Harjoittelija Otava esittäytyy
Moi! Olen Otava Nieminen, 25-vuotias Joensuussa asuva opiskelija, ja vietän toukokuun ja kesäkuun harjoittelijana Karjalan tutkimuslaitoksella Peruskoulu maaseudun murroksessa -tutkimushankkeessa. Opiskelen kulttuurintutkimusta Itä-Suomen yliopistossa, erikoistumisalani kulttuurintutkimuksen sisällä on kulttuuriantropologia. Itselleni oli alusta alkaen selkeää, että valitsen kulttuuriantropologian erikoistumisalakseni, koska minua kiinnostaa kaikki se monimuotoisuus, mitä ihmisistä ja eri kulttuureista löytyy, ja miksi asioita tehdään ja niistä ajatellaan eri tavoilla eri paikoissa. Olen opiskellut sivuaineenani japanin kieltä ja kulttuuria, ja olin Japanissa vaihdossa kevätlukukaudella 2024. Nyt maisterivaiheessa olen käynyt sivuaineena perinteentutkimuksen kursseja. Olen myös käynyt kielikeskuksen saksan kursseilla.
Työtehtäväni ovat tähän mennessä sisältäneet litterointia, erilaista aineistojen järjestelyä ja ryhmittelyä ja kirjaesittelyn laatimista. Olen myös auttamassa erilaisten tapahtumien käytännön järjestelyissä yliopistolla. Kesäkuussa pääsen mukaan matkalle, jolla suunnitellaan hankkeeseen liittyvää museonäyttelyä. On ollut mielenkiintoista päästä näkemään, millaista tutkimustyö on. En ole koskaan erityisesti haaveillut tutkijan ammatista, mutta nyt ajattelen, että olisin tilaisuuden tullen tulevaisuudessa mielelläni joissakin tutkimushankkeissa mukana, vaikka se ei olisikaan päätyöni.
Teen tällä hetkellä pro graduani pienellä paikkakunnalla kasvaneiden sateenkaarevien ihmisten kokemuksista näkyvyydestä ja näkymättömyydestä. On mukavaa, että pääsin harjoitteluun hankkeeseen, joka edes hieman liippaa graduaihettani. Käsitteleväthän molemmat pieniä paikkakuntia, vaikkakin hyvin eri näkökulmista. Kiinnostukseni graduaihettani kohtaan heräsi omista, sekä tuntemieni ihmisten kokemuksista, sekä yleisestä halusta tutkia jotakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsittelevää aihetta. Aineistoni keräsin kirjoituskutsulla, johon sain ilokseni paljon vastauksia. Olen tällä hetkellä noin puolivälissä gradu-urakkaa, ja harjoittelun jälkeen pääsen taas syvemmin uppoutumaan sen tekemiseen.
En ole itse käynyt kyläkoulua, mutta muistan, että koulujen yhdistämistä ja lakkauttamista koskevaa keskustelua on käyty myös lapsuuden ja nuoruuden kotipaikkakunnassani Mänttä-Vilppulassa. Mänttä-Vilppulaan kuuluvassa Kolhon kylässä oli aiemmin oma alakoulu, mutta minulle selvisi tätä esittelyä kirjoittaessa, että tuo koulu lakkautettiin viime vuonna. Jo ennen alakoulun lakkauttamista kolholaiset joutuivat tulemaan Vilppulaan yläkouluun. Kolhon koulun lakkautuspäätös saa itselleni haikean mielen, sillä tiedän, että äitini kävi lapsena Kolhossa koulua.
Olen nauttinut harjoittelusta tähän asti, ja uskon, että harjoittelun loppupuoli menee myös samoissa tunnelmissa Karjalan tutkimuslaitoksen rennon ilmapiirin ja mukavien ihmisten ansiosta.
Otava Nieminen,
tutkimusharjoittelija
Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos