajan olleet edelläkävijöitä liittodynamiikan muutoksessa: avioituvuuden pienemisessä, eronneisuuden kasvussa, ja avoliittojen yleistymisessä ja vakiintumisessa perhemuodoksi, jossa myös saadaan lapsia. Pohjoismainen parisuhteiden muutos on ilmeisesti edennyt vaiheeseen, jossa parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa merkittävällä tavalla syntyvyyteen.
Avioituvuuden lasku
Siviilisääty on nykyään huono mittari sille, onko jollakulla puoliso. Mutta kiinnostavaa on, että muutos näkyy myös kun käytetään perinteisempää mittaria, avioituvuutta.
Suomessa avioituvuus on pienentynyt voimakkaasti vuoden 2008 jälkeen (kuvio 5). Etenkin ensimmäisten avioliittojen osalta lasku on melkoinen (muutos -38 %). Ennen vuotta 2008 avioituvuus oli ollut hienoisessa kasvussa (1998–2008, 1. avioliitot: kasvu 14 %).
Kuvio 5. Avioituvuus, avioituvuus ensimmäiseen avioliittoon ja uudelleenavioituvuus, naiset, 1990–2018
Vuoden 2008 jälkeen avioituvuus ensimmäiseen avioliittoon on jatkanut pienenentymistä nuorimmissa, alle 30-vuotiaiden ikäryhmissä (kuvio 6). Pienentyminen on kuitenkin voimakasta myös 30–34-vuotiailla (-38 %) ja 35–39-vuotiailla (-34 %), ja huomattavaa myös 40–44-vuotiailla (-24 %). Näissä yli 30-vuotiaiden ikäryhmissä avioituvuus aiemmin kasvoi, kun ensimmäisen avioliiton solmiminen siirtyi nuoremmista vähän vanhempiin ikäryhmiin. Ikäryhmittäisten avioituvuuslukujen muutos muistuttaa paljolti ikäryhmittäisten syntyvyyslukujen muutosta.
Kuvio 6. Avioituvuus ensimmäiseen avioliittoon 5-vuotisikäryhmissä, alle 45-vuotiaat naiset, 1990–2018
Lähteet
Kuvioiden 5–8 laskelmat on perustuvat Tilastokeskuksen väestön kokonaisaineistoon (käyttölupa TK53-731-16).
Uusi akatemiahanke
Vuoden 2019 syyskuussa alkaneessa akatemiahankkeessa ’Falling fertility and the inequalities involved’, NEFER, (Syntyvyyden lasku ja eriarvoisuus) tutkitaan, mistä Pohjoismaissa tapahtunut voimakas ja odottamaton syntyvyyden pieneneminen johtuu, ja millaista sosiaalista ja sukupuolten välistä eriarvoisuutta muuttuvaan perheenmuodostukseen liittyy. Tutkimuksessa käytetään kattavia pohjoismaisia yksilötason rekisteriaineistoja. NEFER kuuluu INVEST-lippulaivaan. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia (päätösnumerot 321264 ja 320162).
Kirjoittaja on Marika Jalovaara. Hän on väestöntutkija, NEFER-hankkeen johtaja ja INVEST-lippulaivan tutkimusryhmän johtaja, jonka mielestä on jännittävää, että perheväestötieteelliset ilmiöt kiinnostavat nyt niin monia muitakin.