Julkaisu hyvinvointivaltion päivittämistä koskevassa teoksessa
Myös ASKEssa työskenteleviä tutkijoita osallistui Asunto Ensin -mallin vaikuttavuutta käsittelevään julkaisun uudessa tärkeässä Invest-tutkimuskeskuksen ja lippulaivan (TY ja THL) kokoomateoksessa Beyond the Nordic Welfare State – Extending Social Investments with Interventions (toim. Jani Erola, Pasi Moisio ja Johanna Peltoniemi).
Kirjoittamamme luku 11 Housing First and the reduction of homelessness in Finland among people with substance abuse problems, on uudenlainen, Suomen kaupunkeja vertaileva analyysi Asunto Ensin -mallin vaikuttavuudesta. Osoitimme rekisteripohjaisessa analyysissa, että Asunto Ensin -mallin käyttöönotto ja soveltaminen Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmien 2008-2015 (PAAVO I ja II) eri kaupungeissa eri aikaan ja eri tavoin oli jälkikäteen tarkasteltuna selkeässä yhteydessä päihteitä käyttäneiden asunnottomien asumiseen ja kuolleisuuteen vuosina 2000-2007.
Kokonaisuutena teos tarkastelee erilaisten onnistuneina pidettyjen hyvinvointipolitiikkojen yhdistäviä tekiöitä ja ehdottaa mallia, jonka avulla Suomen hyvinvointivaltiota on mahdollista ylläpitää myös jatkossa yhteiskunnallisten muutosten ja niukkenevien resurssien aikakaudella. Lukumme tarkastelee asiaa osaltaan asunnottomuuden poistamisen näkökulmasta.
Teos on avoimesti luettavissa täällä.
