Kasvuyrittäjyys-terävämpi kärki ruokaekosysteemin kehittämiseen?

Etelä-Pohjanmaalla on aluekehittämisestä puhuttaessa nostettu viime aikoina yhä enemmän esiin kasvuyrittäjyys, tai pikemminkin sen puute. Olemme kyseistä asiaa pitäneet esillä myös meneillään olevassa Seinäjoen kaupunkiruokastrategiaprojektissa, minkä lisäksi sitä on hiljattain sivuttu muun muassa Ruralia-instituutin ja Into Seinäjoen Kasvun reseptit -hankkeessa sekä Seinäjoella järjestetyssä Food Days -tapahtumassa. Tämä kirjoitus ottaa osaltaan lyhyesti kantaa kasvuyrittäjyysteeman asemaan ruokaekosysteemin kehittämisessä.

Yleisesti ottaen maakunnan ruokaekosysteemiä kehitetään etenkin erilaisilla hankkeilla. Vaikka hankekehittämiseen liittyy ehdottomasti paljon hyvää, näyttää sen eräänä haasteena kuitenkin usein olevan runsaslukuisten hankkeiden keskinäisten suhteiden ja tavoitteiden epäselvyys. On myös käynyt ilmi, että hankkeiden tuotosten, kuten ruokateemaisten strategioiden, kohtalona on valitettavan usein jäädä jälkikäteen oman onnensa nojaan. Melko usein kuulee myös puhuttavan, että tänä päivänä monet uusina pidetyt ideat ovat itseasiassa olleet työstettävinä jo joskus vuosia sitten. Totta kai tietynlainen päällekkäisyys, toisto ja tavoitteiden epäselvyys ovat normaaleja asioita lopultakin varsin epävarmassa kehittämistyössä. Toisaalta tällaiset havainnot myös johtavat väistämättä pohtimaan, että voisiko nykyjärjestelmän heikkouksille sittenkin tehdä tavalla tai toisella jotain.

Eräs keino mainittujen ongelmien ratkaisuun voisi olla yhä selkeämpi keskittyminen kasvuyrittäjyyteen. Tämä tarjoaisi (hanke)kehittämiselle nykyistä vahvemman kiintopisteen. Tällöin erilaiset hankkeet voisivat löytää paremmin oman paikkansa kokonaisuudessa, kokonaisuuden johtamista voisi helpommin kehittää ja nyt kaikessa runsaudessaan tehtävän (hanke)kehittämisen tarpeellisuudesta voitaisiin käydä paremmin keskustelua.

Kasvuyrittäjyyteen panostamalla katse myös suuntautuisi kehittämisessä yhä enemmän maakunnan ulkopuolelle. Eräs kaupunkiruokastrategiaprojektissa haastattelemamme henkilö lausui vertauskuvallisesti, että ”Etelä-Pohjanmaalla on aika pitkään toimittu tavallaan esiripun takana, mutta nyt täytyisi saada se esitys myös hiljalleen yleisön edessä kuntoon”. Esimerkiksi eteläpohjalainen yrittäjämentaliteetti on taatusti kovaa valuuttaa ihan minkä tahansa ”yleisön” edessä. Nyt sille pitäisi vain saada tehtyä entistä enemmän latua maailmalla.

Kasvuyrittäjyyteen panostettaessa tulisi myös asettaa yhä enemmän kouriintuntuvia tavoitteita, jotka lähtevät maakunnasta. Nykyisellään kehittämistavoitteet liikkuvat ainakin toisinaan varsin korkealla tasolla, minkä seurauksena Etelä-Pohjanmaan omat ongelmat jäävät todennäköisemmin ratkaisematta. Lähtökohtana tulisikin olla yhä useammin maakunnan ruokaekosysteemin omat ongelmat, kuten kasvuyrittäjyyden puute, minkä jälkeen näiden ratkaisemista arvioidaan suhteessa suurempiin yhteiskunnallisiin missioihin, kuten kestävän ruokajärjestelmän rakentamiseen. Käytännössä tavoitteet voisivat esimerkiksi liittyä yhä enemmän siihen, mistä tietylle kiinnostuneelle ruoka-alan yritysten joukolle löydetään markkinapaikka maailmalta, miten sinne päästään ja miten siellä menestymistä voidaan konkreettisesti tukea. Yhtä lailla tavoitteena voisi myös olla vaikkapa jonkin mielenkiintoisen ja kasvavan ruoka-alan yrityksen houkutteleminen Etelä-Pohjanmaalle.

Ruoka-alan kasvuyrittäjyyteen panostaminen voisi siis olla valinta, joka edistäisi tietysti kasvuyrittäjyyttä itseään mutta saattaisi samalla myös ratkaista joitain (hanke)kehittämisjärjestelmän ongelmia. Lisäksi tällaisen terävämmän kärjen ansiosta Etelä-Pohjanmaan nykyisellään aavistuksen sumea ja vanhahtavakin ruokamaakuntaimago voisi ajan myötä selkiytyä ja päivittyä sekä siten edelleen erottua edukseen muiden maakuntien joukossa. Eikä terävämmän kärjen ansiosta resursseja viisaammin käyttävä (hanke)kehittämisjärjestelmä varmasti olisi huono juttu kestävyysnäkökulmastakaan.

Ilari Koskinen,

väitöskirjatutkija

Tampereen yliopisto