SATAKIVA-hanke

SATAKIVA-tutkimushanke

Tutkimushankkeen tavoitteena on etsiä ratkaisuja Satakunnalle ja koko Suomen kilpailukyvylle keskeiseen ongelmaan: miten varmistaa osaamiseen perustuva kilpailukyky? Hanke keskittyy akateemisesti koulutettuihin osaajiin ja selvittää miten saada useampi maakunnassa koulutettu jäämään Satakuntaan työskentelemään sekä miten saada muualla kouluttautuneita muuttamaan tänne.

Hankekokonaisuuteen kuuluu neljä osatutkimusta, jotka tarkastelevat ilmiötä sekä yksilön että yritysten ja maakunnan tasolla. Ensimmäinen osatutkimus selvittää opiskelijoiden aikomusta jäädä asumaan opiskelupaikkakunnalleen, todellisen asumaan jäämisen osuutta sekä näitä selittäviä tekijöitä. Tutkimuksessa selvitetään muun muassa sitä, kuinka voimakkaasti asenteet selittävät alueelle jäämistä suhteessa demografisiin tekijöihin.

Hankkeen toinen osatutkimus selvittää, voiko positiivinen brändisuhde paikkaan tai alueeseen (ns. paikkabrändirakkaus) vaikuttaa asuinpaikan valintaan ja miten ko. suhde rakentuu. Tutkimuksessa tarkastellaan muunmuassa yksilön sosiaaliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä ja niiden roolia asuinpaikkakunnan brändisuhteen muodostumisessa.

Kolmas osatutkimus tarkentaa kuvaa työvoiman kysynnästä ja siihen liittyvistä saatavuusongelmista. Kohtaantoproblematiikkaa tarkastellaan erityisesti satakuntalaisten yritysten näkökulmasta. Osatutkimus tarkastelee, millaisilla strategisen osaamisen ulottuvuuksilla työvoiman saatavuus muodostuu ongelmaksi. Se selvittää, mistä yritykset kokevat rekrytointiongelmien tai työvoimapulan alueella johtuvan.

Lisäksi tarkastellaan, millaisilla sisäisillä ja ulkoisilla strategiavalinnoilla yritykset ovat reagoineet näihin haasteisiin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, nähdäänkö ulkomaisen työvoiman rekrytointi mahdollisena ratkaisuna ja miten työvoiman monietnisyys ja -kielisyys muovaavat yritysten toimintaa, apulaisprofessori Kati Suomi kertoo.

Neljäs osatutkimus tarkastelee alueellisen työnantajabrändin johtamista ja sen merkitystä koulutettujen osaajien rekrytoinnin tukemisessa. Tutkimuksessa selvitetään, miten toimiala voi yhdessä kehittää ja johtaa vastuullista työnantajabrändiä siten, että myös pienemmät alan toimijat hyötyvät osaamispääomansa kehittämisessä ja kilpailukykynsä vahvistamisessa. Osatutkimus hyödyntää muiden osatutkimusten tuottamia tuloksia ja rakentaa Satakuntaan työkalun toimialakohtaisen työnantajabrändin johtamiseen, tavoitteena helpottaa akateemisten osaajien rekrytointia. Kaikissa osatutkimuksissa otetaan huomioon monikulttuuriset ja monikieliset näkökulmat.

Hankkeen vastuullisena johtajana toimii apulaisprofessori Kati Suomi Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä. Tampereen yliopiston osatutkimuksesta vastaa professori Antti Saloniemi. Tutkimushanketta rahoittavat Huittisten Säästöpankkisäätiö sr ja Svenska Kulturfonden i Björneborg SKib.

Jäsenet

Hankkeen vastuullinen johtaja: Apulaisprofessori Kati Suomi, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö, Markkinointi

Professori Kirsi-Mari Kallio, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö, Laskentatoimi ja rahoitus

Professori Antti Saloniemi, Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Porin yliopistokeskus, Sosiologia

Tutkijatohtori Sami Lind, Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Sosiologia

Projektitutkija Kaisa Aro, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö, Markkinointi

Yhteystiedot

Hankkeen vastuullinen johtaja, Apulaisprofessori Kati Suomi

kati.suomi@utu.fi

+358 50 520 0790

Pohjoisranta 11 A
28100 Pori