2. Ensimmäinen luku
Ensimmäisen luvun alkuosa on pitkälti filosofista käsitteenmäärittelyä. Osa on abstrakti ja siten myös vaikeaselkoinen. Tässä osassa Marx esittelee muun muassa käsitteet käyttöarvo, tavara, arvon suhteellinen muoto ja vastikemuoto.
Tavaralla on Marxin mukaan käyttöarvo ja arvo, ja se voidaan vaihtaa muihin tavaroihin.
Käyttöarvona tavara tyydyttää mitä tahansa inhimillistä tarvetta tai halua ja on siis hyödyllinen. Käyttöarvo perustuu tavaran ominaisuuksiin ja realisoituu kulutuksessa. Tavaran käyttöarvo on sen vaihdettavuuden edellytys, sillä hyödytöntä tavaraa ei hyväksyttäisi vaihdossa.
Tavaran vaihtoarvo on suhde, jolla se vaihtuu toisiin tavaroihin. Esimerkiksi yksi kaiutin voi vaihtua kahteen tuoliin, jotka puolestaan voivat vaihtua kymmeneen kirjaan. Toisistaan laadullisesti erilaisten tavaroiden keskinäisen vaihtoarvon olemassaolo viittaa siihen, että on on olemassa kolmas elementti, joka yhdistää ne keskenään. Tämä yhdistävä tekijä on tavaroiden arvo.
Tavaran arvo on sen valmistamiseen välttämättömän työn summa. Arvo riippuu siis esimerkiksi yhteiskunnalle tyypillisestä työtehosta ja tuotantovälineiden tuottavuudesta. Mitä enemmän tavaran työaikaa tavaran tuottaminen tietyissä historiallisissa olosuhteissa edellyttää, sitä arvokkaampi se on.
Koska käyttöarvoja ei ole mielekästä vaihtaa samoihin käyttöarvoihin, tavarat tuottaneiden hyödyllisten töiden on oltava laadullisesti erilaisia. Tavaroiden olemassaolo viittaa siksi yhteiskunnallisen työnjaon olemassaoloon. Toisaalta tavaroiden arvot ovat kuitenkin laadullisesti samanlaisia, ts. erisuuruisia määriä ihmistyötä sinänsä. Arvomuoto siis ylittää tavaroiden tuottamiseen tarvittujen töiden laadulliset eroavaisuudet. Näin samasta työprosessista tulee yht’aikaa käyttöarvoa tuottavaa konkreettista työtä, kuten kutomista joka tuottaa kankaan, ja abstraktia työtä, joka synnyttää arvon.
Marx erottaa toisistaan tavaroiden suhteellisen arvomuodon ja vastikemuodon. Suhteellisessa arvomuodossa oleva tavara on se, jonka arvo ilmaistaan. Vastikemuodossa oleva tavara taas ilmaisee toisen tavaran arvon. Esimerkiksi jos yhden takin arvo vastaa puoltatoista paitaa, ilmaisee vastikemuodossa oleva paita suhteellisessa muodossa olevan takin arvon.
Yksinkertaisen arvomuodon analyysin lopussa Marx painottaa, että tavaran arvomuoto mahdollistuu ja ilmenee ainoastaan tavaroiden välisessä vaihtosuhteessa. Vaihtosuhteeseen asetetut objektit eivät ole tavaroita ennen tätä vaihtosuhdetta ja sen kautta tapahtuvia muodonmuutoksia. Marxin mukaan yksinkertainen arvomuoto, eli kahden yksittäisen tavaran välinen vaihtosuhde, sisältää jo kompleksisemman hinta, – tai rahamuodon idun. Siinä on toisin sanoen piilevänä, mutta sellaisenaan vielä kehittymättömänä ne suhteet jotka sisältyvät rahamuotoon. Se mikä tekee yksinkertaisesta arvomuodosta ”vaillinaisen”, on sen yksittäisyys tai aksidentaalisuus. Siinä ei tule ilmi tavaran kvalitatiivinen yhteismitallisuus kaikkien muiden tavaroiden kanssa, toisin sanoen tavaramuodon universaalius, (saks. Allgemeinheit). Sellaisenaan yksinkertainen arvomuoto ei siis ole vielä riittävä kapitalistisen yhteiskunnan analysoimiseen, jossa tavaramuoto on vallitseva. Yksinkertaiseen arvomuotoon sisältyvän potentiaalin aktuaalisia muotoja, ikään kuin arvomuodon kokonaistumista, Marx tarkastelee nimikkeillä, jotka voitaisiin kääntää esimerkiksi sanoilla totaalinen, universaali- ja rahamuoto.
Totaalisessa tai kehittyneessä (saks. entfaltete, myös ”avautunut” tai ”kehkeytynyt”) arvomuodossa ei ole enää kyse kahden yksittäisen tavaran vaihtosuhteesta, vaan mikä tahansa tavara voi ilmaista yksittäisen tavaran A arvon. Arvomuoto on tässä totaalinen, sillä se sisältää kaikki ne mahdolliset tavarat, jotka voivat toimia vastike- ts. ekvivalenttimuodossa. Arvomuodon näkökulmasta tavaran käyttöarvolla ei ole merkitystä, joten mikä hyvänsä tavara voi ilmaista arvon. Marxin sanoin totaalisessa arvomuodossa astutaan tavaroiden yksittäisestä suhteesta tavaramaailmaan. Mutta totaalinen arvomuoto ei ole vielä universaali arvomuoto. Edellisessä on kyse yksinkertaisen arvomuodon leviämisestä, moninkertaistumisesta. Suhteellisessa arvomuodossa oleva tavara on kyllä potentiaalisesti suhteessa mihin hyvänsä tavaraan, mutta kulloinkin johonkin tiettyyn toiset poissulkevaan ekvivalenttimuodossa olevaan tavaraan. Potentiaalisesti loputon tavaraekvivalenttien sarja ei ole yhtenäinen ja tyhjentävä abstraktin inhimillisen työn ilmenemismuoto. Tämä abstrakti yhteiskunnallinen kategoria – tavara yleisesti inhimillisen työn tuotoksena – on kuitenkin arvomuodon mahdollisuusehto.
Universaali arvomuoto on totaalinen arvomuoto toisinpäin käännettynä. Siinä missä jälkimmäinen konstituoitui sellaisenaan määräytymättömänä erityisten vaihtosuhteiden sarjana, Marxin sanoin värikkäänä mosaiikkina, universaalissa arvomuodossa tavara-arvon ilmaus saa homogeenisen ilmiasunsa. Universaali arvomuoto täydellistää tai toisin sanoen vie loppuunsa sen abstraktion, joka arvomuoto on. Mainittakoon, tässä se, että arvomuodon kehityksen analyysi ei ole empiiris-historiallinen. Marx kuitenkin esittää, että näillä arvomuodon eri vaiheilla on myös omat reaaliset vastaavuutensa erilaisissa yhteiskuntamuodoissa. Se, missä määrin tietty arvomuoto yhteiskunnassa realisoituu, riippuu siitä, kuinka hallitseva käytäntö vaihto yhteiskunnassa on. Marx käsittelee tässä luvussa vielä lyhyesti erikseen rahamuotoa, mutta rahamuoto käsitetään, kun käsitetään universaalin arvomuodon rakenne. Tässä sitä ei sen vuoksi käsitellä enempää.
Ensimmäisen luvun neljäs kappale on kenties koko Pääoman tunnetuin osio. Kaikessa arkipäiväisyydessään tavara näyttäytyy itseriittoisena ja varsin mitäänsanomattomana itsestäänselvyytenä, mutta tämä lume piilottaa tavaramuodon todellisen alkuperän. Marxin tavarafetisismiä koskevan analyysin ydinajatus on, että tavaramuoto näyttäytyy itsenäisenä ja kätkee sen tosiasian, että siinä on kyseessä yhteiskunnallinen, ihmisten välinen suhde. Tuottajien välinen suhde lähtee sijoiltaan ja kiinnittyy tavaroihin, mikä kääntää todellisuuden päälaelleen: siinä missä tavaramuoto on todellisuudessa tavaravälitteinen tai tavaroihin heijastuva ihmisten välinen suhde, näyttäytyykin vaihto ja sikäli tavaramuoto ihmisvälitteisenä tavaroiden välisenä suhteena. Tavaran fetissiluonne näyttää tavaran ironisesti omana vastakohtanaan.
Voitaisiin sanoa, että Marxille tavaramuoto sisältää ikään kuin kapitalistisen yhteiskunnan ”tiedostamattoman”. Se on todellisuudessa yhteiskunnallinen käytäntö, jonka implikaatiot piiloutuvat sekä mattimeikäläisiltä, että perinpohjaisuudessaan myös porvarillisilta taloustieteilijöiltä. Tämä tiedostamaton käytännön ja siitä pidettävän käsityksen ristiriita operoi siis myös silloin, kun tieteentekijät kääntyvät tarkastelemaan vallitsevaa yhteiskuntamuotoa. Toisaalta tämän refleksiivisen tieteellisen työn voidaan ajatella paljastavan, toisaalta osaltaan vahvistavan tai uudelleen tuottavan tätä tiedostamatonta. Yhteiskunnallisen todellisuuden heijastuminen sen käsityksessä itsestään on itse keskeinen osa tätä yhteiskunnallista todellisuutta, sen käytäntöjä. Toisin sanoen tavaran fetissiluonne ei ole kapitalistisen yhteiskunnan sattumanvarainen ominaisuus.