Esittely

Lähtökohdat

Puhetta metsistä -hanke tutkii, kuinka ihmisten toimintaan vaikuttanut metsäkeskustelu muovautui Etelä-Italiassa kreikankielisen idän ja latinankielisen lännen välisessä kanssakäymisessä. Tutkittava ajanjakso ulottuu 900-luvun puolivälistä 1200-luvun alkuun. Tällöin lämmin ilmastokausi edisti väestönkasvua, jonka yksi keskeinen seuraus oli metsien lisääntynyt raivaaminen. Sydänkeskiajan alussa metsiä koskevan keskustelun painopiste oli Etelä-Italiassa, jonka kulttuurikeskuksissa käännettiin keskeisiä tekstejä ja muotoiltiin merkittäviä argumentteja, joille keskustelu myöhemminkin perustui.

Välimeren alueen bysanttilais-latinalaiseen metsiä koskevaan keskusteluun tutustuminen tarjoaa meille perspektiivin myös nykyisille keskusteluille. Tutkimuksessa kysymme, millaisena metsä näyttäytyi Etelä-Italiassa kirjoitetuissa, käännetyissä ja luetuissa teksteissä. Miten ajan ihmiset perustelivat metsiin kohdistuneet toimensa? Milloin teksteissä alettiin pohtia inhimillisen toiminnan mahdollisia haittavaikutuksia? Käsitys ihmisestä luomakunnan herrana sisältyi kristilliseen perintöön, mutta sydänkeskiajalla ajatuksen eri ulottuvuudet konkretisoituivat uudella tavalla. Tänä aikana metsien käyttöä ja hyödyntämistä tarkasteltiin yhä monipuolisemmin, ja keskusteluissa nousivat esiin sekä luonnonvarojen hallinnan mahdollisuudet että sen seuraukset.

Projektissa tarkastelemme niitä retorisia keinoja, joilla ihmiset merkityksellistivät ja tekivät ymmärrettäväksi metsään ja sen muutoksiin liittyviä ilmiöitä – olipa kyseessä kuvaus Jumalan luomistyöstä, metsän vaaroista, metsien raivaamisesta ja sen hyödyistä tai ajan myötä ilmenneistä ympäristön muutoksista.

Montecassino suunnannäyttäjänä

Sydänkeskiajalla eteläisen Italian kenties merkittävin kulttuurinen kiinnepiste oli Montecassinon luostari, yksi aikansa tärkeimmistä oppineisuuden keskuksista. Luostarin koulu koki ennennäkemättömän kukoistuskauden 1000–1100-luvuilla. Tänä aikana cassinolaiset oppineet laajensivat kiinnostustaan perinteisen klassisen ja varhaiskristillisen tradition lisäksi myös luonnontieteisiin sekä kielellisesti latinan ohella kreikan- ja osin arabiankielisiin teksteihin. Kokonaisuutena cassinolaisten munkkien luonnontieteellisiä tekstejä kohtaan osoittama kiinnostus loi pohjaa uusille metsiin liittyville käsityksille. Montecassinon koulu vaikutti voimakkaasti ympäröivien ruhtinaskuntien hoveihin ja Rooman paavin hallintoon, minkä lisäksi se nautti merkittävästä arvovallasta yleisesti kristikunnassa. Siksi luostari on tärkeässä roolissa tässä tutkimusprojektissa ja siksi sitä koskeva tutkimus liittyy kiinteästi myös ympäröivään yhteiskuntaan.

Projektissa tarkastellaan, kuinka luonnontieteellisen kiinnostuksen elpyminen vaikutti cassinolaisten kirjoittajien tapoihin kirjoittaa metsistä erilaisten tekstuaalisten genrejen sisällä metsänraivauksen kiihkeimmällä kaudella. Suurena maanomistajana luostari toimi Etelä-Italiassa pioneerina metsien raivaamisessa ja uusien asutuskeskusten perustamisessa. Millaisia tekstuaalisia esikuvia cassinolaiset kirjoittajat metsistä puhuessaan käyttivät ja kuinka he muokkasivat esikuviaan vastatakseen oman aikansa haasteisiin? Kuinka luostarin oppineen eliitin kanssakäyminen yhtä lailla aiemman tradition kuin oman aikansa kreikkalaisen maailman kanssa muokkasi ymmärrystä luonnosta ja erityisesti metsistä osana luontoa? Millaisten tekstuaalisten genrejen puitteissa munkit käsittelivät ja muokkasivat sekä omiaan että laajemman yleisön näkemyksiä maanraivauksesta?

Rooma ja Grottaferrata

Roomassa ja sen ympäristössä metsänraivaus ja asutuksen leviäminen olivat korostetun merkittävässä roolissa yhteiskunnallisessa muutoksessa: kirkko omisti vielä 900-luvulla kaupunkia ympäröivät alueet, mutta 1000-luvun kuluessa incastellamento eli maanraivaus ja uusien linnoitettujen asutuskeskusten pystyttäminen siirsivät maaseudun hallintaa voimakkaasti nousevalle kaupunkiaristokratialle. Sekä paavin kirkko että aateliset sitoivat omistuksensa ja niiden laajennukset maaseudulla tyypillisesti uskonnollisiin instituutioihin eli ennen kaikkea luostareihin. Yksi tällainen oli 20 km Rooman ulkopuolella sijaitseva Grottaferratan luostari, joka on valittu tutkimuksemme toiseksi pääkohteeksi Montecassinon ohella.

Grottaferratan perusti kreikkalainen munkki Nilos (k. 1005) vuonna 1004 Tusculumin kreivien maille paavin tuella. Luostarista kasvoi latinalais-kreikkalaisen kulttuurivaihdon ja oppineisuuden keskus. Samaan aikaan sen maanomistukset ja toiminta maanraivauksessa tekevät näkyväksi, kuinka luostarit käytännössä linkittyivät valtaan. Kirkollisen eliitin ja aateliston ohella myös ne pyrkivät hallitsemaan ja kesyttämään luontoa. Grottaferratan luostarin valta laajeni lopulta kauas Tusculumin ulkopuolelle, ja uuden asemansa myötä Grottaferratasta tuli tärkeä toimija maanraivauksessa laajalla alueella.