Koulukierroksella Salossa

Varsinais-Suomessa keväinen viikko sai alkunsa, kun työryhmämme jäsenistä Suvi ja Susanna suuntasivat paikallisen oppaan seurassa koulukierrokselle Saloon. Päivän agendalla oli tutustua Salon maaseutualueilla 1980-luvulla toimineeseen kouluverkostoon, mikä Tilastokeskuksen vuoden 1988 raportin perusteella kattaisi suuruudeltaan 35 ala-astetta (pois lukien Salon keskusta-alueen koulut). Kierroksen aikana pääsimme havainnoimaan menneisyyden koulumatkoja, koulumiljöitä ja koulurakennuksia, sekä kontaktoimaan lakkautettujen koulurakennusten nykyisiä kiinteistönomistajia. Samalla paikallisille ilmoitustauluille ja kirjastoille ilmestyi hankkeemme flyereita, jotka Kari meille suunnitteli.

Karin laatimat flyerit pääsivät jakamaan tietoa hankkeestamme Salon alueen ilmoitustauluille.

Merkittävimpänä huomiona kierrokselta nostamme esille havainnon koulumatkoista, ei niinkään niiden pituudesta vaan laadusta. Monet koulut sijaitsevat irrallaan kylän keskustasta, usein mutkaisten ja aikanaan myös vilkkaiden maanteiden takana. Päästäkseen kouluun oli ensin taitettava kapea maantie, jossa katuvalotkaan eivät tuoneet turvaa pimeänä aikana.

Tekemiemme haastatteluiden pohjalta voidaan nostaa esille, että myös koululaiset itse tiedostivat koulumatkaan liittyvät riskit. Eräs muistelija kuvasi, miten opettajien ja vanhempien kanssa oli yhdessä sovittu tietty ylityskohta, sillä mutkaisen tien varrella näkyvyys oli muutoin liian huono.

Haastattelut Varsinais-Suomessa ovat lähteneet maltillisesti mutta varmasti liikkeelle. Seuraavaksi toivomme pääsevämme pitämään kävelyhaastatteluja vanhojen koulujen pihapiireissä. Jotta kävelyhaastatteluita voidaan toteuttaa, toivomme, että tekemämme kierros kannustaa entisten koulurakennusten nykyisiä omistajia tarjoamaan ulkoalueitaan tutkimushaastattelupaikoiksi.

Susanna Leppähaara,
väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Kasvatustieteiden laitos 

_____________________________________________________________________

Oletko käynyt koulua tai työskennellyt maaseudun pienessä koulussa Pohjois-Karjalassa tai Varsinais-Suomessa peruskouluaikana 1970 – 2000-luvuilla? 

Osallistu tutkimukseemme, ja kerro koulumuistoistasi vuoden 2025 loppuun mennessä!

 

Kansikuva: Kari Korolainen. 2025. Kylakouluhanke-kortti.