Hankkeesta

Miten tutkimme Suomen historiaa transimperiaalisena historiana?

Globaalihistorian tutkimus on korostanut imperiumien merkitystä maailmanlaajuisen verkottumisen ja liikkuvuuden edistäjinä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Imperiumien hallinta on aina edellyttänyt suurten ihmisjoukkojen ja materiaalisten resurssien kontrollia, mutta 1800-luvun teknologiset, taloudelliset ja poliittiset mullistukset nostattivat valtakuntien sisäisen ja niiden välisen liikkuvuuden uusiin mittasuhteisiin. Ihmisten, asioiden ja tiedon liikkuminen – joko vapaaehtoisesti tai pakotetusti – oli tärkeää imperiumien jatkuvalle tilalliselle rakentumiselle.

Transimperiaalinen liikkuvuus -hankkeessa lähestymme ihmisten, asioiden ja tiedon liikkumista globaalin mikrohistorian näkökulmasta. Globaalilla mikrohistorialla tarkoitetaan tutkimusnäkökulmaa, jossa ylirajaisia sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia vuorovaikutusverkostoja lähestytään yhden tai muutaman ihmisen tai tiettyjen materiaalisuuksien elämänkaarien kautta.

Syvennymme transimperiaaliseen liikkuvuuteen useasta eri näkökulmasta.

Hankkeen johtaja Johanna Skurnik tutkii karttojen ja maantieteellisten tekstien roolia suomalaisuuden tilojen tuottajina. Tarkasteltavana ajanjaksona karttojen avulla rakennettiin ajatusta Suomesta maantieteellisenä kokonaisuutena sekä nationalistisista että kansanvalistuksellisista lähtökohdista. Siirtolaisten rekrytoinnissa ja siirtolaisuuden kohdemaiden tunnettuuden lisäämisessä käytettiin myös kasvavassa määrin karttoja 1800-luvun viimeisille vuosikymmenille tultaessa. Skurnik tutkii millaisia karttoja suomalaisille suunnattiin ja analysoi karttojen kopioimista ja jalkauttamista eri konteksteista.

Skurnikin tavoin myös tutkija Mikko Myllyntausta on kiinnostunut Suomessa julkaistuista, ylirajaisesti tuotetuista visuaalisista aineistoista, joiden avulla välitettiin tietoa suomalaisten siirtolaisten tiloista. Hankkeessa Myllyntausta perehtyy erityisesti Kansanvalistusseuran tuottamiin aineistoihin, kuten taikalyhtyesityksiin, joita seura hankki ulkomailta suomalaisten kontaktihenkilöidensä kautta.

Tutkija Aleksi Huhta taas perehtyy ihmisten liikkuvuuden mahdollistamisen ja rajoittamisen tiloihin, pureutuen erityisesti Hangon kaupunkiin ja satamaan laajamittaisen ja moninaisen liikkuvuuden tilana. 1900-luvun alussa Hangon kautta kulki paitsi suomalaisia matkaajia myös kymmeniätuhansia Amerikan-siirtolaisia muualta Venäjän imperiumista, etupäässä läntisten kuvernementtien juutalaisia. Huhta tarkastelee liikkuvien ihmisten lisäksi materiaalista infrastruktuuria, joka Hankoon rakentui liikkuvuutta kontrolloimaan ja ohjaamaan: Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön ja transatlanttisten laivayhtiöiden agentuureja, rautatieasemia ja –seisakkeita, siirtolaishotelleja, passintarkastus- ja muita viranomaiskonttoreita sekä laivayhtiöiden järjestämiä lääkärintarkastusklinikoita.

Tutkija Sari Bajari-Ahola tarkastelee 1800-luvun puolivälissä ”Suomen” alueelle asettuneen marginalisoidun ryhmän, juutalaisyhteisön identiteetin ja paikkaan kuulumisen rakentumista niin Suomessa kuin transimperiaalisessa yhteisössä ajanjaksona 1860–1917. Tutkimuksen kohteena on tilan tuottaminen eri kaupungeissa pääasiassa juutalaisten otattamien valokuvien kautta, joita analysoidaan materiaalisina esineinä. Valokuvien avulla Bajari-Ahola analysoi, miten Suomen alueelle asettuneet juutalaisyhteisöt jäsensivät suhdettaan “suomalaiseen” tilaan ja omaan paikkaansa siinä. Valokuvia käytettiin yhteydenpidon välineinä ja yksi analyysin kohde onkin valokuvien merkitys yhteisöllisyyden ylirajaisessa rakentamisessa.

Julkaisemme hankkeen tulokset tieteellisinä artikkeleina sekä yhteiskirjoitetussa tieteellisessä monografiassa.