Webinaari maaseudun kouluista ja koulutuksesta
Jatkoimme Kasvatus & Ajan maaseutuaiheisen teemanumeron tunnelmissa 2.10.2026 järjestetyssä webinaarissa. Tilaisuus oli järjestetty Peruskoulu maaseudun murroksessa -hankkeen ja Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran yhteistyönä. Artikkeleitaan esittelemässä oli iso osa teemanumeron kirjoittajista, lisäksi mukana oli teemanumeron toimituskunta sekä mukavasti kuulijoita. Kaikkiaan webinaariin osallistui 29 henkilöä.
Tilaisuuden viisi esitystä olivat selkeästi ja kiinnostavasti rakennettuja. Niiden pohjalta herännyt keskustelu ja kommentointi osoittivat, että aiheet ovat ajankohtaisia ja tutkimuksellisesti merkityksellisiä (tai kiinnostavia). Keskustelu olisi varmasti jatkunut pidempäänkin, mutta tällä kertaa webinaarille oli asetettu tiukka 1,5 h aikaraja. Samalla kokemus osoitti, että tällaiset seminaarit voivat olla hyvin hyödyllisiä. Ne tuovat yhteen samankaltaisten tutkimusaiheiden parissa toimivia tutkijoita, edistävät verkostoitumista ja antavat jatko-opiskelijoille tärkeitä tilaisuuksia esitellä väitöstutkimuksiaan vaatimatta kovin paljon valmistautumis- ja työaikaa. Samalla ne avaavat tutkimuskentän kuulumisia myös muille kuin teemaa itse aktiivisesti tutkiville.
Tilaisuuden aloitti Heidi Hirvosen esitys kouluterveydenhuollosta ja koulukeittoloista Suomen maalaiskansakouluissa 1920–1930-luvulla. Esitys nosti esiin sen, kuinka suomalainen hyvinvointivaltio otti ensiaskeleitaan päättäväisesti jo maailmansotien välisenä aikana, vaikka palveluiden kehitys olikin vielä hidasta, eikä koskettanut kaikkia yksilöitä ja alueita. Erityisen kiinnostavaa tämä oli naisten työn ja ammattien muodostumisen näkökulmasta.
Susanna Leppähaara käsitteli esityksessään sitä, kuinka erilaisuus on koettu peruskouluajan maaseudun koulumuistoissa. Kasvatuksen ja koulun yhteydessä koettua erilaisuutta on tutkittu vähän nimenomaan maaseutukontekstissa, ja tutkimus toikin esiin läheisen yhteyden koulun ja paikan välillä. Erilaisuuden kokemuksia ei siten voi irrottaa maaseutuyhteisöstä ja siihen liittyvistä piirteistä.
Kolme muuta esitystä kytkeytyivät ajankohtaiseen koulutuspoliittiseen keskusteluun.

Kiia Tyni analysoi puheenvuorossaan sitä, millaisia perusopetuksen järjestämisen diskursseja maaseutumaisten kuntien perusopetuksen järjestämiseen liittyy. Tutkimus nostaa esiin kiinnostavia kysymyksiä esimerkiksi siitä, millainen eriytyminen ja erilaisuus johtaa eriarvoisuuteen tai minkälaista oppilaitosrakennetta ja -verkostoa lopulta tavoitellaan – keskustelu siitä haetaanko kunnissa isoja vai pieniä kouluja puuttuu.
Pauliina Hongiston esityksen aiheena oli koulunkäynnin tilat maaseudun etäopetuksessa. Etäopetusta on korona-aikaa lukuun ottamatta tutkittu hyvin vähän, joten harvenevan kouluverkon ja laskevien oppilasmäärien tilanteessa, aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Kyse on uudesta ilmiöstä, johon liittyvä hallinnollinen ja pedagoginen kokemus on vielä vähäistä. Pinnalla on esimerkiksi kysymys siitä, tulisiko etäopetusta säädellä lainsäädännöllä.
Webinaarin päätti Jonna Pulkkisen ja Juha Jokisen esitys lukiokoulutuksen läpäisystä ja keskeyttämisestä maaseutumaisilla alueilla. Alueellisessa vertailussa nousi esiin, että maaseudulla merkittävästi useampi lukiolainen valmistuu tavoiteajassa verrattuna kaupunkilaisopiskelijoihin. Toisaalta maaseudulla myös keskeyttäneiden osuus on suurempi. Nuorten oikeus jäädä asumaan kotipaikkakunnalleen on nostanut paljon yhteiskunnallista keskustelua, sillä lukio- ja ammatillisten oppilaitosten verkosto on harventunut.
Esitysten pohjana olleet Kasvatus & Aika -lehden artikkelit löytyvät täältä.
Alina Kuusisto,
hankkeen johtaja
Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos
________________________________________________
Kansikuva: Helsingin kaupunginmuseo. Kuvaaja Matti Huuhka 2010.
Kuva: Nurmeksen museo.