Kulttuurikylvyssä Scuola Primaria Boccacciossa
Epäusko siitä, että tien päässä yleensäkään voi olla mitään – ainakaan koulu – jopa Rauman Kitukränn on valtatie tähän kahden muurin välissä kulkevaan karjapolkuun verrattuna.
Kävellen näkee enemmän. Appelsiinioksat matalalla tiukkuvine hedelmineen luutivan bongiorno-rouvan poimittavaksi. Jalankulku kielletty -merkki kaatuneena ruohikossa, kivikkoakin, yhä kapeneva polku ja lopulta – nauravan rehtorin avosyli.
Päivän ohjelmaa ei ole kirjoissa ei kansissa. Kotvan kuluttua tuolittomassa opettajanhuoneessa maistamme pasticcerie mignonit ja näemme tuoreet taideprojektit rapistuvalla seinällä.
Vuorossa on oppilaan suomalaisvierailleen pitämä musiikkitunti. Äänimaljan avulla, tietenkin. On myös boom wacker -putket, joilla taputtelemme toisiamme tsemppipiirissä. Toki.
-Hänellä on tänään niin valtavan hyvä päivä, opettaja kehuu oppilasopettajaansa, joka haluaa ehdottomasti esitellä vieraille vielä koulun kirjaston ja sen kolmesataasivuisen valtameriatlaksen kirjahyllyn uumenista.
Oppilasopettaja vakavoituu ja vaatii suomalaisvierastaan katsomaan kirjan sivut järjestyksessä.
Hetkessä, keskellä italialaista inkluusiota, koko henkilökunta on yhtä aikaa välitunnilla Toscanan kevätauringossa. Moni käy esittäytymässä. Oppilas työntää toveriaan pyörätuolissa. Leikkaamattoman pihamaan puutarhakukat ovat vasta nousemassa; leimikko on parahultainen naapurin kissalle leikkisäksi viidakoksi.
Melskeessä tapahtuu törmäys ja valittava oppilas saa ensiavun päävammaansa.
-Hän on niin taiteellinen, tuleva kuuluisuus, opettaja sanoo ja osoittaa vallattomasti koikkelehtivaa nuorukaista vieraille. Ehkä hän voi piirtää teille jotain, opettaja ehdottaa. Suomalaisvieraat istutetaan pienen ruudun ääreen seuraamaan videota viime vuoden tapahtumasta, johon koko koulu osallistui piirissä rummuttaen ja tanssien. Videolla opettajat ja oppilaat kiemurrellen eläytyvät yhdessä rytmin vietäväksi.
Ihan ei tulekaan heti mieleen kysyä opetussuunnitelmasta tai monialaisista oppimiskokonaisuuksista tässä eurooppalaisessa kulttuuripurskeessa. Suomi ei herätä erityistä kiinnostusta rakennuksessa, jossa kaikki on niin ihanasti rempallaan mutta jotenkin suloisella tavalla, että jo lähtiessään alkaa ikävöidä takaisin Scuola primaria Boccaccion rauhaan.
Suuri hämmästys on se, että kouluun pääsee kuin pääseekin myös leveämpää tietä pitkin. Asian on huomannut meitä ajallaan noutamaan saapunut taksinkuljettaja, jonka käteen on tatuoitu ylevästi alea iacta est.
Täällä sitä nimittäin on, kulttuuria. Julius Cesarin ja Boccaccion lisäksi olemme Michelangelon, da Vincin, Vivaldin ja Botticellin kotihuudeilla. Väkevästi eurooppalaisessa kulttuurissa kylvettyämme jäämme pohtimaan Rooman valtakunnan tuhoon johtaneita syitä.
Tänne olisi helppo unohtua. Kaikki ei ole niin tärkeää, jos on kaunista, ystävällistä ja lämmintä. Tuliaisista paras on se.
