Puhetta metsistä

Metsä epistemologisena välineenä sydänkeskiajan Etelä-Italiassa

Teot lähtevät sanoista. Kuinka metsistä nykyhetkessä puhutaan, vaikuttaa siihen, kuinka niitä tänä päivänä ja tulevaisuudessa kohdellaan. Puhe kantaa mukanaan ajan tuomia ajatusmalleja ja argumentteja. Puhetta metsistä -projekti nostaa tarkasteluun keskeisen metsäpuhetta muovanneen historiallisen ajanjakson ja alueen, sydänkeskiajan Etelä-Italian. Juuri Etelä-Italiassa sydänkeskiajan alkupuolella muovautuivat monet metsästä puhumisen tavat, joista on tullut läntisen metsäpuheen peruselementtejä. Etelä-Italia oli eri kulttuurien ja tieteellisten traditioiden kohtaamispaikka, 900–1200-lukujen välimerellisen maailman leikkauspiste. Täällä käännettiin monet kreikan- ja arabiankieliset teokset, joille länsimäinen luonnontiede myöhemmin perustui; täällä kukoisti elinvoimaisena myös antiikin latinalainen traditio.

Käännöstyön ja opillisten keskustelujen keskiössä olivat luostarit, kuten latinalainen Montecassino ja kreikkalainen Grottaferrata, jotka ovat tämän tutkimuksen keskeisiä kohteita. Samaiset luostarit olivat aktiivisia myös metsien hyödyntämisessä, joka lisääntyi valtavasti tänä aikana. Keskiajan lämpimän kauden (n. 900–1300) kuluessa suotuisat ilmasto-olosuhteet nostivat nopeasti Euroopan väkilukua, mikä johti laajamittaiseen metsien raivaamiseen pelloiksi. Luostarit olivat tässä raivaustyössä avainasemassa. Niiden alaisia olivat munkit, maanviljelijät ja osin soturiaateli, joka käytännön työn toteutti. Siten Montecassinon ja Grottaferratan kaltaisten luostarien tutkimus avaa näkymän abstraktien metsäkäsitysten lisäksi siihen, kuinka näitä käsityksiä toteutettiin käytännössä. Tätä kokonaisuutta Puhetta metsistä -projekti purkaa. Tarkastelemme monipuolisen lähdeaineiston kautta millaisena metsä Etelä-Italiassa kirjoitetuissa, käännetyissä ja luetuissa teksteissä näyttäytyi. Kysymme, miten ajan ihmiset legitimoivat omat metsiin kohdistuneet toimensa ja, lopulta, missä vaiheessa kysymykset inhimillisen toiminnan vahingollisuudesta nousivat teksteissä esiin.

Projektia rahoittaa Koneen säätiö (2024–2027). Tutkimusryhmän jäsenet: Teemu Immonen (vastuullinen johtaja), Anni Hella, Outi Kaltio ja Ned Schoolman.