Kankaanpään Yhteislyseon opiskelijat tutkimustyöpajassa

Kankaanpään Yhteislyseon teemaviikolla järjestettiin nelipäiväinen tutkimustyöpaja. Tutkimuskohteenamme oli Honkajoella sijaitseva Satamakeitaan ja Puuojankeitaan turvetuotantoalue.

Tutkimustyöpaja käynnistyi vierailulla Satamakeitaan turvetuotantoalueella, Neovan laboratoriossa ja Satamakeitaan kosteikolla ja lintutornilla.
Turvetuotanto alueella käynnistyi 1970-luvun alun energiakriisin jälkimainingeissa.  Valtion polttoainetoimisto, Vapo, sai tehtäväkseen käynnistää polttoturpeen tuotantoon soveltuviksi todettujen soiden laajamittaisen kuivattamisen ja muuttamisen tuotantoalueiksi. Suurelta osin valtion mailla sijainnut Puuojankeitaan ja Satamakeitaan alue oli yksi näistä suoalueista. Turvetta tuotetaan sekä kasvualustaksi, eläimille kuivikkeeksi että energiantuotantoon. Turpeen arvellaan riittävän vielä noin 15 vuoden ajan.

Seuraavien päivien aikana syvennyttiin Honkajoen soiden maisemahistoriaan, jotta ymmärrettäsiin miten nykytilanteeseen on tultu. Tietoa etsittiin Kansalliskirjaston sanomalehtikokoelmasta, Finna-palveluun talletusta kuva-aineistosta, historiallisista kartoista ja ilmakuvista. Aineistoa täydennettiin tutkimushaastatteluilla ja paikkatietotyöskentelyllä.

Soiden hyödyntämisen eri vaiheet Suomessa näyttäytyivät tutkimustyöpajan aineistossa selkeästi. Suon muuttaminen viljelysmaaksi on ollut toiveissa jo 1900-luvun alussa niin Honkajoella kuin muuaalla. Tuolloin selvitystyötä oli tehty ainakin Puuojankeitaalla ja Marjakeitaalla.

Pohjoisen Satakunnan suoalueet olivat herättäneet tutkijoissakin kiinnostusta jo 1930-luvulla. Pohjoisen Satakunnan soista väitöstutkimuksensa tehnyt professori Leo Aario kulki työtä tehdessään Honkajoen suomailla, ja kiinnitti huomiota erityisesti Marjakeitaaseen.

Lopulta niin Marjakeidas kuin Puuojankeidas, Lakkikeidas kuin Satamakeidaskin muuttuivat turvetuotantoalueiksi. Osa soista on jo jälkikäytössä kosteikkona ja viljelysmaana, osa on edelleen turvetuotannossa.

Jälkikäyttö on puhuttanut Honkajoella jo silloin, kun turvetuotanto käynnistyi teollisessa mittakaavassa. Kuulimme haastatteluissa, miten ensin arveltiin Honkajoelle nousevan runsaasti metsää turvetuotannon päättyessä. Seuraavaa sukupolvea edustanut toinen haastateltavamme kertoi puolestaan, että Honkajoelle arveltiin viimeinkin syntyvän paljon järviä, kun turve on saatu nostettua. Tällä hetkellä puhutaan vihreän energian tuottamisesta aurinkovoimalla.

Työn edetessä huomasimme, miten paikallisen tiedon esille nostamat asiat saivat vahvistusta arkistoaineistoja tutkimalla. Turvekerroksen oheneminen ja jälkikäyttöön siirtyminen näkyvät hyvin ilmakuvissa, mutta niiden tulkitseminen olisi ollut hataraa ilman yhden opiskelijan turvesuolla hankkimaa työkokemusta ja asiantuntemusta.

Viimeisenä työpajapäivänä tutkimusryhmät esittelivät oman aineistonsa ja työmenetelmänsä ja kertoivat tuloksista. Keskustelimme myös toiveista Honkajoen soiden tulevaisuutta koskien. Kaikki tutut jälkikäyttömuodot saivat kannatusta, mutta aurinkovoima ja tuulivoimakin nähtiin hyvinä vaihtoehtoina.

15 vuoden kuluttua tämän kevään lukiolaiset ovat joko suoraan maanomistajina ja paikallisina päätöksentekijöinä tai välillisesti, äänestäjinä, päättämässä seuraavasta kehitysvaiheesta. Tutkimus osoitti, miten mielipide on vaihdellut eri vaihtoehtojen välillä niiden yli 100 vuoden aikana, joita aineistomme käsitteli. Tulevaisuuden vaihtoehtoja emme osaa ennustaa, mutta tutkimustaitoja harjoittelemalla jokaisella on mahdollisuus ainakin itse hankkia tietoa päätöksenteon tueksi.

Kiitämme opettaja Anne Kalliomäkeä ja opiskelijoita hyvästä yhteistyöstä sekä Neovaa mahdollisuudesta vierailla turvetuotantoalueella.