Hankkeesta

Viha mahdollistaa ihmisen katsomisen näkemättä tässä ihmisyyttä; kokevan subjektin muuttamisen esineeksi; myötätuntoa ansaitsevan olion alentamisen ja tuhoamisen. Viha ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä sokeutta ihmisyydelle, toimijuudelle, tai arvokkuudelle, vaan se päinvastoin edellyttää niiden läsnäolon myöntämistä vihan kohteessa. Viha kohdistuu aina moraaliseksi toimijaksi käsitettyyn kohteeseen – kiviä tai kasveja on lähes mahdoton vihata – ja silti on luonteeltaan tuon toimijuuden kieltämistä, halventamista ja mitätöintiä.

Viha on mielentila, joka esittää kohteensa vihaamisen arvoisena, korruptoituneena, huonona tai pahana. Tämä usein johtaa vihan kohteen kielteisten piirteiden liioitteluun, vääristäen näin havainnot ja käsitykset vihan kohteesta. Samalla tuo vääristynyt käsitys entisestään vahvistaa vihaajan kuvaa vihan kohteesta vihanarvoisena.

Filosofinen hankkeeni Apes of Wrath? kysyy: mitä jos olemme käsittäneet vihan ja sen ilmentymien keskinäisen suhteen väärin? Mitä jos esimerkiksi rasismi ei olekaan syy ja selitys vihalle, vaan pikemmin seuraus sitä edeltävästä vihasta – mitä jos moni vihan näennäinen ilmentymä onkin yritys rationalisoida edeltävää, vaistonvaraista vihollisuusrefleksiä?

Jos hypoteesini on oikea, pelkkä kansanvalistus ja todenmukaisen informaation levittäminen ei ole riittävä toimenpide yhteiskunnassamme vellovien vihamielisten asenteiden taltuttamiseksi. Valistusyritykset voivat jopa lisätä entisestään vastakkainasetteluja, kun vihamieliset reaktiot kääntyvät kohti noita interventiota, jotka myös näyttäytyvät uhkana omalle identiteetille, uskomusjärjestelmille ja arvositoumuksille. Näin yritykset vaikuttaa noihin uskomuksiin ja arvoihin tulkitaan vihamielisesti – ne näyttäytyvät vihollisuuden ilmauksina.

Hankkeeni kokoaa yhteen filosofian piirissä esitettyjä näkemyksiä vihasta ja vihollisuudesta. Viha eroaa kiinnostavalla tavalla reaktiivisista tunteista (suuttumus, kiukku) sekä vastavuoroisuutta edellyttävistä suhteista (vihollisuus ja ystävyys). Joidenkin mukaan vihassa on aina moraalinen ulottuvuus, jonka vuoksi vihan kohde näyttäytyy moraalisesti pahana ja vastustettavana. Vihamielisyys näyttää myös tarjoavan hedelmällisen maaperän manipulaatiolle, jota ääriajatusten levittäjät tänä päivänä käyttävät ahkerasti hyväkseen.

Pyrin löytämään käsitteellisesti selkeän mallin vihaa kokevan henkilön mielen rakenteesta, erityisesti emootioiden, kognitioiden ja konaatioiden yhteenliittymisestä ja vuorovaikutuksesta vihan synnyssä ja kehittymisessä pysyväksi aseteeksi. Tässä nojaudun erityisesti Edward Westermarckin moraalipsykologiaan.

Hankkeeni tarkastelee myös kielifilosofian keinoin niitä yleistyksiä, joita vihaan ja negatiivisiin uskomuksiin näyttää erityisesti liittyvän. Semanttisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen perusteella juuri käsitteellisen ajattelumme keskeinen voima, yleisyys, näyttelee keskeistä roolia vihan sisältämissä hyvin negatiivisissa kuvissa vihan kohteesta.

Hanketta rahoittaa Olga ja Vilho Linnamon säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto.