9. Luvut 21–22

Kappaleet 21–22

Linkki tekstiin: 21. Yksinkertainen uusintaminen

Ylimalkaisesti sanottuna alkuperäinen kapitalistinen (pääoman) kasautuminen saa alkunsa siitä, kun työläinen tulee riippuvaiseksi pääomasta eikä pääse enää kiinni tuotantovälineisiin itsenäisesti vaan on irrotettu tuotantovälineistään; työn objektiiviset edellytykset erotetaan sen subjektiivisesta tekijästä, kuten Marx sen esittää. Pääoman kasautumisen tärkein ehto on, että kapitalisti saa myytyä tavaransa ja muutettua suurimman osan rahasta pääomaksi. Tämän kapitalistisen kiertokulun kaava on seuraava: 1) kapitalisti sijoittaa pääomaan (vaihtelevaan ja pysyvään), 2) työ uusintaa oman arvonsa tuotteessa, tuotantovälineen arvo siirtyy tuotteeseen suhteessa kulumiseensa 3) kapitalisti myy saadun tuotteen ja realisoi sen lisäarvon ja 4) lisäarvosta osa menee kapitalistin kulutukseen ja toinen osa sijoitetaan takaisin tuotantoon.

Kapitalistinen tuotannon muoto vaatii jatkuvaa uusintamista, joka mahdollistaa pääoman lisääntymisen. Työprosessi esiintyy tapana lisätä arvoa, ja uusintamisen tavoitteena on muuttaa alun perin sijoitettu arvo pääomaksi, joka luo lisää arvoa.

Kun pääoman arvo lisääntyy ajan myötä, syntyy lisäarvoa. Tämä lisäarvo muuttuu pääomasta johdetuksi tuloksi. Jos tämä tulo käytetään kapitalistin kulutukseen, kyseessä on yksinkertainen uusintaminen, jossa lisäarvoa kulutetaan samaan tahtiin kuin se on syntynyt. Vaikka yksinkertainen uusintaminen onkin prosessin toistamista samassa mittakaavassa, jatkuva toistaminen antaa prosessille uusia piirteitä. Tuotantoprosessi alkaa työvoiman ostamisesta määräajaksi, ja tämä sykli uusiutuu, kun työn myyntiaika päättyy. Työläinen on tuottanut lisätyöllään lisäarvoa kapitalistille ja välttämättömällä työllään elinhyödykerahaston, josta hänelle maksetaan palkka. Vaihteleva pääoma on käytännössä osa työläisen elinhyödykerahastoa, ja työläisen on myytävä työvoimansa kapitalistille, koska tämä omistaa tuotantovälineet.

Kapitalistinen tuotantoprosessi pyrkii uusintamaan sijoitetun pääoman arvon vuosittain kulutetulla lisäarvolla. Kun tämä lisäarvo on käytetty, alkuperäinen pääoma on kadonnut. Jos kapitalisti kuluttaa alkuperäisen pääomansa vastikkeen, jäljellä oleva pääoma edustaa hänen anastamansa lisäarvon kokonaissummaa. Kapitalistisen tuotantoprosessin lähtökohdasta, jossa työn tuote erotetaan työvoimasta, muodostuu kapitalisoitu lisäarvo eli kasautunut pääoma. Työläinen toimii objektiivisen rikkauden lähteenä, kun taas kapitalisti tuottaa työvoiman subjektiivisena lähteenä. Työläinen tuottaa kahdella tavalla: tuottavalla kulutuksella toimiessaan pääoman liikkeellepanevana voimana ja henkilökohtaisella kulutuksella, jossa hän kuluttaa kapitalistin tuotantoprosessin ulkopuolella.

Pääoman syntymistä lisäarvosta voidaan pitää pääoman kasautumisena, jossa kaikki arvo ja raha ovat samanlaatuisia riippumatta niiden omistajasta. Kapitalisti käyttää pääomalla ja lisäarvolla hankkimiaan tavaroita aiemmasta laajennettuun tuotannon aloittamiseen. Tavaroiden on oltava saatavilla markkinoilla, jotta kapitalisti voi ne ostaa. Ennen tavaroiden saapumista markkinoille ne ovat vuosituotantovarannossa, eivätkä markkinat itsessään voi lisätä vuoden kokonaistuotantoa tai muuttaa tuotettujen tavaroiden luonnetta. Vuotuisen tuotannon tulee tarjota esineitä, joilla voidaan korvata pääoman kulutetut aineelliset osat, jolloin jäljelle jää netto- eli lisätuote, johon lisäarvo sisältyy. Tuotannon laajentaminen, työn intensiivisyyden lisääminen ja lisätyövoiman palkkaaminen ovat keinoja hankkia lisää työtä, jonka avulla osa lisätuotteesta voidaan muuttaa pääomaksi.

Pääoman kasautuminen tarkoittaa sen uusiutumista kasvavassa mittakaavassa. Uusien pääomien ohessa alkuperäinen pääoma uusiutuu jatkuvasti ja tuottaa lisäarvoa. Kaikki kasautunut pääoma suhteutuu uuteen lisäpääomaan, joka synnyttää edelleen uutta pääomaa. Esimerkiksi kapitalisti voi muuttaa lisäpääoman koneeksi, joka sitten työllistää uutta lisätyövoimaa. Anastamisen laki, eli yksityisomaisuuden laki, muuttuu oman, sisäisen välttämättömän dialektiikan nojalla suoraksi vastakohdakseen. Alkuperäinen vastikevaihto on muuttunut niin, että vaihto tapahtuu vain näennäisesti. Työvoimaan vaihdettu pääoman osa on vain osa ilman vastiketta omaksi otetusta vieraan työn tuotteesta. Kapitalistin ja työläisen välisestä vaihtosuhteesta tulee pelkkä muoto, joka on vieras sen sisällölle. Se on pelkkä kiertokulkuprosessin näennäisyys.

Arvo muuttuu pääomaksi vaihdon lakien mukaan; työläinen myy työvoimansa ja kapitalisti ostaa sen. Kuitenkin todellisuudessa työläinen saa tavaransa arvon itselleen, mutta luovuttaa tavaransa käyttöarvon (työn) kapitalistille. Tällä käyttöarvolla on erityistavaran luonne, sillä se luo arvoa. Rahan muuttuminen pääomaksi johtaa siihen, että tuotteen (työn) omistaa kapitalisti, ja tämän tuotteen arvo sisältää sekä alkuperäisen pääoman että lisäarvon, jotka molemmat ovat työläisen tuottamia. Silti kapitalisti saa itselleen lisäarvon, vaikka se ei ole hänelle mitään maksanut. Uusintaminen johtaa näin laajemmassa mittakaavassa kasautumiseen, eli se ei tuhlaa kaikkea lisäarvoa. Kapitalisoitu lisäarvo on kasautunutta pääomaa. Lisäarvon suhteellisesta jakautumisesta riippumatta pääoman kasautumisen laajuutta määräävät työvoiman riistoaste, työn tuotantovoima, lisääntyvä eroavuus käytetyn ja kulutetun pääoman välillä sekä sijoitetun pääoman suuruus.