neferblog: Poikkeuksellinen vauvakato vai hälyä tyhjästä?

Julkaistu 29.9.2019

Tutkimme NEFERissä, mistä Pohjoismaissa tapahtunut voimakas ja odottamaton syntyvyyden pieneneminen johtuu, ja millaista sosiaalista ja sukupuolten välistä eriarvoisuutta muuttuvaan perheenmuodostukseen liittyy. Mysteerejä riittää ratkottavaksi, mutta jotakin tiedetään jo. Tässä blogissa kerrotaan syntyvyyden muutoksista ja vinkataan parista kehityskulusta, joita muutosten taustalta voisi löytyä.

Syntyvyyskeskustelun pyörteitä

Monen median kautta on kerrottu, että syntyvyys on Suomessa laskenut rajusti, ja meillä on nyt poikkeuksellinen vauvakato.  Kehitys Pohjoismaissa poikkeaa muusta Euroopasta, ja Suomi on vielä vähän oma lukunsa.

Samaan aikaan ihmetellään, miksi haloo nousi nyt, kun syntyvyyden lasku on vanha ilmiö. Monessa Euroopan maassa on nähty pienempiäkin syntyvyyslukuja jo aikaa sitten. Viimeisin vajoaminen on pieni verrattuna aiemmin historiassa nähtyihin. Laura Hallamaa muistutti kolumnissaan, että myös aiemmat sukupolvet perustivat pieniä perheitä.

Voisiko asiaa avata jotenkin? Yritetään. Joudun käyttämään sosiologille tyypilistä sanaa ”toisaalta”.

Viimeisin eli 2010 alkanut vuosittaisten syntyvyyslukujen vajoaminen Pohjoismaissa on ollut tavallista voimakkaampi ja jatkunut pitkään. Suomessa muutos ja sen tulos on hätkähdyttävin. Kokonaishedelmällisyys (joka kuvaa naisille syntyvien lasten määrää) on vajonnut kahdeksassa vuodessa jo neljänneksen. Väestötieteilijän vahva veikkaus on, ettei kyse ole pelkästään lastensaannin lykkääntymisestä myöhemmälle iälle, joten lastensaanti-iässä olevien sukupolvien lapsimäärät tosiaan jäävät aiempaa pienemmiksi. Muutoksessa on myös monia piirteitä, jotka tekevät siitä erityisen, kiinnostavan ja myös huolestuttavan.

Toisaalta pidemmän aikavälin tarkastelussa muutos on vähäinen. Viimeisin vajoaminen on pieni verrattuna vaikka 1960- ja 1970-lukujen taitteeeseen, jolloin tultiin alas aika korkealta ja kovaa. Draama vähenee myös kansainvälisessä vertailussa. Suomen syntyvyys on vain vajonnut tasolle, jolla monen muun vauraan maan syntyvyys on Euroopassa ja muualla, ollut jo pitkään.

Myös jälkimmäinen, kauemmas historiaan ja muualle katsova näkökulma on hyödyllinen. Mutta ei se sitä tosiasiaa poista, että nykytilanteessa on ratkottava nykytilanteen pulmia. Ei auta, että pulmia on ratkottu ennenkin ja muualla. Esimerkiksi yhteiskunnan on sopeuduttava ikärakenteiden muutokseen tässä ja nyt ja perheenmuodostuksen uudenlaiseen eriarvoisuuteen on kiinnitettävä huomiota.

Pikkuisen laajemmin.

Hiukkanen historiaa

Ensin pidempää aika-akselia. Kuvio 1 näyttää kokonaishedelmällisyysluvun Suomessa 1700-luvun lopulta alkaen. Vielä 1800-luvulla naisten keskimääräinen lapsiluku pysytteli noin viidessä lapsessa. Vain sota-ajat ja nälänhädät aiheuttivat tilapäisiä pudotuksia syntyvyyteen – ja vielä isompia piikkejä kuolleisuuteen, joiden tuloksena muutoin jatkuva väestönkasvu kääntyi väestötappioiksi.

Viime vuosisadan alussa hedelmällisyys alkoi nopeasti vajota lähemmäs väestön uusiutumistasoa. (Kuolleisuus pieneni samanaikaisesti). Uusiutumistasolla, eli kun kokonaishedelmällisyys on noin kahden tuntumassa, sukupolvet korvaavat määrällisesti itsensä. Sen alapuolella väkiluku pienenee, ellei siirtolaisuusvoitto tule apuun.

Viime sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat olivat huomattava poikkeus vajoamisessa, joka sitten taas jatkui. Ikäluokkien koon äkilliset muutokset aiheuttavat sopeutumistarvetta yhteiskunnassa, ja suuret ikäluokat ovat tästä edelleen melkoinen harjoitus.

Kuvio 1. Kokonaishedelmällisyys Suomessa 1777–2018.

Viime vuosikymmenet ja Eurooppa

1970-luvun alkupuolelta asti kokonaishedelmällisyys on Suomessa pysynyt varsin vakaana, suunnilleen samalla tasolla, vain aaltoillen. Tämä vakaus on Pohjoismaille tyypillistä, mutta eurooppalaisittain poikkeuksellista. Syntyvyys laski muun muassa monessa eteläisen ja itäisen Euroopan maassa jo 1970-luvun alussa selvästi väestön uusiutumistason alapuolelle ja on myös pysynyt alhaalla (Kuvio 2). Näitä aiempia vajoamisia on selitetty tehokkaan raskaudenehkäisyn paremmalla saatavuudella, naisten korkeakoulutuksen ja työssäkäynnin yleistymisellä, asuntopulalla ja sillä, että monessa yhteiskunnassa tuki ansiotyön ja perheen yhteensovittamiselle jäi heikoksi (esim. Mills ym. 2011).

Kuvio 2. Kokonaishedelmällisyys Euroopan maissa 1960–2017/2018. Lähde: Eurostat

Viimeisin pudotus ja Pohjoismaat

Viimeisin, 2010 alkanut pohjoismainen kokonaishedelmällisyyden vajoaminen on ollut voimakkaampi. Se on jatkunut vuosi toisensa jälkeen ja jatkuu edelleen. Äsken mainitut 1970-luvun alun eurooppalaiset selitykset eivät oikein istu Pohjoismaiden viime vuosien kehityskulkuihin. Suomalaisella ja pohjoismaisella muutoksella on monia aiemmista syntyvyyden vajoamisista poikkeavia piirteitä. Syyt, seuraukset ja johtopäätökset ovat erilaisia.

Kuviossa 3 on kokonaishedelmällisyys rajattuna vakauden ja aaltoliikkeen (1975–) jaksoon, ja mukana on kaikki Pohjoismaat. Kokonaishedelmällisyys on vajonnut vuoden 2010 jälkeen kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa on pudottu alimmas. Luku oli viime vuonna 1.41. Suomi on pudonnut EU:n huipulta selvästi keskiarvon (1.59) alapuolelle. Kuriositeettina, että Japanin tasolle.

1990-luvun laman aikana hedelmällisyyden kehityskulut olivat aika erilaisia ja varsinkin Suomi sooloili. Vuoden 2008 alkaneen taantuman aikana ja jälkeen muutokset ovat yhtenäisempiä. Tutkimuksemme, joka koskee hedelmällisyyskehitystä kahden laman aikana viidessä Pohjoismaassa, on vertaisarvioitavana ja saatavana työpaperina.

Kuvio 3. Kokonaishedelmällisyys Pohjoismaissa 1975–2018.

Entä lopulliset lapsiluvut?

Kuviosta 3 nähdään myös aaltoliike, joka näyttää tämän kuvion skaalalla hyökyaalloilta. Kokonaishedelmällisyysluku perustuu yhden vuoden ikäryhmittäisiin lukuihin. Se antaa ajankohtaista tietoa syntyvyyden tasosta. Pulmana on, että siihen heijastuvat myös muutokset lastensaannin ajoituksessa eli siinä, missä iässä lapset saadaan. Luku voi pudota paljonkin, jos eri-ikäiset naiset samanaikaisesti siirtävät lastensaantia tulevaisuuteen. Eli muutokset eivät välttämättä heijastu lopullisiin lapsilukuihin.

Juuri ajoitusmuutokset ovat tähän asti selittäneet kuvion 2 aaltoja. Aaltoilu ei näy vuosina syntyneiden naisten ”lopullisissa” lapsiluvuissa. Esimerkiksi Suomessa 1970-luvun alussa syntyneet naiset saivat keskimäärin yhtä monta lasta kuin 1940-luvulla syntyneet – vähän myöhemmällä iällä vain (Kuvio 4).

Kuvio 4. Keskimääräinen lapsiluku iässä 40 viisivuotissyntymäkohorteissa 1940–. Naiset. Pohjoismaat, pl. Islanti.

Nyt haluamme tietää, kertooko 2010 alkanut vajoaminen pelkästään ajoitusmuutoksista. Pitäisi siis nähdä nuorten syntymävuosiluokkien lopulliset lapsiluvut kuvion 2 malliin. Niiden ongelmana on ajantasaisuuden puuttuminen. Kuviota 4 voi päivittää hiukan, mutta 1980-luvun lopulla syntyneiden lapsilukukertymiä päästään laskemaan vasta 10 tai 15 vuoden kuluttua, kun he ovat noin 40–45-vuotiaita. Tämä on aivan liian myöhään ajatellen vaikkapa yhteiskuntapolitiikkaa, joka pyrkii vaikuttamaan syntyvyyteen.

Onneksi saamme asiasta vihiä katsomalla muutoksia eri ikäryhmissä.

Vajoamista myös vanhemmissa ikäryhmissä

Tiivistäen vahva arvaus: Syntyvyyden vajoaminen on ollut voimakkainta alle 30-vuotiaiden ikäryhmissä, joten kokonaishedelmällisyyden vajoaminen johtuu osittain lastensaannin lykkääntymisestä myöhemmälle iälle. Mutta tällä kertaa syntyvyyden vajoaminen koskee myös vanhempia ikäryhmiä, joten myös lopulliset lapsiluvut jäävät pienemmiksi. Vähän tarkemmin?

Kuvio 5 näyttää ikäryhmittäiset hedelmällisyysluvut vuodesta 1965 vuoden ajalta, mutta katsotaan tarkemmin hedelmällisyyden muutosta 2010 ja 2018 välillä. Laskua nähdään lähes kautta linjan, mutta se on voimakkainta nuorimmissa ikäryhmissä. Teinien lastensaanti on jatkaneet vähenemistään, ja 20–24-vuotiaillakin pudotus on suuri (37 prosenttia).

Ikäryhmässä 25–29 suhteellinen pudotus on myös roima (-31%), ja koska tässä ikäryhmässä on saatu paljon lapsia, painoarvo on suuri. Kokonaishedelmällisyyden hajotuslaskelma ottaa tämän huomioon ja näyttää, että tämän ikäryhmän osuus kokonaishedelmällisyyden viimeisimpään laskuun on suurin. Samat laskelmat havainnollistavat hyvin, että vaikka hedelmällisyys on kasvanut yli 40-vuotiaiden ikäryhmissä, positiivinen vaikutus kokonaishedelmällisyyteen on hyvin pieni. (Hajotuslaskelmia ja sofistikoituneita kokonaishedelmällisyyden ennusteita tekee Julia Hellstrand kumppaneineen.)

Muutoksen merkityksen ja tulevaisuuden kannalta yli 30-vuotiaiden ikäryhmät ovat kuitenkin avainasemassa. Hedelmällisyys on vajonnut myös niissä (30–34-vuotiailla 21 prosenttia ja 35­–39-vuotiailla 9 prosenttia). Mihin niiden merkitys perustuu?

1970-luvun alkuvuosien jälkeen yli 30-vuotiaiden hedelmällisyys on kasvanut lähes jatkuvasti tai vähintään pysynyt vakaana. Hedelmällisyys on pienentynyt nuoremmissa ikäryhmissä, mutta kyse on ollut syntymien lykkäämisestä myöhemmälle iälle, ja yli 30-vuotiaat ovat kompensoineet aiempaa lykkäämistä. Näitä ikäryhmiä väestötieteilijä seuraa tarkkaan vuosi vuodelta. Loppuuko lykkääminen, alkaako nousu? Ratkaiseva on, että lasku jatkuu myös 35­–39-vuotiailla, joilla aika lykkäämiseen alkaa olla vähissä.

Siis: Kokonaishedelmällisyyden vajoaminen johtuu osittain lastensaannin siirtymisestä myöhemmälle iälle, mutta myös lopulliset lapsiluvut jäävät pienemmiksi. Lopullisista lapsiluvuista opimme, että ne ovat olleet noin 30 vuoden ajan vakaat, eli 1970-luvulla syntyneet naiset saivat yhtä paljon lapsia kuin 1940-luvulla syntyneet ja vasta nyt on tapahtumassa iso muutos.

Muutos lapsiluvun mukaan

Syntyvyyden lasku on huomattavinta ensimmäisten lasten kohdalla mutta myös toisia ja kolmansia lapsia syntyy vähemmän. Tämä kertoo, että syitä on monia, sillä ensimmäisten ja myöhempien lasten syntymään vaikuttaa osin eri tekijät. Esimerkiksi ensimmäisen lapsen syntymään vaikuttaa enemmän se, löytyykö sopiva kumppani jossakin vaiheessa ja toisen syntymään, miten perhe-elämä kumppanin kanssa sujuu. Kolmannet lapset saadaan usein eron jälkeen uuden puolison kanssa – toki usein myös pitkässä liitossa saman puolison kanssa.

Lapsettomaksi jääminen

Voimakkaasti laskeneen kokonaishedelmällisyyden lisäksi poikkeuksellista Suomessa on myös lapsettomuuden yleistyminen. Lapsettomuus tarkoittaa tässä sitä, ettei naiselle tai miehelle ole syntynyt yhtäkään lasta. Nelikymppisisistä miehistä jo kolmannes on lapsettomia, ja naisistakin yli viidennes, kun muissa Pohjoismaissa osuus on naisilla jäänyt 12­–14 prosenttiin. Lapsettomien osuudet 35-vuotiailla on kasvanut melkoisiksi: 44 prosenttia miehistä ja 29 prosenttia naisista on lapsettomia. Sen ikäisistä osa saa vielä ensimmäisen lapsen, mutta osuudet viittaavat siihen, että luku tulee kasvamaan entisestään.

Lapsettomaksi jääminen on osin eri asia kuin lasten määrä. Tässä kohtaa matka nollasta yhteen on pidempi kuin yhdestä kahteen tai kahdesta kolmeen. Yksi yhteiskunnallinen merkitys on, että lapsettomaksi jääminen on yhteydessä huono-osaisuuteen.

Syntyvyyteen liittyy uudenlaista sosiaalista eriarvoisuutta

Etenkin lapsettomaksi jäämiseen liittyy uudenlaista sosiaalista eriarvoisuutta.

Aiemmin lapsettomuus oli Pohjoismaissa yleisempää korkeasti koulutetuilla naisilla. Lapsettomaksi jäävien osuus on kuitenkin viime vuosina kasvanut ainoastaan vähemmän koulutetuilla naisilla. Heistä jo suurempi osa on tällä hetkellä lapsettomia kuin muista naisista. Koulutuksen ja lapsettomuuden välinen yhteys on siten naisilla kääntynyt samansuuntaiseksi kuin mitä se on ollut miehillä jo pitkään. Joitakin tuloksia näkyy tässä tiedotteessa.

Syntyvyyden viimeaikaisen laskun osalta Kuvio 6 kertoo paljon. Kuviossa on lapsettomien osuus koulutusasteen mukaan, 35–39-vuotilla naisilla Suomessa. Osuus perusasteen koulutuksen varassa olevilla  kasvaa voimalla,  keskiasteella nähdään jatkuvaa kasvua ja korkeakoulutetuilla naisilla ei tapahdu mitään.

Kuvio 6. Lapsettomien osuus koulutusasteen mukaan, 35–39-vuotiaat naiset, Suomi 2006–2017. Lähde: Tilastokeskus

Näyttää siltä, että Pohjoismaissa korkeasti koulutetut miehet ja naiset pystyvät sovittamaan yhteen työuria ja lastensaantia varsin sujuvasti. Nurja puoli on yhä läpitunkevampi sosiaalinen eriarvoisuus: perheenmuodostuksen esteet kasautuvat vähemmän koulutetuille miehille ja naisille.

Liittodynamiikan suuri merkitys

Tärkeä avain tämän kehityksen ymmärtämiseen on avo- ja avioliittojen uudenlainen dynamiikka, joka heijastuu lastensaantiin. Tutkimuksemme näyttävät, että lapsettomaksi jääneistä valtaosa ei ole koskaan asunut puolison kanssa, tai heillä on takanaan lyhyitä avoliittoja. Tässä tiedotteessa näkyy vähän tuloksia. Tällaiset parisuhdehistoriat ovat tavallisia juuri vähän koulutetuilla, ja taloudellis-sosiaaliset resurssit, liittodynamiikka ja lastensaanti kulkevatkin elämänkulussa käsi kädessä, toisiinsa vahvasti vaikuttaen.

Liittodynamiikka vaikuttaa paitsi lapsettomaksi jäämiseen myös myöhempien lasten syntymään. Monen parin toinen tai kolmas lapsi jää toteutumattomaksi suunnitelmaksi, kun liitto ehtii purkautua. Monet saavat lapsia uusien puolisoiden kanssa, mutta väestötasolla tämä ei riitä kompensoimaan erojen tuottamaa menetystä.

Auttaako yhteiskuntapolitiikka?

Pohjoismaiden korkean hedelmällisyyden syynä on pidetty sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhteiskuntapolitiikkaa, jolla tuetaan perheitä hoivavastuussaan sekä työn ja perheen yhteensovittamisessa. Tieteellisissä teorioissa on ennakoitu, että hedelmällisyys pysyy Pohjoismaissa korkealla tasolla tai jopa kasvaa. Kansainvälisisissä keskusteluissa Pohjoismaat ovat toimineet esikuvina – muita maita on kehotettu ottamaan mallia Pohjoismaista. Pohjoismaiden verrattain suuret lapsiluvut ovat olleet ehkä vahvin argumentti sen puolesta, että yhteiskuntapolitiikalla voidaan vaikuttaa hedelmällisyyteen kehittyneissä maissa. Ja vieläpä niin, ettei naisten korkean koulutuksen ja työssäkäynnin tarvitse estää perheenmuodostusta. Lastensaanti sujuu työurien lomassa, kun yhteiskunta tukee perheitä riittävästi.

Mutta nyt syntyvyys laskee ja nähdään, että vähän koulutetut ovat jääneet jälkeen ainakin ensimmäisen lapsen saamisessa. Osa ei halua saada lapsia ja osa ei voi saada lapsia esimerkiksi biologisista syistä. Mutta tiedetään, että useimmat edelleen haluavat jossakin vaiheessa pitkän parisuhteen ja lapsia. Perheettömyys on yleisintä niillä, joilla on heikoimmat mahdollisuudet muovata elämämänkulkujaan mieluisikseen.

Lapsiperheitä tukemalla voidaan lisätä perheiden hyvinvointia ja mahdollisesti edistää lastensaantia niiden parien kohdalla, jotka epäröivät (seuraavan) lapsen hankintaa. Mutta jos sopiva parisuhde puuttuu, lapsiperhe-etuudet ovat melko yhdentekeviä. Mitä pitäisi tehdä? Nostaa kädet pystyyn? Leikitellä, lähinnä vitsailla, ajatuksella japanilaisen konkatsu-pikatreffiliikkeen tuomisesta Suomeen?

Tavallisesti ajatellaan, että parisuhteet ovat yhteiskuntapolitiikan vaikutuspiirin ulkopuolella. Ne kuuluvat yksityiselämään, eikä politiikalla voi tuottaa romansseja. Perheenmuodostuksen prosessissa ratkaisevaa kuitenkin on, tuleeko parisuhteeseen mukaan vahvaa sitoutumista ja luottamusta tulevaisuuteen. Tutkimustemme mukaan etenkin työssäkäynnillä on voimakas yhteys perheenmuodostuksen kaikkiin vaiheisiin: avo- ja avioliittojen solmimiseen, niiden pysyvyyteen, ja lastensaantiin. Esimerkiksi pidempään työttömänä olleet miehet muuttavat harvoin yhteen puolison kanssa ja avioituvat vielä harvemmin, ja liitossa olevilla työttömillä eroriski on suuri. Lopputulos on, että lapsiakaan ei juuri synny. Naisilla yhteydet ovat samansuuntaisia. Korkeasti koulutetuilla miehillä ja naisilla sekä työurat että liitot ovat vakaampia ja yhdessä tukevat lastensaantia.

Kun perheellistymistä halutaan tukea, kohderyhmään kuuluvat myös – tai etenkin – ne ihmiset, joilla perhettä ei ole. Perinteisen perhepolitiikan keinoja (kuten lapsilisä, perhevapaat, päivähoito) tarvitaan, mutta tähän ne eivät riitä. Perheellistymiseen vaikuttavaa yhteiskuntapolitiikkaa on katsottava paljon laajemmin ainakin Pohjoismaiden nykytilanteessa, jossa perheenmuodostus harvemmin kompastuu urahaaveisiin ja työkiireisiin, mutta sitäkin useammin sirpaleisiin tai puuttuviin parisuhteisiin ja työuriin.

Eller hur?

Tässä päällimäisiä ajatuksia. Odotan kommentteja, kysymyksiä ja palautetta vaikkapa sähköpostitse tai twitterissä.

Uusi akatemiahanke

Juuri alkaneessa akatemiahankkeessa ’Falling fertility and the inequalities involved’, NEFER, (Syntyvyyden lasku ja eriarvoisuus) tutkitaan, mistä Pohjoismaissa tapahtunut voimakas ja odottamaton syntyvyyden pieneneminen johtuu, ja millaista sosiaalista ja sukupuolten välistä eriarvoisuutta muuttuvaan perheenmuodostukseen liittyy. Tutkimuksessa käytetään kattavia pohjoismaisia yksilötason rekisteriaineistoja. Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia 2019–2023. NEFER kuuluu INVEST-lippulaivaan.

Kirjoittaja on Marika Jalovaara. Hän on akatemiatutkija ja NEFER-hankkeen johtaja, jonka mielestä on jännittävää, että perheväestötieteelliset ilmiöt kiinnostavat nyt niin monia muitakin.

Kaikki neferblogit