Huomioita Sosiaalialan asiantuntijapäiviltä

Sosiaalialan asiantuntijapäivät Tampereella 3.-4.3.2026 tarjosivat osallistujilleen runsaasti ajankohtaisia esityksiä ja monipuolisia keskusteluja. Seuraavassa nostan esiin muutamia itseäni kiinnostaneita näkökulmia, jotka liittyvät samalla laajasti ottaen Sowrel-hankkeen tematiikkaan. Nimenomaan uskonnon asiantuntijuutta sosiaalityössä ei päivillä nähdäkseni juuri tarkasteltu, mutta moni esitys sivusi syvästi kulttuureita, ihmisyyttä ja arvoja ajassamme. Sowrel-teemojen osalta näyttäisi suurta potentiaalia liittyvän ainakin moniammatillisuuden ja verkostotyön kehittämiseen. 

Arvokeskustelut ja ekosysteemien kehittäminen 

Moneen viheliäiseen sosiaaliseen ongelmaan olisi parasta puuttua jo varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Mirva Ritari (Tampereen kaupunki ja Opetus- ja kulttuuriministeriö) ja varhaiskasvatuksen erityissosionomi Jenni Suvisalmi (Tampereen kaupunki ja Kotoutumisen Niitty 2 -hanke) tarkastelivat Sillanrakentajat varhaiskasvatuksessa -esityksessään aihepiiriä varhaiskasvatuksen sosionomin ja erikoissosionomin työnkuvien näkökulmista. He korostivat näissä muun muassa jatkuvan arvokeskustelun ylläpitämistä ja moniammatillisia toimintamalleja. Arvokeskustelussa on tärkeää nähdä riittävän yhteisymmärryksen merkitys ammatillisen kasvatustehtävän onnistumiseksi. Moniammatilliset tiimit tarjoavat puolestaan mahdollisuuksia kulloinkin tarvittavan asiantuntijuuden löytymiseen ja hyödyntämiseen. 

Käytännössä lähestymistapaa tukee esimerkiksi kolmivaiheinen toimintamalli, jonka keskiössä on lapsen arkielämä. Ensin on tärkeää havaita merkittävä muutos. Toiseksi järjestetään tapaaminen, jossa keskustellaan tilanteesta ja sovitaan jatkosta. Kolmanneksi seurataan sovitun toteutumista riittävän pitkällä aikavälillä ja kutsutaan tarvittaessa lisäasiantuntija mukaan. 

Nuorten turvaverkoista tulevaisuusorientoituneesti alusti puolestaan Soila-hankkeen hankepäällikkö Tanja Hirschovits-Gerz (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos). Hän lähestyi aihepiiriä esimerkiksi sosiaalisten innovaatioiden kannalta. Tärkeää on tunnistaa innovaatioryppäitä, joiden keskuudesta on mahdollista kehittää kestäviä toimintamalleja ja ekosysteemejä. Monesti kehitystyön heikko lenkki on ollut sosiaalisten innovaatioiden kiinnittyminen alueellisiin ekosysteemeihin. Tällöin ratkaisuja ei ole onnistuttu kehittämään riittävän kokonaisvaltaisesti ja pitkäjännitteisesti. 

Kompleksisten tilanteiden kohtaaminen 

Nuoriin liittyviä väkivaltakysymyksiä erityisesti lastensuojelun kannalta tarkastelivat Noora Aarnio Sisä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta ja Janne Pajaniemi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta. Avattuaan väkivaltatilanteita ja niiden syitä monipuolisesti Aarnio ja Pajaniemi painottivat ensinnäkin väkivaltatilanteiden tunnistamista. Sitten on uskallettava kohdata ne, vaikka ne ovatkin varsin kompleksisia. Ratkaisumalleja on löydettävissä. Malleja sovellettaessa on kuitenkin tärkeää muistaa tapausten yksilöllisyys: esimerkiksi väkivallan motiivi voi olla kovin tapauskohtainen. Osa ratkaisua ovat puolestaan tyypillisesti hyvä yhteisöllinen arki ja luottamuksellisten suhteiden rakentaminen. 

Toteaisin tähän, että uskonnot ja kulttuurit voivat lisätä tilanteiden kompleksisuutta merkittävästi. Myös ne on rohjettava kohdata. Vaikka sosiaalityöntekijän ei voida odottaa ymmärtävän niiden kaikkia syvempiä ulottuvuuksia, voi olla keskeisen tärkeää osata ottaa huomioon niihin liittyviä merkityksiä, haasteita ja voimavaroja. Jos työskentely sitten nivoutuu riittävästi moniammatillisiin verkostoihin ja onnistuneesti kehitettyyn ekosysteemiin, ratkaisut löytyvät vähitellen lähempää tai vähän kauempaa. Toki tämä edellyttää onnistunutta käytännöllistä vuoropuhelua sekä asiakkaiden kanssa että ammattilaisten kesken.  

Digitalisaatio tuskin vanhentaa kohtaamistaitoja 

Väkivaltahaasteiden ja muiden kompleksisten haasteiden ratkaiseminen sosiaalityössä edellyttää vaativia kohtaamistaitoja. Tällaiset taidot ovat ilmeisen keskeisiä myös uskontojen ja kulttuurien asiantuntijuudessa. Voisiko niiden merkitys kuitenkin olla laskusuunnassa, koska tekoäly ja muut digiratkaisut onnistuvat korvaamaan ihmisälyä yhä useammalla elämänalueella? 

Tulevaisuustutkija Perttu Pölönen tarttui vuorovaikutteisella luennollaan tekoälyn mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin. Tekoäly voi jo onnistua vastaamaan esimerkiksi lohduttamisen tarpeeseen joissain tilanteissa paremmin kuin ihminen – ainakin silloin, jos vertailukohtana oleva ihminen reagoi lohdutusta kaipaavan viesteihin hyvin yleisellä tasolla.  

Pölönen esitti 12 aihekokonaisuutta, joiden ydinalueilla tekoälyllä ei puolestaan näyttäisi olevan mitään edellytyksiä korvata ihmistä. Mainittakoon esimerkkeinä ’tarinankerronta ja kommunikaatio’ sekä ’tulkinta ja mediakriittisyys’. Emme voi ymmärtää vaikkapa Lotta Svärd -tilaisuudessa tarjoillun yli 100 vuotta vanhaan taikinajuureen tehdyn leivän merkitystä ilman siihen liittyvän tarinan ymmärtämistä. Inhimillistä tulkintaa tarvitaan hieman eri tavoin esimerkiksi sosiaalisen median postausten tulkinnassa. Tekoäly ei voi oikeasti ymmärtää sellaisia tunteita, jotka liittyvät somekavereiden postauksiin menestyshetkistään.  

Jatkaisin tästä, että digitalisaation ja tekoälyn aikakaudella inhimillisen kohtaamisen taidot voivat osoittautua jopa entistä tärkeämmiksi. Digiratkaisut näyttäisivät syrjäyttävän monia kohtaamistilanteita, alkaen kaupan kassoilta. Sitä arvokkaammaksi digiajan ihmisille voivat kuitenkin muodostua tilanteet, jossa inhimillinen kohtaaminen on nimenomaan keskiössä. Uskonnot ja kulttuurit näyttäisivät lukeutuvan oleellisesti ihmiselämän tällaisiin alueisiin. Siten niihin liittyvien merkitysten ja kohtaamistaitojen opiskelu ja harjoittaminen voivat osaltaan toimia tervetulleena vastapainona digitaalisten kielimallien ja muiden digijärjestelmien kanssa kommunikoinnille.   

Dialogisuus ei onnistu automaattisesti 

Sekä asiakassuhteissa että ammatillisessa yhteistyössä onnistumisen keskeisiin edellytyksiin kuuluu usein dialogisuus. Kehittämispäällikkö Marja Olli (Pirkanmaan hyvinvointialue) ja johtava tutkija Pia Keiski (Tampereen ammattikorkeakoulu) kysyivät, mitä yhteisöllinen työ tarkoittaa arjessa. He totesivat yhdessä tekemiseen liittyneen rakenteellisia ongelmia kuten toimialojen siiloutumista. Silti he korostivat: “Ydinongelma ei ehkä sittenkään ole rakenteet.” 

Jo sosiaalialan koulutuksessa totutaan Ollin ja Keiskin mukaan liian helposti näkemään, ”mitä me ei tehdä, mikä ei kuulu meidän ruutuun”. Sen sijaan olisi totuteltava kysymään enemmän, “mitä voimme tehdä yhdessä”. Työn arjessa tämä tarkoittaa usein ensiksi saman pöydän äärelle asettumista. 

Sosiaalialan työntekijät kyllä osaavat yleensä käydä dialogia kohtuullisen hyvin. Arjen keskellä ei kuitenkaan ole välttämättä aikaa pysähtyä dialogiin tai työntekijältä voi puuttua uskallusta sanoa ajattelevansa toisiin kuin useimmat muut. Haastavaa voi myös olla altistuminen oman ajattelutavan muuttumiselle tai jo oman ajattelun paljastumiseen liittyvään haavoittuvuuteen. Ylipäänsä riittävän turvallisen tilan luominen aidolle dialogille ei ole vähäinen haaste. 

Olli ja Keiski puhuvat myös ‘merkitysneuvotteluista’, joita voidaan käydä juuri asiakkaiden kanssa. Niissä kysytään muun muassa, mistä oikeastaan puhumme ja mitä merkityksiä annamme tilanteessa tärkeille asioille. Mahdollisuuksien mukaan neuvotteluissa on hyvä olla perheet mukana. 

Esitelmöitsijät mainitsivat mahdollisten kumppaneiden joukossa kirkolliset toimijat. Kävi myös ilmi, että monikulttuurissa ympäristöissä toimiminen on heille tuttua. Heidänkin esitelmässään uskontoihin ja kulttuureihin liittyvät teemat jäivät silti vähälle, paitsi juuri refleksiivisyyden, dialogisuuden ja yhdessä tekemisen kulttuurin kannalta.     

Loppuhuomio 

Sowrel-teemojen osalta itselleni jäi Sosiaalialan asiantuntijapäiviltä tuntumaksi, että alalla on valtavasti osaamista vaativien teemojen kohtaamiseen yhdessä ja dialogisesti. Myös tahtotilaa löytyy. Siitä huolimatta uskonnot ja kulttuurit näyttäisivät edelleen muodostavan sellaisen vaativan aihekokonaisuuden, jota tyydytään luotaamaan lähinnä melko pintapuolisesti. 2020-luvun monikulttuuristuvassa Suomessa tarve dialogisen ja yhteisöllisen työotteen ulottamiselle tähän aihekokonaisuuteen näyttäisi kuitenkin olevan vääjäämättä kasvussa. 

 

Ville Päivänsalo  

TT, dos., lehtori (Diak), tutkija Sowrel-tutkimushanke

 

Kuvituskuva: Futuristi Perttu Pölönen luennoi Tampereella 3.3.2026 vuorovaikutteisesti ’tulevaisuuden lukujärjestyksen’ elämänalueista, joilla teköäly ei tule näillä näkymin korvaamaan inhimillistä kohtaamista. (Kuva: Ville Päivänsalo)