11. Luvut 24–25

Linkki tekstiin: 24. Niin sanottu alkuperäinen kasaantuminen

Marx aloittaa kappaleen ottamalla tarkasteluun Adam Smithin käsitteen alkuperäisestä kasautumisesta (previous accumulation). Alkuperäisellä kasautumisella ei tarkoiteta sitä pääoman kasautumista, joka tapahtuu pääoman kiertokulun sisällä, vaan sillä tarkoitetaan kapitalistisen tuotantotavan ulkopuolista tai sitä edeltävää kasautumista, joka mahdollisti pääoman sijoittamisen ja siten suuret teollisuuden mahtiteot. Tätä pääoman kasautumista Marx kutsuu siis alkuperäiseksi kasautumiseksi.

Marx kyseenalaistaa sitä menettelytapaa, miten kansantaloustieteilijät sivuuttavat alkuperäisen kasautumisen kysymyksen, ja vähät välittävät luokkatodellisuuden synnystä tai sen nykyhetkestä, jossa työtätekevät kurjistuvat jatkuvasti ja omistavan luokan rikkauden kasautuminen kiihtyy. Näiden kansantaloustieteilijöiden mielikuvissa kasautuminen tapahtuu reilusti, työn ja oikeuden periaatteiden mukaan. Marx kuitenkin esittää päinvastaisen väitteen, ja toteaa että kasautumisen taustalta löydetään ryöstöä, murhaa, ynnä muita väkivaltaisuuksia. Marx käyttää myöhemmin kappaleessa Englannin historiaa esimerkkinä alkuperäisen kasautumisen veritöistä, ja osoittaa että todellisuus on todistettavasti kaukana kansantaloustieteilijöiden teorian idyllistä.

Kuten Marx on aiemmin aiemmissa luvuissa todennut, pääoma tarvitsee kaksi erilaista toimijaa: työvoiman omistajan ja sen ostajan. Tarvitaan työntekijä, jonka ainoana elinkeinona on myydä työvoimaansa, ja työnantaja, joka omistaa työvälineet ja on halukas kasvattamaan arvosummaansa. On olemassa yhteiskuntajärjestyksiä, jossa nämä kaksi toimijaa eivät kohtaa. Esimerkiksi feodaalijärjestelmässä oli suuria talonpoikaismassoja, jotka usein omistivat työvälineensä ja olivat sidottuina perittyyn maahan. Pääoman synty edellyttää, että täytyy olla tapahtunut kasautuminen, jossa toiselle luokalle on kasautunut työvälineet ja toinen luokka on vapautettu niistä. Työvälineistä vapautetun työväenluokan syntyminen oli ratkaiseva tekijä myöhemmälle teollisuuskapitalismin synnylle. Alkuperäinen kasautuminen voidaan käsittää siis pitkäksi historialliseksi prosessiksi, jossa työntekijä hiljalleen erotetaan työvälineistä.

Kapitalismi syntyi feodaalisen yhteiskunnan raunioista. Marx huomauttaa, miten pääoman ensiaskeleet esiintyivät tavallaan yhteiskunnan vapautta ja ihmisen oikeuksia edistävinä harppauksina. Orjuudesta ja maaorjuudesta päästiin eroon. Ammattikuntien säännöstelyt lopetettiin ja työn harjoittajista tuli palkkatyöläisiä. Mutta kuten Marx sanoo, kehityksessä ei ollut kyse työntekijäin vapautumisesta, vaan feodaalisen riiston muuttamisesta kapitaliseksi riistoksi.

Seuraavaksi Marx käy läpi jo aiemmin mainitsemaani Englannin historiallista alkuperäistä kasautumista. Tässä tulee ottaa huomioon, että alkuperäisen kasautumisen muoto riippuu monista tekijöistä, se siis ilmenee eri maissa eri tavalla, eli Marx ei yritä esittää ilmiöön yleistä mallia. Marx käyttää alkuperäisestä kasautumisesta esimerkkinä Englantia, ja näemme miten Englannissa kasautuminen otti muodokseen maalaisväestön maan pakkoluovutuksen. Pakkoluovutus sai alkunsa 1400-luvun loppupuolella, jolloin suuret lääniherrat laajensivat omistamiaan maita maalaisväestön omaisuuden kustannuksella. Maa, joka oli ennen asuttanut lukuisia maanviljelijä perheitä, oli nyt kasautumista kiihdyttävää laidunta eläimille.

Maan pakkoluovutus mahdollisti suuren kansanjoukon sitomista pääomaan. 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun murroksen aikana kuninkaallinen lainsäädäntö yritti korjata tilannetta: jokaiselle maaseudun palkkatyöläiselle tuli kuulua ainakin 4 eekkeriä maata, jossa pystyi viljelemään ravintoa omaan kulutukseen. Lainsäädäntö pyrki jossain määrin pitämään tästä kiinni, mutta jo 1700-luvulle mentäessä maatyöläiset tyytyivät siihen, että saivat 1-2 eekkeriä omaan käyttöönsä. Pääoma vähitellen hävitti maatyöläisen omavaraisuuden, koska sen kasvulle on tehokkaampaa saada kaikki työläisen työaika itselleen. Maatyöläinen joutui uudessa roolissaan palkkatyöläisenä hankkimaan elintarvikkeensa markkinoilta.

Maapääoman kasautuminen kävi läpi useita taitekohtia, joista Marx mainitsee esimerkiksi Stuartien restauraation ja Mainion vallankumouksen (Glorious Revolution). Jokaisessa taitekohdassa maanomistajat ottivat täyden hyödyn tilanteesta, ostaen maata itselleen ja kasvattamalla siten maapääomaansa. Kriisien aikana maata myytiin pilkkahintaan, tai jopa lahjoitettiin pois. Valtion, kirkon tai kunnan omistama maa myytiin myös pois. Kunnan omaisuuteen kuului myös vanhat maanviljelijöiden yhteismaat, jotka otettiin maanomistajien yksityisomaisuudeksi. Koko tämä kehitys johti riippumattoman talonpojan ja palkkatyön ohella omaa taloutta pitävän rengin hitaaseen häviämiseen, ja maapääoman kasautumiseen pienille maata omistaville luokille.

Kapitalistiset maanvuokraajat hyötyivät eniten maanviljelyksen kumouksesta. Vaikka heidän asemansa muuttui historian eri vaiheissa, niin yleisesti heidän voidaan sanoa olleen maalaisyhteisön keskiluokkaa, joka vuokrasi maata maalordeilta ja hankki itselleen palkkatyöläisiä viljelemään maata. Se, että he maksoivat halpaa maavuokraa maalordeilleen, ja että he kykenivät keräämään jatkuvasti enemmän heidän palkkatyöläistensä tuottamaa lisäarvoa, mm. jo edellä mainitulla yhteismaan varastamisen avulla, tuotti heille huikean kasautuman pääomaa.